The Black Heart kotikatsomo

Tell-Tale eli ”suomenkielisen” nimen saanut The Black Heart perustuu mainospuheiden mukaan Edgar Allan Poen klassiseen kauhunovelliin The Tell-Tale Heart. Perustuu teokseen -ilmaisu on hieman samantyyppinen kuin asuntovälitysilmoitusten käsite remontoijan unelma, jolla yleensä tarkoitetaan purkukuntoista murjua. Kiltisti sanottuna voidaan sanoa, että The Black Heart on saanut vaikutteita Poen novellista, sillä kummassakin on sykkivä sydän ja lisäksi elokuvassa lainataan kerran yhtä lausetta novellista. Siihen ne yhtäläisyydet sitten oikeastaan päättyvätkin.

Selkeämpi vertailukohta voisi olla Clint Eastwoodin ohjaama ja tähdittämä trilleri Verivelka (2002). Kummassakin elokuvassa sydänvikainen päähenkilö saa murhatun uhrin sydämen, ja päätyy pian sydänsiirron jälkeen selvittelemään avoimeksi jäänyttä rikosta. Eastwoodin teos on sarjamurhaajatrilleri, ohjaaja Michael Cuestan elokuva on luonteeltaan hieman mystisempi trilleri, jossa yksinhuoltajaisä Terryn (Josh Lucas) uusi sydän vaistoaa murhaajansa ja ajaa Terryn etsimään hyvitystä.

Ajatus sydämestä omistajansa persoonan ytimenä on ikivanha. Lähes aikojen alusta on ajateltu, että ihmisen sisin on nimenomaan sydämessä eikä aivoissa. Aiheeseen liittyvien sanontojen ja tekojen lista on loputon. Sydämiä on revitty irti rinnasta, sydän murtuu rakkaushuolista kärsivillä ja lämpimät persoonat ovat sydämellisiä. Tästä lähtökohdasta ei olekaan pitkä askel siihen hypoteesiin, että toisen ihmisen vanha sydän voisi vaikuttaa tunnetasolla uuteen kantajaansa.

The Black Heartin kohdalla olisi kuitenkin kannattanut jättää aihe enemmän tulkinnanvaraiseksi ja käsitellä sitä hienovaraisemmin. Nyt elokuva menee tulkinnassaan jo yli ja antaa kantajalleen lähes yliluonnollisia voimia selvitä kuolettavista tilanteista. Sopivasti paranormaali ja monitulkintaisempi lähestymistapa olisi ollut parempi kuin adrenaliinia loputtomasti erittävä supersydän, joka ei piittaa edes tappavista myrkyistä.

Tietyistä ylilyönneistä huolimatta teoksen runko pysyy kuitenkin kohtalaisesti kasassa, ja elokuvan napakka kesto tekee katselukokemuksesta intensiivisemmän. Yhtenä olennaisena sivuteemana The Black Heartissa on elinten siirtoihin ja elinten kauppaan liittyvä rikollisuus. Monet ihmiset haluavat uusia elimiä hinnalla millä hyvänsä. Ja missä on epätoivoista kysyntää, siellä on nopeasti myös häikäilemättömän rikollista tarjontaa.

Lucasin ja naispääosaa esittävän Lena Headeyn välinen suhde on luonteva, ja sivuosassa nähdään kelpo suoritus luonnenäyttelijöiden aateliin kuuluvalta Brian Coxilta. Coxin näyttelemistä on aina ilo katsoa, ja hän kykenee esittämään vakuuttavasti sellaisenkin roolin, joka heikommissa käsissä jäisi kliseiseksi stereotyypiksi.

Trillerinä The Black Heart ei syki täydellä teholla, mutta kammiot eivät myöskään tukkeudu eikä elokuvan pumppu kärsi niin pahasta läppäviasta, että se joutuisi paneutumaan makuulle tuskanhiki otsalla.