Primer kotikatsomo

Amerikkalaiseksi tieteiselokuvaksi Shane Carruthin Primer on outolintu. Pesästä on potkaistu tehosteet, digitaalisuus ja mielikuvitukselliset tulevaisuudet kuvat. Sen sijaan erikoisuutta tavoitellaan arkipäiväisyydellä ja kahden nuoren insinöörin keskinäisellä mutinalla, jota dialogiksi nimitettäneen. Autotallin hämärissä pelle pelottomat näpertelevät ilman mitään käsitystä aikaansaannoksistaan tai niiden seurauksista. Kun maailma osoittaa, ettei se suostu pikkupoikien leikkikentäksi, ystävyys rakoilee syytösten ristitulessa.

Inspiraatiota tarinaan on etsitty keksintöjen maailmasta, jossa prototyypit ovat arkisen näköisiä ja sivuvaikutukset usein alkuperäistä tarkoitusta mielenkiintoisempia. Autenttisuutta todistellaan teknopuheella ja jargonilla sekä analogisella äänellä, heiluvalla kameralla ja kuvan rosoisella tasolla.

Aina tarkoitus ei pyhitä keinoja. Tällä kertaa keinot etäännyttävät katsojaa tapahtumista ja henkilöistä. Elokuvan alkuosan ymmärtämiseen auttaisi insinöörin tutkinto, sen verran sisäpiirijutusteluksi tarina luisuu. Mikäli sinnittelee loppuun saakka, voi hakea tyydytystä pohtimalla ihmisen yksilöllisyyden rajoja.

Jossain realismin ja fantasian välimaastossa hoiperteleva elokuva muistuttaa tunnelmaltaan Arkadi ja Boris Strugatskyn tieteisnovellia Stalkeria ja estetiikaltaan Andrei Tarkovskyn 1970-luvulla ohjaamaa tulkintaa siitä. Tosin elokuvallisilta ansioltaan Primer ei liitele samoissa korkeuksissa Stalkerin kanssa. Jotain Tarkovskyn minimaalisuudesta soisi Carruthin oppivan, sillä nyt mielenkiintoisetkin elementit kompastelevat toisiinsa.

Toki tulee kunnioittaa itsenäisesti tuotetun debyyttielokuvan arvoa. Vastaavaa lajityyppielokuvan ponnahduslautaa ovat aiemmin käyttäneet George Romero ja Peter Jackson. Liioittelua olisi kuitenkin verrata lopputulosta Elävien kuolleiden yöhön tai Bad Tasteen, mutta onpa Carruthin molskahduksestakin sen verran jälkiaaltoja syntynyt, ettei miehen kenties tarvitse enää hypätä insinöörin housuihin.

Carruth kyllästyi muutamia vuosia sitten työhönsä, halusi ilmaista itseään ja opetteli itsenäisesti elokuvan tekoa. Kolmessa vuodessa, 7000 dollarilla, ystävien ja perheenjäsenten avustuksella hän sävelsi musiikin, käsikirjoitti, tuotti, kuvasi ja editoi projektinsa. Kun toiseen pääosaan ei löytynyt sopivaa näyttelijää, hoiteli mies tämänkin homman.

Elokuvan tekijäkeskeisyys onkin yhtä aikaa elokuvan ansio ja heikkous. Kukin saa päättää, onko tuotanto yksilön kunnianhimoinen saavutus vai suuruudenhullun puuhastelua. Kenties useamman henkilön vaikutus olisi voinut ratkoa ongelmia, jotka liittyvät tavoitteiden onnistuneeseen siirtämiseen valkokankaalle. Nyt katsoja ja tekijä voivat varmuudella olla samaa mieltä vain yhdestä seikasta. Helposti sulateltavaa viihdettä ei Primerin ole tarkoituskaan olla.