The Next Best Thing valkokangas

Hollywood on jo rasittavuuksiin asti osoitellut homoja sillä silmällä, että hekin kävisivät aidoista ihmisistä. Tätä itsestäänselvyyttä taivasteltuamme saamme tästä lähin kuunnella ja katsella malleja siitä, että homot voivat olla myös päteviä kasvattajia. Ainakin John Schlesingerin elokuvan The Next Best Thing menestyksekkyydestä päätellen.

Elokuva kertoo sanomansa itse asiassa melko asiallisesti ylilyöntejä vältellen, vaikka todisteluihin päästäänkin vasta loppupuolella. Sitä ennen kerrotaan hetero-Abbien (Madonna) ja homo-Robertin (Rupert Everett) ystävyydestä ja heidän satunnaisesta cocktail-kännistään, jonka aikana kummankin halut heräävät. Seksin tuloksena on lapsi, jonka Abbie päättää synnyttää. Koska Robertkin haluaa vanhemmuutta, he päättävät perustaa yhteisen kodin elämättä kuitenkaan aviossa. Vuosien kuluttua, kummankin keskityttyä pelkästään omiin suhteisiinsa, herää viimein mustasukkaisuus. Alkaa taistelu lapsen huoltajuudesta.

Kaikki hyvin, kunnes...

Schlesingerin uraa on vaivannut viime aikoina suuri epätasaisuus. The Next Best Thing on sekin epätasainen tuotos, jossa maistuu ällöttävä laskelmoinnin maku. Elokuva etenee vaivaannuttavan huumorin siivittämin kaikki hyvin -elkein kohti käännekohtaa, jossa Abbien ja Robertin ystävyys hajoaa. Tästä eteenpäin on kuin katsoisi eri elokuvaa: vakavaa puolustuspuhetta homojen ihmisoikeuksista, jossa Abbiella ei enää ole oikeastaan muuta roolia kuin istua oikeussalin toisella puolella.

Loppuvaiheissaan elokuva joka tapauksessa dramatisoituu piristävästi, toisin sanoen Robertin hahmoon tulee enemmän särmää. Varsin aidonoloisesti elokuva pyrkii myös näyttämään yhdistetyn hetero- ja homovanhemmuuden tuottamia ongelmia. Loppuratkaisu tuntuukin siksi turhan helposti nieltävältä kompromissilta.

Abbien roolihahmossa vaikuttaisi olevan Madonnalle hyvin omakohtaisia aineksia. Lapsen synnyttäminen ja henkiset harrastukset muistuttavat maailmantähden viimeaikaisesta elämänmenosta. Ilmeisimmin osoittelevassa kohtauksessa Abbie on seisomassa peilin edessä katselemassa ja koettelemassa vartaloaan. Surumielisesti hän miettii ääneen itsekseen: "1989... 1999..."