Mortal Kombat kotikatsomo

Australialaisen Simon McQuoidin esikoisohjaus Mortal Kombat pohjautuu samannimiseen tappelupeliin. Pelimaailmassa vuonna 1992 ilmestyneellä Mortal Kombatilla on lukuisia osia ja siitä on tehty myös aiemmin elokuvia, animaatioita ja sarjoja. Viimeisimmät elokuvat tehtiin 1990-luvulla, ensimmäisenä Mortal Kombat vuonna 1995 ja tämän heikkona pidetty jatko-osa Mortal Kombat 2 – hävitys vuonna 1997.

Uusin elokuva ei ole jatkumoa edeltäjiinsä, vaan niin sanottu uudelleenkäynnistys koko sarjalle. Se on myös vuoden 1995 edeltäjäänsä brutaalimpi, joskaan ei onnistuneempi. Siinä missä edeltäjää kritisoitiin siisteydestään, niin tässä verta roiskuu jo pelimaailmasta tuttuun tyyliin lopetusliikkeitä myöten.

Mortal Kombat -tarinan ideana on tappeluturnaus, jossa maan asukkaiden parhaat valitut kamppailulajiekspertit ja näiden puolustajiin lukeutuvat taistelijat kohtaavat toisen todellisuuden pahiksia taistelussa maailman herruudesta. Tuoreimman elokuvaversion pääosahahmoksi on valikoitunut, jostakin syystä pelisarjaan kuulumaton, vapaaottelija Cole Young (Lewis Tan), joka kytkeytyy Mortal Kombatin maailmoihin ja päätyy valittujen joukkoon. Tällä kertaa pahikset tosin pyrkivät estämään koko turnauksen toteutumisen metsästämällä valittuja.

Tästä alkaa sitten pelimaailmasta tuttujen hahmojen tapahtumasarjat. Hahmoja on paljon, joskin jotkut vilahtavat vain hyvin lyhyesti ja joitakin merkittäviä hahmoja puuttuu, mikä saattaa pelimaailmaan perehtyneitä katsojia häiritä. Sub-Zero ja Scorpion -hahmojen taustoja elokuvassa avataan jonkin verran sekä kuvataan joidenkin hahmojen supervoimien kehittymistä. Muutoin Hahmoihin ei ehdi kehittyä juuri mitään kontaktipintaa. Rääväsuinen Kano (Josh Lawson) vie usein kohtauksista suurimman huomion ja on paikoitellen ihan hauskakin hahmo. 

Elokuva on sekava ja poukkoileva, siinä siirrytään tappeluista ja paikasta toiseen välillä sellaista vauhtia, että tapahtumien kulkua voi olla vaikea seurata. Taustatiedot ovat tarpeen, jotta katsomiskokemuksesta saa jotain irti.

Näyttelijäkaartin nimekkäimpien, kuten Hiroyuki Sanadan, kykyjä ei ole osattu riittävästi hyödyntää, eikä rooleissaan oikeastaan loista kukaan, mutta toisaalta mitään erityisiä rimanalituksiakaan ei nähdä. Näyttelijät, joista suuri osa on ennestään tuntemattomia, tekivät sen mitä oli tehtävissä, pääosassa kun tuntui olevan kamerakikkailut ja tehosteet. Elokuvan parasta antia on 1600-luvun Japaniin sijoittuva avausjakso, josta loppumatka onkin sitten alamäkeä.

Elokuva on lajityypissään varsin tavanomainen ja todistaa jälleen sen seikan, että peleistä tehtyjä elokuvia pidetään harvoin onnistuneina. Vuoden 1995 edeltäjä jätti jälkeensä sentään jonkinasteiseksi trancehitiksi nousseen tunnuskappaleensa. Tästä ei jää käteen juuri mitään, joskin mainittua tunnuskappaletta mukaillaan elokuvan lopussa. Paljon jää petrattavaa mahdollisiin jatko-osiin, jotta uudelleenkäynnistys ei tyssäisi heti alkuunsa.