Yhden hitin ihme

Mikä olisikaan iloisempaa kuin svengaava ja drivekas, iloisen huoleton musiikki aitoon 60-luvun tyyliin. Tuo maaginen nuoriso - populaarimusiikin ja ennen kaikkea rockmusiikin kehitysvuosikymmenhän oli Beatlesien ja Rolling Stonesien kulta-aikaa. Näiden kaikkialla tunnettujen maailmannimien lisäksi listahittejä työstivät monet muutkin ja valitettavan monethan näistä hiteistä jäivät artistinsa ainokaisiksi.

Tällaiset yhden hitin ihmeet ovat säilyneet tuolla listoilla heilumassa jo kohta neljä vuosikymmentä: miksi kevyt pop-musiikki kaupallisilta periaatteiltaan olisi kauheasti muuttunut? Joku väsää menevän menobiisin, nousee tähdenlennon lailla taivaisiin ja kokee paskaisen lopun, kuten Bad Companyn Shooting Starissakin lauletaan: "Etkö tiedä olevasi tähdenlento. Maailma sinua rakastaa niin kauan kuin olet… tähdenlento."

Aiheesta on näyttelijä, kaksinkertainen Oscar-voittaja sellainen, Tom Hanks käsikirjoittanut ja ohjannut esikoiselokuvansa, That Thing You Do!.

Elokuva kertoo pikkukaupungissa puuhastelevasta kvartetista, joka on nimennyt itsensä Onedersiksi. Bändin basisti on basistille ominaisella järjenjuoksulla varustettu kaveri eikä yhtyeen toinen kitaristikaan aina följaa mukana muiden kuin iso buubuisten naisten, mutta järkeä ja fiksuuttakin bändin jäsenistössä tarvitaan. Bändin pomo on kunnianhimoinen laulaja/kitaristi Jimmy, jolle on testeissä määritelty neron älykkyys, mutta kavereista ainut jolla on se kuuluisa musiikin sielu on rumpali Guy (Tom Everett Scott) elokuvan ns. päähenkilö. Kvartetti työstää kappaleen That Thing You Do! ja lentää bändikilpailusta suoraan taivaalle, ison Play Tone Recordsin hoiviin ja ristiytyy The Wondersiksi sekä kipuaa hittikappaleellaan listojen kärkikymmenikköön, mutta tähdenlentoa seuraa aina se niin arkisen tavallinen loppu.

Tavallinen viihdetuulahdus

That Thing You Do! on siis yksinkertaisesti tarina yhden hitin ihmeestä, yhtyeestä The Wonders ja sen tähdenlennosta. Tarinahan on sellainen, jonka historia on monasti toistanut, mutta kaipa siitä vielä elokuvankin voi tehdä, ainakin Tom Hanksin mielestä. Elokuva on mukiinmenevä, toimiva viihdepaketti, joka ei ylenmääräisesti naurata, mutta ei itketäkään. Tom Hanks on onnistunut muovaamaan jotakuinkin soljuvan kokonaisuuden, vaikka elokuvan tarina alkaakin elokuvan edetessä olemaan jo aika lailla tyhjää täynnä, niin musiikista löytyy elokuvan katsomisen pelastava oljenkorsi.

Hanks on luotsannut elokuvansa melko tavallisella Hollywoodin viihdetuulahduksella. Elokuva on vain tarina yhtyeestä nimeltä The Wonders ja kappale That Thing You Do! taotaan takuuvarmasti katsojansa tajuntaan soimaan elokuvan soundtrack-albumin myyntiä silmälläpitäen.

Bändinelikko henkilöhahmoina jää varsin tyhjänpuhuvaksi. Tarinaan ei ole edes onnistuttu puhkumaan herkullista asettelua kunnianhimoisen Jimmyn (Johnathon Schaech) ja itse musiikille ja sen perimmäiselle tarkoitukselle omistautuneen Guyn (Tom Everett Scott) välille. Kaiken tyhjänpäiväisyyden kruunaa vielä bändin mukana roikkuva Jimmyn tyttöystävä Faye (Liv Taylor), joka jätetään armotta pelkäksi seinäkoristeeksi. Eikä itsensä Tom Hanksin roolihahmo yhtyeen managerina ole mikään asfaltille jäänyttä vesilätäkköä syvempi.

Varsin keppoisella kädellä elokuva That Thing You Do! yrittää heijastella musiikkiteollisuuden raadollisuutta ja nopean menestyksen tuomia paineita, jos ne nyt edes olivat elokuvan taka-ajatuksena. Eli mistään Oliver Stonen Doorsin tai Alan Parkerin Commitmentsin kaltaisesta elokuvasta ei todellakaan ole kysymys.

That Thing You Do! jää melko lailla persoonattomaksi teelmykseksi, mutta onko tällaista elokuvaa niin kauhean järkevää edes ryhtyä kritisoimaan saati syvällisemmin analysoimaan. Hyväntuulisesta ja iloisesta viihteestähän tässä on kysymys. That Thing You Do! on ihan kiva elokuva.

* *
Arvostelukäytännöt