Goyan aaveet kotikatsomo

Francisco Goya (1746–1828) oli Espanjan hovin maalari, jota pidetään sekä viimeisenä vanhan maalaustaiteen mestarina että ensimmäisinä modernin maalaustaiteen tekijöistä. Goya näki ja koki kovia sekä henkilökohtaisessa elämässään että Espanjan sisällissotien keskellä, ja myös inkvisitio takavarikoi hänen teoksiaan siveettöminä.

Goyan elämä, aikakausi ja taide ovatkin herkullisia lähtökohtia laajempien kysymysten kuten väkivallan, yhteiskunnallisten muutosten itseään toistavan syklin sekä ihmisyyden tarkastelulle. Näihin kysymyksiin ja niiden käsittelyyn on tarttunut myös ohjaaja Milos Forman, joka on Goyan aaveissa pyrkinyt luomaan oman laajemman tulkintansa, jossa historialliset detaljit saavat tarvittaessa joustaa taiteellisen näkemyksen tieltä.

Goyan (Stellan Skarskård) rohkeat ja haastavat teokset ovat nostaneet taiteilijan kuninkaan hovimaalariksi, mutta katolinen kirkko ei katso Goyaa hyvällä. Kiihkouskovainen munkki veli Lorenzo (Javier Bardem) saa kirkonvanhimmilta luvan käynnistää uudelleen inkvisition, jotta usko vahvistuisi. Viattomaksi uhriksi ja uskonnollisen valtapolitiikan välikappaleeksi valikoidaan Goyan mallina istunut nuori kauppiaantytär Inez (Natalie Portman).

Ineziä kidutetaan ja hänet pakotetaan tunnustamaan valheellisia lausuntoja. Turmeltunut munkki Lorenzo vieläpä raiskaa tytön ennen kuin tämä unohdetaan vuosikausiksi inkvisition tyrmään. Inezin kohtelu kiteyttääkin ytimekkäästi naisvihamielisten uskontojen todelliset kasvot, raakuudet, häikäilemättömyyden ja kaksinaismoralismin. Synkkämieliset papit ottavat rahat ja lahjoitukset vastaan, mutta eivät tunne saarnaamansa armon käsitettä lainkaan. Omien etujen nimissä jopa uskollisimmat kätyrit kuten veli Lorenzo voidaan panna tarvittaessa viralta.

Goyan aaveiden tarina jakautuu jyrkästi kahtia, sillä Forman siirtää elokuvan puolivälissä kalenteria kertaheitolla 15 vuotta eteenpäin. Muutoksen aalto pyyhkäisee kirkon ja kansan yli, kun Ranskasta alkanut vallankumous leviää sisällissotana myös Espanjaan. Eilispäivän narreista on tullut herroja ja herroista narreja, mutta väkivallan kehässä kärsijöinä on tavallinen kansa. Oli valtiaana kuka tahansa, niin myllerryksien keskelle joutuneet miehet tapetaan ja naiset raiskataan.

Mihin tässä yhtälössä sijoittuu Goya itse? Goyan teokset toimivat yhteiskunnan ja ihmisyyden peileinä, ja yhä synkkenevät taulut heijastivat yhä synkkenevää yhteiskuntaa, jossa raakuudet, taikausko, veriteot ja eri aatteiden nimissä tehdyt rikokset vain toistuivat. Taiteilija itse oli menettänyt kuulonsa, mutta hänen näkönsä oli tarkka, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. Vanhaa alatyylistä ilmaisua lainatakseni, Goyan taiteellinen diskurssi paljasti tuoreiden aatteidenkin olevan samaa paskaa uudessa paketissa.

Taiteilija oli oikean elämän tarkkailija, ja ristiriitaisesti Goyan henkilöhahmo on sitä myös elokuvassa. Formanin visuaalinen silmä ja tekniikka ovat totutun erinomaisia, mutta draaman kaari kärsii niin elokuvan kaksijakoisuudesta kuin tosiseikasta, että Goya on oman elokuvansa statisti, juonen kulkua pikemminkin häiritsevä tekijä kuin sitä tukeva.

Teos on selvästi Bardemin ja Portmanin elokuva, jälkimmäisen tehdessä käytännössä kolmoisroolin viattomana nuorena Inezinä, vammautettuna muotopuoli-Inezinä sekä kyynisenä lapsihuorana Aliciana. Bardemin moniulotteinen Lorenzo on puolestaan elokuvan syvin hahmo, omien tunteidensa ja ideologioidensa ristitulessa elävä henkilö, jonka motiivit ovat syvemmällä kuin yksiulotteisissa dogmien latelussa. Lorenzon monet teot ovat pahoja, mutta pappi on itsekin vain aikakautensa tuote ja valtakoneiston välikappale.

Leikkaamalla rönsyt ja itse Goyan suurimmaksi osaksi pois elokuvasta Forman olisi päässyt vielä parempaan lopputulokseen. Nykyiselläänkin Goyan aaveet on kauniisti ja hallitusti kuvattu, ajatuksia herättävä ja tylyllä kuvastollaan sopivan häiritsevä elokuva, jonka päänäyttelijöiden elämänkaaren kautta peilautuu oivallinen ajankuva 1700-luvun lopun Espanjasta, uskonnollisesta ja kuninkaallisesta mielivallasta sekä ihmisen perimmäisestä julmuudesta.