Keskiyön cowboy kotikatsomo

Vaikka Hollywood tuottaa liukuhihnalta kiiltokuvia amerikkalaisesta unelmasta, kääntää Keskiyön cowboy nurjan puolen esille. John Schlesingerin ohjauksessa Joe Buck kiillottaa bootsinsa, oikaisee stetsoninsa ja karistaa Teksasin pölyt kannoistaan. Suunniteltu ura rikkaiden naisten rattopoikana ei urkene ja naivilta onnenonkijalta huijataan rahat ja itsetunto.

Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin elämän alamäen kuvaaminen on tuttua draamallista tavaraa. Onneksi tällä vuoden 1969 klassikolla on muutakin annettavaa kuin historiallinen elokuvantuntemus. Viimeaikaiset Hollywoodin homokuvaukset tuovat Keskiyön cowboylle sen kaipaamaa tulkinnallista tuoreutta.

Kun Joen leipä ei levene naisten keskuudessa, hän myy palveluksiaan miehille. Vaikka Schlesinger oli itse avoimesti seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva, hän halusi esittää Joen homokokemukset pakkorakona. Nykyään muun muassa Brokeback Mountainin valossa Joen ja laitapuolenkulkijan, Ratson ystävyyden kehittyminen näyttäytyy väistämättä homoeroottisena.

Keskiyön cowboysta ovat ponnistaneet pitkän uran tehneet näyttelijät, Dustin Hoffman ja Jon Voight. Hoffmanille rooli raajarikkoisena pikkurikollisena oli uran toinen merkittävä rooli ja Voight astui Joe Buckina ensimmäistä kertaa isoihin saappaisiin. Sen verran vakuuttavasti pojat kuvailivat epätoivontäyteistä ystävyyttä, että molemmille suotiin Oscar-ehdokkuus. Ironisesti pääosapysti ojennettiin tuona vuonna wanna-be-cowboyn esikuvalle, John Waynelle, perinteisestä lännenmiehen roolista.

Voightin tulkitsemaan modernin lännenpojan yksinäisyyteen on helppo samaistua, mutta vahvemman vaikutuksen hahmona ja näyttelijäsuorituksena tekee Hoffmanin Ratso. Tuberkuloosia sairastava mies säilyttää salaperäisyytensä ja kiehtovuutensa loppuun saakka. Sisältääpä Hoffmanin suoritus yhden elokuvahistorian lainatuimmista kohtauksista, kun mies on jäädä kadulla taksin alle. Lisälevyn dokumentissa tuottaja Hellman tosin kiistää legendan, jonka mukaan kuuluisa vuorosana "I’m walking here" olisi ollut Hoffmanilta suunnittelematon reaktio.

Keskiyön cowboy yllätti aikoinaan rohkealla yhteiskunnallisuudellaan. Roolihahmot eivät ole sliipattuja, elämä ei ole valoisa. Lopussa päivänpaistekin on ainoastaan kirjaimellista. Sen sijaan elokuva on inhimillisesti koskettava tarina yksinäisyydestä, sopeutumattomuudesta ja nykyäänkin ajankohtaisesta syrjäytymisestä. Englantilaisen ohjaajan Schlesingerin ulkopuolisin silmin nähty New York on ahdistava ja synkkä, sekä yhä pelottavan uskottava.

Rohkean suorasukainen käsittelytapa yhdistyy haasteelliseen estetiikkaan. Mustavalkoisista värillisiin vaihtelevat välikuvat esittelevät takautumia, unia, fantasioita ja huumekokemuksia. Arveluttavien aiheiden kuvauksessa ei ole sorruttu ylilyönteihin tai itsetarkoituksellisuuteen, vaikka väkivaltaa, alastomuutta tai seksiä ei arastellakaan. Keskiyön cowboy on edelleen ainoa X-luokituksella varustettu elokuva, joka on voittanut parhaan elokuvan Oscarin. Se oli oman aikansa tiennäyttäjä ja on onnistunut säilyttämään asemansa vuosien aikana.

FS Filmin julkaisema klassikko tuplalevyineen ja dokumentteineen osuukin oivaan ajankohtaan. American Film Institute päivitti 100 parhaan elokuvan listansa ja nyt tämä teos löytyy sijalta 43. Uudelleen julkaisuun voikin soveltaa aiemman VHS-version tunnusta: "niille, jotka eivät ole tätä vielä nähneet ja niille, jotka eivät ole tätä unohtaneet."