Jokamies ja sarjamurhaaja

Sarjamurhaaja Henry Lee Lucasin tappoaalto herätti pelkoa 1970–1980-lukujen Yhdysvalloissa. Hieman hänen kiinnijäämisensä jälkeen valmistui chicagolaisen aloittelevan ohjaaja John McNaughtonin taide- ja eksploitaatio-elokuvien kuvastoa kauhuun yhdistävä Henry Lee Lucas – sarjamurhaaja (Henry: Portrait of a Serial Killer, 1986). Sensuurin paineessa teattereissa avannut elokuva saavutti 1990-luvun alussa videojulkaisuna kulttimaineen.

Henry: Portrait of a Serial Killer Musiikistaan alkaen vahvatunnelmainen elokuva seuraa Michael Rookerin hyytävän vetoavasti esittämän Henryn jokapäiväistä elämää Chicagossa. Hän muodostaa omalaatuisen perhesuhteen entiseen vankilatoveriinsa Otisiin (Tom Towles) ja tämän kaupunkiin saapuneeseen siskoon Beckyyn (Tracy Arnold). Seesteisen perhe-elämän sijaan Henry ja Otis toteuttavat laitapuolen öisillä kaduilla väkivallantekoja ja murhia. Katsoja tehdään murhien todistajana osalliseksi ne taltioineen videokameran käytön avulla, millä kommentoidaan samalla osuvasti elokuvan videoestetiikkaa sekä televisioväkivallan kulttuuria yleisesti.

Henry kuvaa maailmaa murhaajan silmin tämän tekoja ymmärtämättä, mutta niitä myöskään moralisoimatta. Asetelmalliset kuvat Henryn tappamien ihmisten ruumiista näyttävät tämän toiminnan hirvittävät vaikutukset, mutta irrallisina itse teoista, joita nähdään myöhemmin. Päällisin puolin jokamieheltä vaikuttavan Henryn arkisessa ympäristössä toteuttaman pahuuden näyttäminen oli shokeeraavaa yliluonnolliseen slasher-kauhuun pääosin luottaneissa 1980-luvun elokuvissa. Henry ennakoi aikaansa muodostuen tulevien sarjamurhaajaelokuvien, kuten David Fincherin teosten esikuvaksi.

Henry: Portrait of a Serial Killer Sarjamurhaajaelokuvan lisäksi sisällöltään rikas teos onnistuu olemaan eräänlainen buddy-komedia ympäri Chicagoa vaeltelevien ja toisilleen tiuskivien Henryn ja Otisin kanssa. Kokonaisuuden kannalta tärkeimmäksi muodostuu silti Henryn ja Beckyn suhde, jossa jälkimmäiseen samaistuessamme toivomme ymmärrystä ensimmäisen teoille sekä optimistisempaa tulevaisuutta. McNaughtonin välittämässä armottomassa työväenluokan maailmassa se vain tuntuu mahdottomalta.

Night Visionsin aikoinaan Suomessa esittämän ja sensuurin hampaisiin myös videolla raaistavan sisältönsä vuoksi joutuneen Henryn restauroitu uudelleenjulkaisu sisältää myös elokuvan jatko-osan. Henry: Portrait of a Serial Killer 2 – Mask of Sanityssa (1996) ohjaaja Chuck Parello jatkoi Henryn tarinaa vuosikymmen myöhemmin ja eri näyttelijöiden kanssa. Jatko-osa kopioi McNaughtonin elokuvan visuaalista ilmettä ja tapahtumia uudessa ympäristössä, mutta toimii tasaisen varmana tarinan jatkeena maineikkaammalle ensimmäiselle elokuvalle.

Henry: Portrait of a Serial Killer Blu-rayn lisämateriaaleissa on laajasti molempien elokuvien tuotantoon, julkaisuun ja myöhempään asemaan keskittyviä poistettuja kohtauksia, dokumentteja sekä tekijöiden, kuten McNaughtonin haastatteluja. Elokuvassa Henry Lee Lucasin todellisia vaiheita ja legendaa tämän tunnustamista ja myöhemmin kiistämistä sadoista murhista seurataan vain väljästi. McNaughton on kiinnostuneempi tutkimaan Lucasin hahmon kautta pahuuden arkisia ilmenemismuotoja. Henry osoitti, kuinka kuka tahansa kadulla vastaantuleva saattoi olla sarjamurhaaja, ja sekös vasta pelottavaa onkin.

Henry: Portrait of a Serial Killer:

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:4 /4 henkilöä

Henry II: Portrait of a Serial Killer:

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2 /2 henkilöä