Rakkaus on kuolemaksi

On vain yksi ainoa oikea eli alkuperäinen vuoden 1933 King Kong. Jättiapinoiden ruhtinas on saanut monia jäljittelijöitä, jatko-osia ja uusintaversioita, mutta mikään ei ole vetänyt laadussa, emotionaalisessa intensiteetissä tai silkassa lumovoimassa vertoja Merian C. Cooperin ja Ernest B. Schoedsackin ohjaamalle mestariteokselle.

King KongKing Kongin 80-vuotisjuhlia vietetään Suomessakin Future Filmin tuplalevyjulkaisun merkeissä. Paketti tarjoaa Kongin restauroidun version, värillisen version sekä yllätysbonuksena toisen klassikkoelokuvan eli The Most Dangerous Gamen, josta enemmän jäljempänä. Restauroitu mustavalkoinen versio on paketin kova ydin, värillinen versio on lähinnä kuriositeetti räikeine värikontrasteineen. Ei värillisille!

Jos King Kong olisi ollut vain jännittävä seikkailuelokuva ja pulp-henkinen tarina kuvausryhmästä ugga-bugga-heimon ja esihistoriallisten petojen kynsissä, niin tarina tuskin olisi elänyt näin pitkään. Tehtiinhän 1930-luvulla monenlaisia seikkailuelokuvia, joista enemmistö unohtui viimeistään toisen maailmansodan melskeisiin. King Kong on jännittävä ison budjetin seikkailuelokuva, siitä ei ole epäilystä, mutta tarinan ytimessä ei ole seikkailu tai hirviökauhu vaan rakkauden ja kuoleman ikiaikaiset teemat.

King KongNe teemat ovat King Kongissa niin vahvoja ja ikonisia, että teos ei vanhene niin kauan kuin rakkaudella ja kuolemalla on ihmisille merkitystä. Kongin ja Fay Wrayn esittämän Ann Darrowin suhde on riipaisevan väkevä malliesimerkki yksisuuntaisesta rakkaudesta, joka ei saa vastakaikua ja joka lopulta johtaa vääjäämättömään tragediaan.

Kong on suojeleva ja uhrautuva perimiehen ruumiillistuma. Vaikka Kongia riivaa vahva mustasukkaisuus, myös kaipuu ja yksinäisyys heijastuvat Kongin olemuksesta. Viime kädessä Kong on kuitenkin kyvytön ilmaisemaan itseään muulla keinoin kuin fyysisin keinoin. Suurkaupungin syke ja koetut nöyryytykset ovat Kongille liikaa, ja ahdistus purkautuu rajuun väkivaltaan. Kongia kohdellaan hirviönä, vaikka todelliset hirviöt ovat ne, jotka ovat orjuuttaneet Kongin ja raahanneet tämän kotisaareltaan herrasväen pällisteltäväksi.

King KongNukkeanimaationa Kong on mestarillista työtä, ja Willis O’Brienin kädenjälki on ainutlaatuista. Kongin inhimillisyys on edelleen riipaisevan tunteikasta, vaikka kyseessä on 80 vuotta vanha legohampainen nukkeanimaatio. Kongin eleet ja ilmeet hänen viimeisessä toivottomassa taistelussaan saavat yhä silmäkulmat helposti kosteaksi, kun Kong on pakotettu päästämään irti sekä hänet tuhonneesta naissuhteesta että omasta elämästään. Jokainen ihmissuhteessaan karvaita pettymyksiä kokenut pystyy samaistumaan jättiläisgorillan viimeiseen pudotukseen kohti murheen alhossa häämöttävää pohjaa.

Vaarallisin riista

King Kongin 80-vuotisjuhlapainoksen lisämateriaali on ensiluokkaista, sillä bonuksena on kokonainen elokuva, RKO:n vuoden 1932 klassikko The Most Dangerous Game. Teosta kuvattiin samaan aikaan kuin King Kongia samoissa kulisseissa, ja siinä näytteli useita samoja näyttelijöitä, kuten Fay Wray sekä Robert Armstrong. Elokuvan kahdesta ohjaajasta Ernest B. Schoedsack ohjasi myös King Kongia.

Elokuva ei ollut kuitenkaan mikään vasemmalla kädellä sutaistu täytefilmi vaan Richard Connellin klassikkonovelliin perustuva tulkinta, joka on osoittautunut aivan yhtä ajattomaksi elokuvataiteen klassikoksi kuin King Kong. 63 minuutin elokuvassa ei ole yhtään ylimääräistä sekuntia, ja sen intensiteetti on kerrassaan huikea. Kauhuvivahteisen trillerin kerronta ja kuvaus ovat kouluesimerkkejä siitä, miten luodaan ja miten ylläpidetään jännitettä sekä tunnelmaa.

The Most Dangerous GameTarinassa suurriistanmetsästäjä Robert (Joel McCrea) haaksirikkoutuu näennäisen sattumalta saarelle, jossa asuu venäläinen ruhtinas ja emigrantti kreivi Zaroff. Leslie Banksin maaninen, dramaattinen ja vaaraa tihkuva kreivi on aikakautensa melodramaattisemmasta näyttelytyylistä huolimatta uskottava ja pelottava hahmo. Zaroffin katse on suorastaan hypnoottis-magneettinen ja karisma käsin kosketeltava.

Ennen yhdysvaltalaisten sensuurilakien vakiintumista tehty teos on hätkähdyttävän suorapuheinen ollakseen yli 80 vuotta vanha. Zaroff rinnastaa tappamisen ja seksin aktit toisiinsa ja kuvailee, kuinka tappamisen huuma johtaa seksin huumaan ja vahvistaa aistielämystä. Miehen tarkoitusperät eivät jää epäselviksi, kun Zaroff kertoo aikovansa nauttia Fay Wrayn esittämästä Evestä heti, kun hän on metsästänyt kaikkein vaarallisinta riistaa eli ihmistä. Ironisena käänteenä suurriistanmetsästäjä Robertista tulee itse riistaa.

The Most Dangerous GameAikansa lähtökohdat olivat täysin erilaiset ja asenne suurriistan metsästämistä selvästi hyväksyvämpi kuin nykyään. Siksi onkin niin hätkähdyttävää nähdä kuinka metsästäjästä tehdään metsästettävä ja kuinka tuolloin täysin normaalina pidetystä asiasta tulee tabu heti, kun eläimen tilalle vaihtaa ihmisen.

Ihmisten kohteleminen muiden eläinten lailla ja epäinhimillisesti on ollut sivistyneillekin ihmisille pelottavan helppo asia omaksua. Ilmestymisvuotenaan The Most Dangerous Game oli vielä täysin fiktionaalinen kauhutarina siitä ajatteluketjusta, jossa samassa kulttuurissa asuva kanssaihminen mielletään eläimeksi ja häntä voidaan tämän behavioraalisen paradigman muutoksen jälkeen metsästää, teurastaa tai kohdella sen mukaisesti vailla omantunnon pistoksia.

Kreivi Zaroffin yksilötason ihmismetsästys antoi kuitenkin jo pientä esimakua siitä isomman skaalan kehityksestä, jonka pohjia jo luotiin Saksassa ja stalinistisessa Neuvostoliitossa. Sen takia The Most Dangerous Gamen teemat ovat yli 80 vuoden jälkeenkin niin väkeviä ja ajatuksia herättäviä. Meissä jokaisessa asuu pieni kreivi Zaroff.

King Kong:

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:5 /2 henkilöä

The Most Dangerous Game:

* * * * *
Arvostelukäytännöt