Kautokeinon kapina kotikatsomo

Saamelainen elokuva on vielä nuori. Valitettavan usein saamelaiskulttuuria on kuvattu ulkopuolisten näkökulmasta, joko romantisoiden (esim. Valkoinen peura, 1952) tai halventaen (ensimmäisenä tulee auttamatta mieleen Hymyhuulet). Nyt saamelaisten oma elokuvakulttuuri on heräämässä, ja seuraavaksi olisi hienoa saada elokuvia modernista vähemmistön elämästä. Tästä on jo esimerkkejä muualta maailmasta, kuten kanadalaisen Bruce McDonaldin nykypäivän intiaanireservaatin kuvaus Tanssi yli rajojen (1995).

Historiallisista elokuvista on kuitenkin helpompi aloittaa. Kautokeinon kapina perustuu vuoden 1852 todellisiin tapahtumiin Pohjois-Norjan Kautokeinossa. Saamelaiset tarttuivat oman käden oikeuteen korruptoitunutta hallintoa ja erityisesti alkoholisoituneille poromiehille viinaa myyvää kauppiasta vastaan. Elokuvan keskushenkilönä on nuori vaimo Elen (Anni-Kristiina Juuso, Käki), joka Lars Levi Laestadiuksen saarnan innoittamana ryhtyy käännyttämään saamelaisia pois viinan kiroista. Tästä ei kauppias (Michael Persbrandt, Beck-elokuvat) tykkää, ja tapahtumat eskaloituvat traagisesti.

Ohjaaja Nils Gaup on itse kapinan agitaattorina mestatun jälkeläinen. Häntä pidetään myös koko saamelaisen fiktioelokuvan isänä vuonna 1987 valmistuneella elokuvallaan Tiennäyttäjä. Uusimman, Norjan historian kalleimman elokuvan titteliä kantavan Kautokeinon kapinan aihe on ollut saamelaisyhteisössäkin tabu, ja vasta 1990-luvulla tuomittujen pääkallot saatiin yliopistojen anatomian laitoksilta takaisin kotiseudulle haudattavaksi.

Tunnelma on näin aito. Saamelaiset kuvaavat kerrankin itseään ja omaa historiaansa, saami soljuu korvissa miellyttävästi ja maisemat ovat upeimmillaan. Tunnelma muodostuu myös yksityiskohdista, esimerkiksi puvut ovat yksinkertaisia nahka-asuja eikä stereotyyppisiä sini-punakirjavia saamelaispukuja elokuvassa juuri nähdä. Näyttelijöinä on niin saamelaisia, ruotsalaisia, norjalaisia kuin tanskalaisiakin. Kaikki tekevät laadukasta työtä, vaikka paikoin hiukan karrikoidusti.

Lapin tuntureilla on myös vaikea välttää postikorttimaista auringonlaskujen ja porotokkien kuvausta. Omakohtaisuus näkyy elokuvan mustavalkoisessa jaossa saamelaisiin ja muihin. Etelästä tulleet ovat kalpeita ja rasvatukkaisia omaneduntavoittelijoita ja saamelaiset puolestaan, viinasta selvittyään, uljaita oman elintavan säilyttäjiä. Nuoren elokuvakulttuurin ja vähemmistön elokuvassa vastakkainasettelu ei kuitenkaan nouse häiritsemään katselukokemusta liiaksi.

Lisämateriaaleissa löytyy mielenkiintoiselta vaikuttava dokumentti elokuvan historiallisesta taustasta, josta on muutenkin vaikea löytää asiallista tietoa. Valitettavasti materiaalit ovat kuitenkin tekstittämättömiä ja omat norjan taitoni heikot. Muut oheismateriaalit ovat elokuvanteon arkipäivää mukavasti valottavia välähdyksiä, kuten tappelu- ja tulipalokohtausten kuvausjärjestelyjä.