Nuoren sielunpaimenen kärsimykset
Usein huomaa jaottelevansa elokuvat kahteen kastiin. Toisiin asennoituu alusta alkaen negatiivisesti. Katsoessaan yllättää itsensä miettimästä toinen toistaan ilkeämpiä solvauksia, joilla elokuvaa voi myöhemmin verbaalisesti polkea. Mitä huonommaksi elokuva lopulta osoittautuu, sitä tyytyväisemmäksi itsensä tuntee. Minuapa ette huijanneet.
Sitten on niitä toisenlaisia elokuvia, usein vaatimattomia ja sympaattisia. Käsiteltävät aiheet ovat vaikeita, mutta ehdottoman tärkeitä, ja niitä lähestytään humaanilla otteella. Näiden elokuvien puolesta pitää sormet ja varpaat ristissä ja rukoilee onnistumista. Lukuisia festivaalipalkintoja pokannut Miffo on malliesimerkki tästä lajista.
Tobias (Jonas Karlsson) on vastavalmistunut pappi. Muka-intellektuelleja vanhempia jälkikasvun uravalinta ei liiemmin ilahduta, mutta Tobias on päättänyt muuttaa maailmaa. Opintolainojen painaessa niskaan työtä löytyykin pian kaupungin surkeimmasta kolkasta, jossa ihmiset keskittyvät kirkossa käynnin sijaan kaljan ja sosiaaliavustusten kiskomiseen. Pian Tobiaksen siloteltuun maailmaan rullaa pyörätuolissa istuva Carola (Livia Millhagen). Rääväsuinen lähiökasvatti ja nahkatakkinen idealistipappi rakastuvat, mutta onnellinen loppu saa odottaa. Ainakin hetken.
Ohjaaja Daniel Lind Lagerlöf on kunnostautunut erityisesti romanttisen komedian saralla, joka muutenkin tuntuu olevan ruotsalaisille erityisen rakas genre. Oivan vertailukohdan Miffolle tarjoaa esimerkiksi Josef Faresin ohjaama ja kirjoittama Jalla! Jalla! (2000), jossa liikutaan hyvin samantapaisesti modernien luokkaerojen ja ennakkoluulojen parissa, tyylillisesti yhteneväisen absurdin huumorin siivittämänä. Muutamassa yksityiskohdassa tarkkaavainen katsoja löytää hieman kiusallisiakin yhtymäkohtia elokuvien välillä. On syytä toivoa sattuman olleen asialla.
Miffon vahvuus on sen uskottavissa, mutta samalla tuoreissa henkilöhahmoissa. Kirkonmies ja alkoholisoituneen äitinsä kanssa elävä sosiaalipummi eivät ole se kaikkein tavallisin pariskunta. Epätavallisen rakkauden eteen voi joutua tekemään isojakin uhrauksia ja epäilijöitä riittää jonoksi asti. Kun valittavana olisi myös tuttua ja turvallista, vaatii rohkeutta pitää oma päänsä. Miffo välttää taitavasti kaikista kuluneimmat kliseet, eikä sorru saarnaamaan ajamiensa arvojen puolesta. Nuori rakkaus on raikasta ja repivää, eikä sitä ole päällystetty karamellisella kuorella, niin kuin monessa muussa lajityypin edustajassa.
Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat erinomaisia ja kaikesta näkee, että tekijöillä on ollut todella hauskaa elokuvaa tehdessä. Ilolla tehtyä elokuvaa on myös ilo katsoa. Poliittinen korrektius on valloittavasti viskattu nurkkaan, eikä hyssyttelylle ole sijaa. Dvd:llä ei ole ihmeellisiä lisämateriaaleja, mutta niitä ei jää kaipaamaankaan. Miffo itsessään on tarpeeksi ja vähän enemmänkin. Ennakkoluulottomasti videohyllyllä harhailevat kädet löytävät Miffossa pienen aarteen.
Seuraava:
Bridget Jones: elämä jatkuu
Arvostelu elokuvasta Bridget Jones: The Edge of Reason / Bridger Jones: elämä jatkuu.
Edellinen: Wimbledon
Arvostelu elokuvasta Wimbledon.