Pahan oma kotikatsomo

The Devil’s Own / Pahan oma on kertomus ystävyydestä, lojaalisuudesta, moraalista ja velvollisuuksista - elokuva, joka on kehystetty yhden aikamme pitkäikäisimmän konfliktin raameihin.

Frankie McGuire (Brad Pitt) joutui kahdeksan vuotiaana todistamaan isänsä kylmäverisen murhan. Frankien isän väitettiin tukevan IRA:ta ja surman luoti tuli Brittihallituksen taholta. Tapaus sai Frankien IRA:n riveihin ja yhdeksi etsityimmäksi Irlannin tasavaltalaisarmeijan tappajaksi. Elokuvan lähtöasetelma kumpuaa siis Pohjois-Irlannista Belfastin väkivallan kylvettämiltä kaduilta vuodelta 1992. Konfliktin molemmat osapuolet olisivat halukkaita rauhan tunnusteluihin, mutta IRA katsoo olevansa voimaton ja haluaa ensin saavuttaa aseellisen tasa-arvon. Niinpä Frankie IRA:n viimeisenä jahdattuna tappajana lähtee Yhdysvaltoihin hankkiakseen ja toimittaakseen IRA:lle stinger-ohjuksia helikoptereiden nujertamiseen.

Frankien saavuttua New Yorkiin on hän vaihtanut nimekseen Rory. Erään irlantilaissyntyisen IRA:ta tukevan tuomarin avulla Rory saa majapaikan irlantilaisperäisestä perheestä. Perheen isä Tom O’Meara (Harrison Ford) on poliisi eikä periaattellisesti hyväksy väkivallan käyttöä. Rory kuitenkin ystävystyy Tomin ja tämän perheen kanssa, mutta hoitaessaan asehankintoja IRA:lle Rory joutuu kohtaamaan asioita päinvastoin kuin oli ennakkoon suunnitellut.

Ystävyyden ja lojaalisuuden voima on koetuksella Alan J. Pakulan elokuvassa The Devil’s Own / Pahan oma, kun Harrison Ford ja Brad Pitt kohtaavat.

Tylsähköä draamailua

Alan J. Pakula vyöryttää siis uusimmassa elokuvassaan Pahan oma katsojan silmiin jo Neil Jordanin Crying Gamesta tutun asetelman Pohjois-Irlannin kriisistä. Niin Pakula kuin aikoinaan Jordankin käsittelee aihetta enemmän yksilönäkökulmasta ummistaen silmänsä elokuvan tarinassa laajemmalle ongelman syy-seuraus -suhteen pohdinnalle. Pohjois-Irannin konflikti-tilanne on siinä määrin vaikea ja moniselitteinen, että on ymmärrettävää elokuvantekijöiden painotus yksilönäkökulmaan, sillä tällöin on huomattavasti vaikeampi johdatella elokuvaa asettumaan jommalle kummalle puolelle.

Pakula kadottaa elokuvastaan sen minkä Jordan onnistui Crying Gamessa säilyttämään. Kun elokuvassa Pahan oma tarina siirretään Belfastista New Yorkiin yksinkertaisen perhedraaman kuljetettavaksi, on katsojalla työ ja tuska yrittää koota toisiinsa sopimattomia palasia yhteen muodostamaan loogista kokonaisuutta. Pakula ei yksinkertaisesti saa elokuvaa kokonaisuutena toimimaan, vaan elokuva jää sarjaksi löyhästi yhteennivottuja kohtauksia - tarina ilman selkeää päämäärää tai motiivia, sitä kuuluisaa punaista lankaa.

Onttoja henkilökuvia

Yhtenä suurimpana elokuvan ongelmana on nähtävissä päähenkilöiden ristiriita-asetelma. Katsoja joutuu elokuvaa katsoessaan sympatiaongelman eteen tai ehkei välttämättä, sillä Brad Pittin jotakuinkin loistava, vähäeleisen hiljainen roolisuoritus IRA:n tappajana kerää sympatiat ja teon oikeutukset huomattavasti helpommin puolelleen kuin Harrison Fordin mitäänsanomaton roolityö kulahtaneena ylikonstaapelina.

Ohjaaja Alan J. Pakula ei hallitse elokuvan henkilöasetelmaa vaan jättää kaiken epäselvän avoimeksi tarjoamatta katsojalle ymmärrettäviä ja loogisia selityksiä tai syitä ja seurauksia, jotta katsoja kykenisi ymmärtämään kokonaisuutta ja elokuvan hahmojen henkilökuvia. Yksilönäkökulmiin nojautuva henkilödraama ilman selkeitä ja vahvoja henkilökuvia vaikuttaa enemmänkin päättömältä edestakaisin juoksentelulta kuin vakavia tarkoitusperiä tavoittelevalta ja pohtivalta elokuvalta.

Alan J. Pakula, mies monien hyvienkin elokuvien takaa, ei oikein onnistu tällä kertaa puhaltamaan elokuvaansa henkeä, Pakulan taso on elokuvantekijänä laskenut siinä missä toisen veteraaninkin eli Alan Parkerin. Elokuva Pahan oma oivista lähtökohdistaan huolimatta lässähtää litteän mitäänsanomattomaksi sekä turhaan pitkitetyksi tarinaksi, mikä jäi melkolailla harmittamaan, sillä hyvien tekijöiden keskinkertaisesta elokuvasta jää paljon huonompi jälkimaku kuin huonojen tekijöiden huonosta elokuvasta. Pakulan olisi tullut paremmin hallita ja käyttää hyväkseen kahden todella kykenevän näyttelijän, Brad Pittin ja Harrison Fordin, taitoa luoda vakuuttavia roolihahmoja ja tämä jäi harmittamaan erityisesti Brad Pittin kohdalla.