Hylätyt talot, autiot pihat kotikatsomo

Laila Hietamieheltä on julkaistu vuodesta 1972 lukien 29 romaania. Painosten kuningattaren joitain tekstejä on dramatisoitu teatterille ja televisiolle, mutta yhdestäkään ei ole tehty pitkää elokuvaa ennen Lauri Törhösen ohjaamaa ja Jörn Donnerin tuottamaa Hylätyt talot, autiot pihat -filmatisointia.

Arvokkaiksi lähihistorian kuvauksiksi miellettyjä mieskirjailijoiden teoksia on filmattu vuosikymmenet välillä paremmalla, välillä huonommalla lopputuloksella. Iänikuiset sota-aiheet elokuvissa saattavat tuntua loppuunkalutuilta, mutta luetun naisen kynästä lähtenyt tarina jaksaa perustella paikkaansa miesten sotamuistojen joukossa. Kyllä Linna-, Päätalo-, Turunen- ja Tuuri-filmatisointien rinnalle mahtuu mainiosti Hietamieskin - Tuurin naispuolinen vastine, joka myyttisen Pohjanmaan sijasta nostalgisoi menetettyä Karjalaa ja kertoo erityisesti naisten kohtaloista.

Hylätyt talot, autiot pihat seuraa neljän eri ikäisen naisen, kahden pikkutytön ja yhden vastasyntyneen lähtöä Kannakselta kohti Keski-Suomea kesällä 1944, kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksensä. Kolmen sukupolven naiset pitävät toisistaan huolta tilanteessa, jolloin tuttu ja turvallinen maailma sortuu lopullisesti. Viipurin valtausta pakenevat sotilaat on esitetty pelokkaina, pakenevina ja ryöstelevinä miehinä, joille on tärkeintä pelastaa oma nahkansa. Raadollisen näkökulmansa takia elokuva ansaitsee tunnustuksen; sota ja sotilaat näyttävät paljon uskottavammilta kyynisesti suuriin sankaritarinoihin suhtautuvan silmissä.

Keskushenkilöistä liikuttavimman tekee rehevän lihaisa Sari Puumalainen, joka näyttelee talvisodassa miehensä menettänyttä nuorta äitiä. Loistava lapsinäyttelijä Nora Nygård esittää juurevan lesken tytärtä, jonka hahmoon Hietamies on kirjoittanut paljon itseään. Jonna Järnefeltin opettajatar jää hieman etäiseksi, jos toki näyttelijä sopiikin maailmansodan melskeisiin joutuvan viileän herrastytön rooliin kuin kansainvälinen kaksoisolentonsa Kristin Scott Thomas ikään.

Hylätyt talot, autiot pihat on tavanomaisempi ja vanhanaikaisempi sotaelokuva kuin samoihin aikoihin valmistunut Taru Mäkelän pienimuotoisuudessaan oivallinen Pikkusisar (1999). Törhösen ohjaustyö on kuitenkin rakennettu tiettyä ihannekatsojaa silmälläpitäen varsin hyvin. Elokuva on ammattitaitoisesti ylöspantua epookkia, joka välttää pahimmat mahtipontisuuden karikot. Viipuriin sijoittuvat kohtaukset on päästy kesällä 1999 filmatussa produktiossa tekemään oikeassa Viipurissa. Kaupunki antaakin tarinan dramaattisimmille hetkille komean taustan.

Tarinalla ei ole välttämättä kovinkaan paljon annettavaa nuoremmille katsojille, mutta teatterilevityksessä se löysi yleisönsä sodan nähneistä ja sodan jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista, joiden kollektiivisiin muistoihin sota kuuluu ensikäden kokijoiden kertomana. Helmikuussa 2000 teatteriensi-iltansa saanut Hylätyt talot, autiot pihat on nyt marraskuussa Suomen katsotuimpien elokuvien listalla kahdeksantena. Vuoden kotimaisista uutuuksista sen ovat ohittaneet vain Levottomat ja Badding.

Populaarikulttuurisesta historiankirjoituksesta kiinnostuneille elokuvaa voi suositella kelpo havainnointikohteena siitä, miten fiktio representoi historiallisia faktoja. Tai siitä, miten historiallisena kertomuksena esitetty näyttäytyy tekoajankohtansa tekstinä. Aikansa - ja yhtä hyvin myös ohjaajansa tai tuottajansa - lapseksi elokuva paljastuu heti alkuunsa näyttämällä estoitta paljasta pintaa. Törhösen tavaramerkiksi muodostuneet vedessä lotraavat alastomat naiset näkyvät tässäkin elokuvassa, motivoidusti ja pieteetillä esitettynä kylläkin.