FC Venus kotikatsomo

Potkupallo. Se on tämän kesän pääasia. Saksan stadioneilla ratkotaan, miltä maalta luonnistuu sutjakkaimmin nahkakuulan potkiskelu. Otteluiden lomassa on tietysti luontevaa katsoa muutakin jalkapalloaiheista viihdykettä, vaikkapa potkupallon ympärille rakennettua elokuvaa. Näitähän on viime vuosien saatossa tehty muutamia, eikä tässä sarjassa kotoinen FC Venus niitä huonoimpia ole.

Kovin eriskummallisesta elokuvasta ei ole kyse, vaikka Saksassa leffa innostuttiinkin filmaamaan uusiksi. Meikäläisittäin se on tietysti hienoa asia, mutta liian juhlavia ja kotimaista elokuvaa suitsuttavia johtopäätöksiä tapahtuneesta ei kannata vetää. Saksalaisten motiivin ymmärtämiseksi ei tarvitse olla edes selvännäkijä. Kaikki mikä liittyy nyt jalkapalloon, on hip ja pop.

FC Venus on viihde-elokuvan vakiokuvastoa. Se ei yllätä eikä loista millään saralla, mutta onnistuu tarjoamaan viihdyttävän ja sujuvan katselukokemuksen, vaikka kotimaiselle elokuvalle tyypillisiltä myötähäpeän hetkiltäkään ei voida välttyä. Salattujen elämien tasoista näyttelemistä ei toivoisi näkevänsä sentään pitkässä elokuvassa ja jälkiäänityksenkin voisi toteuttaa vähemmän näkyvästi.

Tarina rakentuu pariskunnista muotoutuneen ystäväporukan ympärille. Miehenroikaleille potkupallo on elämän tärkein asia, jota ei valtaistuimeltaan suista edes häät. Viimeistään silloin, kun potkupallofanaatikot aikovat uhrata perheidensä yhteiset kesälomat mm-futiksen takia, käy naisväki taistoon kokoamalla oman joukkueen ja miehiseen tapaan uhoavat voittavansa äijien puulaakiporukan. Pelissä on Saksan mm-kisat. Alkaa armoton harjoittelu vedon voittamiseksi.

Sukupuoliroolien stereotypioilla leikittely on toki hauskaa, mutta mitään uutta tai omaperäistä tarinaan ei ole kyetty kehittämään. FC Venusta vertaa helposti muutaman vuoden takaiseen brittielokuvaan Parempi kuin Beckham (2002). Kummankin elokuvan keskiössä on naisten innostus jalkapallon pelaamiseen. Siinä missä briteillä kohtaavat jalkapallon myötä kulttuurit, suomalaiset keskittyvät vatvomaan tylsiä ihmissuhteita.

FC Venus kierrättää keskivertohollywoodilaisille elokuville tyypilliset kliseet parisuhteista, isätraumoista ja lapsuudenpeikoista. Ja viime kädessä juurruttaa pikkukivan keskiluokkaista maailmankuvaa ihmisten auvoisasta sosiaalisesta elämästä. Liian tuttua huttua. Onneksi ei ole sentään ryhdytty draamakomedian kautta käsittelemään niitä kulttuurieroja, Suomessa kun ollaan monikulttuurisuudessa vielä sillä tasolla, että aiheesta tehdään Vieraalla maalla (2003) kalkkunan kaltaisia limboja.

Perusamerikkalainen äitelyys ja itsensä kehuminen paistaa tarinakuvioiden ohella myös dvd-painoksen lisämateriaaleista. Niin sanottu making of on tuskallisen väkinäistä omakehua ja muukin materiaali on lähinnä levyn täytettä. Poistettujen ja pidennettyjen kohtausten parasta antia ovat ohjaaja Joona Tenan kommentit, jotka edes hieman raottavat elokuvantekoon liittyviä ratkaisuja. Moni kohtaus on leikkausvaiheessa lyhentynyt ja täysin syystä. Tältä osin tekijät ovat olleet ammattilaisia, sillä FC Venuksen suurin vahvuus on suhteellisen hyvässä kerronnallisessa sujuvuudessa ja tarinan ripeässä etenemisessä. Tärkeä tekijä viihteellisen elokuvan toimivuudelle.

Ja on elokuvassa eräs todellisen tyhjentävä vitsikin, jonka murjaisee Hannu-Pekka Björkmanin esittämä Simo:

"Elät naisen kanssa, niin opit pelkäämään."