George Tillman Jr:n ohjaama ihmissuhde-elokuva Sielun ruokaa kertoo kolmen mustan sisaruksen elämästä. Vanhin Maxine (Vivica A. Fox) on järkevä perheenäiti. Teri (Vanessa L. Williams) on menestyvä asianajaja, jolle raha on kaikki kaikessa. Nuorin sisar Bird (Nia Long) työskentelee kampaajana. Perhettä pitää koossa vahva ja lämminsydäminen äiti Big Mama Joe (Irma P. Hall), jonka luo siskot miehineen ja lapsineen kokoontuvat joka sunnuntai syömään mustien perinneruokaa, "soul foodia". Elokuvan kertojana toimii Maxinen vanhin poika, 10-vuotias Ahmad, vaikka tapahtumia ei aina hänen näkökulmastaan esitetäkään.

Toraisan mutta toisiaan tukevan siskoskatraan elämä muuttuu, kun äiti Joe sairastuu ja sunnuntainen päivällisperinne katkeaa. Pinnan alla velloneet ongelmat nousevat pintaan niin siskosten suhteissa kuin heidän omassa elämässäänkin. Tarvitaan Ahmad-pojan neuvokkuutta ennen kuin epäonniset aikuiset löytävät jälleen suunnan elämässään ja "soul food" alkaa jälleen maittaa.

Vahvojen naisten elokuva

Sielun ruokaa -elokuvan naiset ovat vahvoja selviytyjiä, kun taas miehet sortuvat elontiellä helpommin. Perheen kantava voima äiti Joe on aikoinaan luotsannut pesueensa taloudellisten vaikeuksien läpi kovalla työllä. Hänelle perinteet ja perheen koossapysyminen ovat elinehtoja. Vanhin tytär Maxine on eniten äitinsä kaltainen, ja jotain Big Maman vahvuudesta on periytynyt myös tämän poikaan Ahmadiin. Teri taas on nykyaikainen uranainen, jolle työ tulee ennen perhettä. Ristiriidat kärjistyvätkin Maxinen ja Terin väliseen konfliktiin. Elokuvan miehillä ei ole tähän paljon sanottavaa; he joko mukautuvat suosiolla naistensa maailmaan tai sitten joutuvat vaikeuksiin tekemällä epätoivoisia tekoja "miehuutensa" palauttamiseksi.

Elokuvassa käsitellään nykyajan ongelmia perheenjäsenten erilaisten kohtaloiden kautta. On työttömyyttä, syrjäytymistä, eriarvoisuutta, parisuhdepulmia ja uskottomuutta. Pitkin elokuvaa tuodaan esille mustien vaikeudet menestyä valkoisten pyörittämässä maailmassa. Toisaalta mustien vahva identiteetti näkyy ja kuuluu soul-ruokana ja soul-rytmeinä. "Soul food", joka syntyi aikoinaan mustien orjien taidosta valmistaa huonostakin ruoasta hyvää, toimii elokuvassa sekä mustan identiteetin että perheen ykseyden vertauskuvana.

Elokuvan tarina on kiinnostava, mutta kerronnaltaan turhan viipyilevä ja paikoin pitkäveteinen. Kerrontaa tiivistämällä elokuvan pituudesta olisi helposti voinut jättää jopa puolisen tuntia pois. Lopun väistämätön siirappisuus ja perinteisten perhearvojen pidäkkeetön ihannointi tahtoo lyödä luuta katsojan kurkkuun. Ahmadin kertojan rooli on myös epäonnistunut ratkaisu, sillä elokuvassa käsiteltävät asiat eivät kaikki sovi lapsen ajatusmaailmaan, vaikkei tämä pyhäkoululainen olisikaan. Toisaalta on ihan hykerryttävää ajatella, että lapsi on monta kertaa viisaampi kuin lapsellisesti käyttäytyvät aikuiset.

Sielun ruokaa ei ole kyynisten ihmisten elokuva, eikä nälkäisten. Se sopii erinomaisesti vaikkapa sateisen äitienpäivän viihdykkeeksi. Kunhan muistaa, ettei jätä pyyheliinaa hellalle.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä