Rakkautta vain kotikatsomo

Rakkautta vain on tälle elokuvalle osuva nimi, sillä kirjaimellisesti elokuva käsittelee vain ja ainoastaan rakkautta. Useista pienistä tarinoista koostuvassa elokuvassa tarjolla on kiellettyä rakkautta, luokka- ja kielirajat ylittävää rakkautta, sisarusten välistä rakkautta, väljähtyvää rakkautta ja niin edespäin. Ei luulisi jättävän ketään kylmäksi edes elokuvan tapahtuma-ajankohdan, joulun odotuksen, tekolumituiskussa.

Yksi brittiläisen huumorin merkittävistä veteraaneista, nyttemmin romanttisiin komedioihin keskittynyt Richard Curtis, on tämänkin elokuvan takana. Tällä kertaa hän on käsikirjoituksen laatimisen lisäksi myös ohjannut elokuvan. Curtisin tekijätiimi on aiemmin saattanut maailmaan muun muassa Bridget Jonesin päiväkirjan ja Notting Hillin – ja sen kyllä huomaa. Tätä elokuvaa voisi pitää vaikkapa kyseisten elokuvien itsenäisenä jatko-osana, jossa on paljon piirteitä molemmista, mutta ei oikeastaan mitään uutta. Löyhästi toisiinsa liittyviä, lämminhenkisiä tarinoita kerrotaan melko sujuvalla vauhdilla ja kertomukset ovat niin ennalta arvattavia ja yksinkertaisia, ettei niiden seuraaminen vaadi suurempaa vaivaa. Onnellisten loppujen ystävät saavat taatusti rahoilleen vastinetta.

Valitettavasti Rakkautta vain on tähdillä pilattu. Tuttujen naamojen joukkoon on ripoteltu vain harvoja näyttelijöitä, jotka eivät olisi aiemmin näytelleet samantyylisissä rooleissa tunnetuissa elokuvissa tai sarjoissa. Katsomiskokemuksen kannalta on ikävää, että déjà vu -ilmiötä ei voi välttää. Hyvin usein Grantin, Firthin, Neesonin, Thompsonin ja kumppaneiden ylikorostettuja ilmeitä ja tyypillisiä tilanteita katsoessa tulee olo, että tämän on nähnyt jo liian monta kertaa aiemmin. Herääkin vahva epäilys, että näyttelijät on isolla palkkashekillä houkuteltu paikalle vain "tekemään se juttunsa", tuomaan tähtikuvansa mukaan elokuvaan enemmän kuin näyttelemään mitään. Heidän esittämillään hahmoilla onkin vaara jäädä pelkiksi viittauksiksi näyttelijöiden aiempiin töihin.

Esille kannattaa nostaa vain elokuvan hauskin hahmo, ikääntynyt rokkikukko Billy Mack. Monipuolinen brittinäyttelijä Bill Nighy onnistuu saamaan jo viimeistä edellisen käyttöpäivänsä ylittäneeseen muusikkoon eloa, ja elokuvan parhaimmat naurut saakin siitä, kun muusikko haukkuu eri tiedotusvälineissä omaa musiikkiaan. Ei ole vaikea uskoa, että samat ajatukset pyörivät monien oikeidenkin hittitehtailijoiden päässä. Elokuvassa Billy Mack joutuu comebackin toivossa levyttämään jouluversion vihaamastaan jättihitistä Love Is All Around. Ilmeisesti kappaleen näkyvä käyttö elokuvassa on viittaus osittain samojen tekijöiden Neljät häät ja yhdet hautajaiset -elokuvaan, jonka soundtrackin ansiosta kyseinen jättihitti soi muutama vuosi sitten itsensä puhki kaikkialla. Samalla se tulee viitanneeksi joko tahallaan tai tahattomasti myös tällaisten elokuvien laskelmoituun kaupallisuuteen. Pilkka sattuu todella omaan nilkkaan.

Parhaimmillaan elokuva onnistuu pariin otteeseen jopa hieman yllättämään, ja anarkistisemmasta brittihuumorista on vielä rippeitä jäljellä. Kokonaisuudessaan elokuvaa leimaa kuitenkin jopa romanttisen komedian genreen nähden liiallinen menestyksen varmistelu ja kliseisyys. Elokuvan teema on, että vaikka vihanpito täyttää uutisotsikot, hallitsee maailmaa kuitenkin rakkaus. Kaikilla, jopa Englannin pääministerilläkin, on oikeus rakkauteen. Ei kovin kekseliästä.