Red Riding 1974: Tappajan jäljillä kotikatsomo

Brittikirjailija David Peacen toistaiseksi suomentamaton neliosainen Red Riding -sarja on niittänyt mainetta ja kunniaa yhdistäessään Yorkshiren alueen historiaa, yhteiskunnan rakenteellisen mädännäisyyden kuvausta, vivahteikkaan inhimillistä henkilökuvausta, oikeita ja fiktionaalisia murhasarjoja sekä monitasoista kerrontaa, johon on upotettu allegorioita vanhoista faabeleista.

Käsikirjoittaja Tony Grisoni on muokannut kirjoista kolmiosaisen, erilliset tarinat yhdistävän elokuvatrilogian, joista Julian Jarroldin ohjaama Red Riding 1974 – Tappajan jäljillä on ensimmäinen.

Pohjois-Englanti, Yorkshiren alue, 1974. Nuori, korskea rikostoimittaja Eddie Dunford (Andrew Garfield) palaa kotiseuduilleen töihin ja saa raportoitavakseen pikku koulutytön katoamisen ja ruumiin löytymisen. Raa’asti kidutettu, raiskattu ja surmattu tyttö ei ole paikkakunnan ainoa lapsiuhri ja sarjamurhavyyhtiin paneutuva Dunford pureutuu yhä syvemmälle syvään korruptioon, joka kattaa myös viranomaiset ja kaupungin silmäätekevät.

Häpäisty, silvottu ja teurastettu pikku punahilkka on vain jäävuoren huippu, sillä mihinkään instituutioon ei ole luottamista. Ei varsinkaan poliisiin, jonka jäsenkunnasta moni ajaa joko omia tarkoitusperiään, on kytköksissä ison rahan hämäräpuuhiin tai on muuten vain valtansa ja virka-asemansa sokaisema, ääribrutaali voimankäyttäjä.

Dunford pyristelee, rikkoo rajoja ja häiritsee status quota, ja lähes alusta asti on selvää, että vastareaktio on oleva raju. Kirjasarjan ja elokuvan teema ”tämä on pohjoinen, jossa teemme mitä haluamme” konkretisoituu monimerkityksellisesti ja suorastaan inhorealistisesti. Sankareita ei ole ja rikosten todelliset tekijät ovat merkityksettömiä kunhan joku syntipukki pidätetään. Totuus palaa kirjaimellisesti tulessa.

Julian Jarrold on tavoittanut visuaalisesti mainiosti 1970-luvun alkupuolen nuhjuisen, likaisen ja ruskeanharmaan työläiskaupungin miljöön ja ohjaajan näkemys tukee käsikirjoittajan tarkoitusperiä suorastaan ahdistavan emotionaalisesti.

Kuten todettua, teosta ei ole toistaiseksi suomennettu, joten tehdäkseni elokuvalle ja sen teemoille oikeutta ostin koko kirjasarjan. Luonnollisesti kirjoilla ja elokuvilla on omat keskeiset eronsa, mutta käsikirjoittaja Grisoni on tavoittanut hyvin Peacen alkuperäisteoksen katkonaisen, hengästyttävän rytmin sekä haastavan dialogin. Elokuva on yksi parhaista brittiläisistä rikosdraamoista aikoihin, sekä itsenäisenä teoksena että osana kolmiosaista laajempaa kokonaisuutta.