Musta kuningatar kotikatsomo

Amerikkalaiskirjailija Walter Tevisin poolin peluun ja huijauksien maailmaan sijoittuvat romaanit The Hustler (1959) ja The Color of Money (1984) ovat molemmat saaneet hienot adaptaatiot ohjaajien Robert Rossenin ja Martin Scorsesen käsissä. Lajissaan erittäin lahjakkaan pelaajan persoonan aiheuttamat säröt ihmissuhteisiinsa ovat keskiössä myös Tevisin vuonna 1983 julkaisemaan romaaniin perustuvassa samannimisessä minisarjassa Musta kuningatar (The Queen's Gambit, 2020).

Monen ison budjetin Hollywood-elokuvan käsikirjoittajana toiminut ja toisen minisarjan Godlessin (2017) Netflixille tehnyt Scott Frank vastaa Allan Scottin kanssa luomansa sarjan jokaisen jakson ohjauksesta sitoen ne ilmaisultaan tiiviisti yhteen. Shakin pelaamisen ympärille keskittyvästä tarinasta saadaan jo lähtökohdiltaan koukuttava eikä peliä tarvitse hallita päästäkseen sisälle sitä kiehtovasti kuvittavaan sarjaan.

Kehyskertomuksella Pariisista vuonna 1967 alkavassa sarjassa seurataan tutunoloiselta vaikuttavaa päähenkilöä, äitinsä auto-onnettomuudessa menettänyttä Beth Harmonia (Anya Taylor-Joy). Hän tutustuu kristillisessä orpokodissa asuessaan shakinpeluuseen talonmies Mr. Shaibelin (Bill Camp) opettamana. Erittäin lahjakkaaksi pelaajaksi jo nuorena paljastuva Beth tavoittelee yhä suurempia voittoja ympäri Yhdysvaltoja sekä kansainvälisesti, mitä varjostavat hänen monet addiktionsa.

Bethin lahjakkuutta tarkastellaan suhteessa sen kenties mahdollistavaan jo orpokodista lähtien kehittyneeseen riippuvuuteen rauhoittaviin pillereihin ja alkoholiin. Läpi koko sarjan kulkevat päihderiippuvuuden ja lapsuuden traumojen kuvaus eivät silti ole pelkästään keskiössä kuten Patrick Melrosessa (2018), jossa nähdyn Benedict Cumberbatchin näyttelyä Taylor-Joyn lähestymistapa muistuttaa. Shakkimestareihin, kuten Bobby Fischeriin, liitetyt mielenterveyden järkkymiset luovat myös varjonsa menestyksen taustalle.

Elokuvien ja sarjojen kilpailukuvauksissa yleisen vaikeuksien kautta voittoon tarinakaavan hyödyntämisestä huolimatta jokainen minisarjan seitsemästä jaksosta tuntuu lähestymistavaltaan shakinpeluuseen tuoreelta. Eri tavoin etenevien pelien seuraamiseen todella keskitytään useita elokuvallisia keinoja, kuten leikkausta, jaettua ruutua sekä useita kuvakulmia hyödyntäen. Näiden vaihtelut pitävät katsojan mielenkiintoa jatkuvasti yllä.

Naisen hyvin rajoitettua asemaa 1950- ja 1960-luvun miesvaltaisessa yhteiskunnassa ja shakkikilpailuissa käsitellään Bethin poikkeuksellisen hahmon kautta hänen saadessa yllättävänkin paljon vapauksia menestyksensä myötä. Taylor-Joy on jälleen kuin kotonaan periodiympäristössä osoittaen tuntevansa Bethin hahmon läpikäymiä tunteita yksinäisyyden ja ihmiskaipuun välillä.

Game of Thronesin (2011–2019) parhaimpien kausien tavoin Beth saa eri elämänvaiheissaan rinnalleen aina uuden kumppanin orpokodin aikaisesta ystävästään Jolenesta (Moses Ingram) adoptioäitiinsä (Marielle Heller) sekä kanssapelaajiin Harry Beltikiin (Harry Melling) ja Benny Wattsiin (Thomas Brodie-Sangster), joiden välisiä suhteita kehitellään uskottavasti eri suuntiin. Hahmoista ainoastaan tarinan reunoilla kummitteleva Bethin biologinen äiti (Chloe Pirrie) ja Bill Campin esittämä talonmies jäävät käsikirjoituksen tasolla kehittelemättömäksi.

Sarja sidotaan kylmän sodan ajan neuvostoliittolaistiimien hallitsemien shakkikilpailujen maailmaan, joiden parissa käydyn kulttuurisen vaikuttamisen lähettilääksi myös Beth valjastetaan. Hänen ja maailmanmestari Borgovin (Marcin Dorocinski) kamppailusta muodostuu shakinpeluun vastine Rockyn ottelulle Neuvostoliitossa vaikka alatekstiltään vähemmän avoimen poliittinen kuin suurvaltojen välisten jännitteiden aikaan tehty edeltäjänsä.

Realistisista elementeistään huolimatta fiktiivinen periodisarja vertautuu suuren budjetin mahdollistamalla yksityiskohtaisella lavastuksellaan ja pukusuunnittelun muodillaan The Crowniin (2016–). Musta kuningatar -minisarjan alkuperäinen nimi viittaa Bethin käyttämään suosittuun shakkiavaukseen kuningatargambiittiin ja jaksojen otsikot pelin eri vaiheisiin. Huolella tehdystä ja näytellystä minisarjasta muodostuu tarinarakenteeltaan perinteinen, mutta harvinaisen koukuttava katsaus shakkimestaruuden ja addiktioiden maailmaan.