Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa
Kirjailija Ian Fleming eli vaiherikkaan elämän, josta riitti ammennettavaa myös hänen romaaneihinsa. Fleming toimi toisen maailmansodan aikana armeijan tiedustelupalvelussa ja oli mukana ideoimassa monenlaisia manööverejä, joita kommandojoukot toteuttivat. Fleming ei ollut sota-aikana yhtä kylmäpäinen seikkailujen mies kuin kirjallinen luomuksensa, mutta tiedustelupalvelutoiminnasta syntyi inspiraatio myös tulevalle salaisten agenttien ykkösnimelle James Bondille.
Mikä Bondeissa perustuu aitoihin kokemuksiin ja mikä fiktioon on tavallaan jo samantekevää, sillä 007 on kauan sitten erkaantunut lähtökohdistaan ja muuttunut länsimaisen viihdekulttuurin ikoniksi. Yhtä kaikki neliosainen tv-minisarja Fleming – Mies josta tuli Bond yrittää etsiä omaa vastaustaan Flemingin ja hänen luomuksensa suhteeseen.
Minisarja alkaa ja loppuu 1950-luvun kehystarinaan, jossa iäkkäämpi Fleming valmistautuu kirjoittamaan ensimmäistä Bond-tarinaansa Casino Royalea. Flemingin Bond-kirjoista Casino Royale heijastaa ehkä läheisimmin Flemingin omia kokemuksia ja näkemyksiä sekä tiedustelutoiminnasta että naissuhteista. Sen jälkeenhän Fleming kirja kirjalta etäännytti Bondin realistisemmasta tiedustelutoiminnasta. Casino Royalessa Bond oli syvempään suhteeseen kykenevä ja lopulta petetty mies, joka oli kaukana siitä teflonpintaisesta naistenmiehestä, mitä varsinkin myöhemmät teokset kuvasivat.
Sarja esittää tulkinnan Flemingistä (Dominic Cooper) miehenä, joka olisi kovasti halunnut olla suuri sotasankari ja seikkailija, vaikka hän ei ollut sitä välttämättä todellisuudessa. Sarjan kerrontaan on syytä suhtautua jälkikäteen kerrottuna muistelona, jonka kertoma totuus sotajutuista värittyy ja paisuu sitä mukaa mitä kauemmin itse tapahtumista on. Cooper esittää rooliaan antaumuksellisesti ja sota-aikainen epookkikuvaus on toteutettu tv-sarjan puitteissa varsin hyvin.
On täysin katsojan vastuulla uskoako sarjan kertomaa vai ei. Erityisesti päätösjakson huima seikkailu sodan keskellä Saksassa on toteutettu tyylikkäästi, sillä Flemingin kokemat tapahtumat menevät miltei kuin Bond-tarinoissa, kunnes paljastuu, että hän on raportoimassa asiasta esimiehelleen. Jää katsojan päätettäväksi, miten tarinan vaiheet oikeasti menivät vai menivätkö mitenkään.
Sarja huipentuu tyylikkäästi, mutta valitettavasti muut jaksot eivät yllä päätösjakson intensiteetin tasolle. Kerronta sakkaa paikoin melkoisesti ja samat teemat Flemingistä juomassa, juonittelemassa ja harrastamassa kevyttä S/M-seksiä toistuvat turhan alleviivaavasti. Koko Flemingin elämäntarina halutaan puoliväkisin vääntää myöhemmän Bond-myytin varjoon ja miltei kaikkea hänen kokemaansa tarkastellaan tästä näkökulmasta.
Minisarjassa olisi ollut aineksia syvempäänkin näkemykseen siitä, miten oma tausta, kokemukset ja asenteet muokkaavat kirjailijaa. Eikä Fleming ollut pelkästään Bondin luoja. Kirjoittihan hän myös unohtumattoman lastenromaanin Chitty Chitty Bang Bangin, joka on kestänyt hyvin aikaa siitä tehdyn elokuvan ja West Endin huippumusikaalin myötä. Sivuloikka lastenkirjallisuuteen osoitti Flemingin sen puolen, jota tv-sarja ei tavoita lainkaan pyrkiessään hakemaan maksimaalisen paljon yhtäläisyyksiä 007:n ja hänen luojansa välillä. Fleming oli ehkä masokistinen ja oikukas naistenmies, mutta myös huumorintajuinen ja mielikuvituksekas.
Seuraava:
The Oath
The Oath ei lukeudu Baltasar Kormákurin parhaimpiin elokuviin mutta on kelpo perusjännäri.
Edellinen: Money Monster
Onko kyseessä satiiri vai vakavasti otettava jännitysdraama?