New Yorkia ovat vaivanneet tänään puhuttavien terroristien ohella vaivat meteoriittiparvista amerikkalaistettuun Godzillaan. Iso Omena on kokenut kolhuja ja kauhuja toisensa jälkeen - valitettavan harvoin vain valkokangasvisiot ovat tarjonneet muuta kuin sielutonta ja tyhjäpäistä tehosterymistelyä. Tuhofantasioissa ei taida siis olla King Kongin voittanutta. Itse asiassa harvassa ovat ylipäätäänkin sellaiset kankaalle ikuistetut kohtaukset, jotka pistävät kampoihin tuttuudessaan jättiläisapinan rimpuilulle lentokoneita vastaan pilvenpiirtäjän latvassa. Tuskinpa on ketään, joka ei olisi nähnyt kyseistä kohtausta, ja juuri siksi en vaivaudu toistamaan tarinan juonta. Loistava tarina ja raikas tuulahdus eilisestä, jolloinka elokuvan tekijöiden ei tarvinnut huolehtia poliittisesta korrektiudesta, takaavat nautinnollisen reilun puolitoista tuntisen klassikon seurassa.

King Kong on sellainen KLASSIKKO, että se kirjoitetaan kapitaalikirjaimin, ja se todellakin ansaitsee kaikki ylistyssanat, joita sille on tyrkytetty sitten valmistusvuoden 1933. Joka muuta sanoo, ei tiedä mistä puhuu! Paras mittari elokuvan voimasta ja loistokkuudesta on sen onnistunut taistelu ajan hammasta vastaan. Vaikka Merian C. Cooperin ja Ernest B. Schoedsackin ohjauksesta on kulunut jo kohta seitsemänkymmentä vuotta, elokuva tehoaa. Stop motion -tekniikalla rakennetut kadotetun maailman hirmuliskot ovat vaivalla ja mielikuvituksella tehdyt ja ne ansaitsevat suuremmat kiitokset kuin nykyaikana henkiinherätetyt tusina-cgi-monsterit. Vielä kun ottaa varhaisen ajan huomioon ja antaa siksi pahimman nykimisen anteeksi, hirmuliskojen mittelöt King Kongissa ovat suorastaan loistavaa katsottavaa. Toteutus antaa myös monta virhettä anteeksi: minua ei ainakaan haitannut vaikka kasvissyöjädinot poikkesivat tavallisesta ruokavaliostaan ja popsivat ihmisiä aterioikseen.

Hirviöelokuvana King Kong on lunastanut perinteen ykkösleffan aseman. Esimerkiksi alkuperäisen Godzillan tekijät tunnustivat sen roolin oman elokuvansa esikuvana. Mutta vaikka 1930-luvun apinaklassikko tunnetaan erityisesti sen nimihahmonsa ja muidenkin hirmuliskojen temmellykseen keskittyvänä elokuvana, elokuva ei ole todellakaan vain yhden ajatuksen elokuva kuten valitettavan niin moni sitä seurannut ja samoista aineksista soppaansa ammentanut kalkkuna. Esimerkiksi Roland Emmerichin henkisesti alimittaisten hirviö- ja muukalaiselokuvien näyttelijägalleriat (ID4 ja Godzilla) ovat vain kalpeita aavistuksia siitä osaamisesta, joka löytyy apinaklassikosta. Samaan hengenvetoon on toki tunnustettava: saksalaisen "visionäärin" tusinaelokuvista kirjoittaminen samanaikasesti varhaisen kaunotar ja hirviö -tarinan kanssa on pahanlaatuinen loukkaus Cooperin ja Schoedsackin osaamista kohtaan. Anteeksi!

Toivoa vain sopii, että klassikkojen uudelleenlämmittely ei jää ainoastaan jäävuoren kirkkaimman ja korkeimman huipun uusintapainoksiin. Materiaalia löytyy vaikka muille jakaa viimevuosisadan alku- ja keskivaiheilta. Nosferatusta, Notre Damen kellonsoittajasta ja Kissasta ja kanarialinnusta videon valta-aikana otetut uusintapainokset ja King Kongista nyt otettu dvd-painos ovat toki miellyttävä lisä todelliselle elokuvan ystävän kokoelmaan, mutta dvd:lle odottaa vielä pääsyänsä monet todelliset unholaan jääneet helmet. Vuosikymmenen tai kahden takaisen roskan uudelleenpainattamisen digitaaliformaattiin sijasta tuottajat saisivat tuottaa laajemman kansan nähtäväksi varhaisempia klassikkoja. Sentään siitä kiitos, että ruotsalainen noitaleffa, Benjamin Christensenin Häxan (1922, aka Witchcraft Through the Ages) on mitä ilmeisimmin saamaisillaan dvd-levityksen.

DVD / kuva: 4:3 FullFrame 1.33:1; ääni: Dolby Digital (mono); extras: biographies, stills (elokuvajulisteita).

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 5 / 2 henkilöä