Factotum kotikatsomo

Kirjan kääntäminen elokuvaksi on aina hankala tehtävä, sillä elokuvassa ei ole koskaan kyse pelkästään tarinan kuvittamisesta. Päinvastoin tarina nousee esiin aina kuvista niiden seurauksena ja tuotteena. Siten kysymykseen, miten tehdä elokuva amerikkalaisen underground-lyriikan kuninkaaksi tituleeratun Charles Bukowskin teksteistä, ei ole olemassa helppoa vastausta.

Ei riitä, että elokuva kuvittaa Bukowskin tekstien ilmeistä pintatasoa: ryyppäämistä, naimista, tappelemista, kirjoittamista. Elokuvan on päästävä pintaa syvemmälle, sille piilevälle kieltä edeltävälle tasolle, joka murtautuu vapaaksi Bukowskin teksteissä ja toimii niiden luovana perustana. Tässä, lähes mahdottomalta kuulostavassa, tehtävässä norjalainen elokuvaohjaaja Bent Hamer onnistuu kutakuinkin täydellisesti. Factotum on Bukowskin filosofiaa liikkuvana kuvana eikä sen ymmärtäminen välttämättä edellytä Bukowskin lyriikan tai proosan tuntemusta.

meille on samantekevää/ miten he runoilevat/ mutta me väitämme:/ on olemassa toisia ääniä/ toisia tapoja luoda/ monia tapoja elää/ ja me aiomme tulla/ kuulluiksi ja kuulluiksi/ ja kuulluiksi

Elokuvan nimi Factotum viittaa Bukowskin romaaniin. Factotum-sana tulee latinasta ja yleisesti sitä käytetään henkilöstä, jolla on monenlaisia erilaisia aktiviteetteja tai vastuualueita. Factotum-elokuvassa Matt Dillonin loistavasti tulkitsema päähenkilö Henry Chinaski on tällainen Bukowskin kirjojen arkkityyppi: jatkuvassa liikkeessä oleva mies, joka tekee satunnaisesti töitä kunnes saa potkut, elää suhteessa erilaisten naisten kanssa kunnes kyllästyy tai potkitaan ulos. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä jokapaikanhöylästä tai kaikkea kokeilevasta tyhjäntoimittajasta, sillä Chinaskilla on yksi rakkaus, joka on ylitse muiden.

On syytä analysoida hieman tarkemmin factotum-sanaa. Sanan alkuosa fac on latinan tehdä-verbin eli facere imperatiivimuoto. Loppuosa totum taas kääntyy muotoon kaikki. Olennaista on ymmärtää että factotum on imperatiivimuodossa eikä tarkoita yleisesti tehdä kaikkea vaan pikemminkin on käsky tee kaikki. Kyse ei siten ole siitä, että Chinaski haluaisi tehdä ja kokeilla kaikkea vaan siitä, että Chinaski tekee kaikkensa asian puolesta, johon hän uskoo ja jota rakastaa: kirjoittamisen. Tämän rakkauden eteen pitää olla valmis sekä tekemään kaikkensa että menettämään kaiken: työn, vaimon, tyttöystävän, järjen. Juuri tällaisessa kaiken saamisen ja menettämisen rajatilassa liikkuu niin Bukowskin kieli kuin Factotum-elokuvan kuvat.

Itse asiassa Factotumissa on lopulta kyse kirjoittamisesta tai vielä tarkemmin sanasta jopa jollain tapaa uskonnollisessa mielessä luomisen apuvälineenä, luovana aktina. Tämä on teema, johon Bukowski aina tuntuu palaavaan. Miten voida kirjoittaa? Miten vapauttaa sanat, jotka tuntuvat kumpuavan ympäristöstä, mutta eivät koskaan pääse lentoon vaan murskautuvat hyötyä tavoittelevan ja ihmisiä esineellistävän yhteiskunnan jalkoihin?

tiedoksi niille lukijoille/ jotka luulevat minua/ tyytyväiseksi mieheksi -/ juhlikaa: kärsimys muuttaa/ joskus muotoaan/ muttei/ lopu/ keneltäkään.

Länsimaisessa filosofiassa vallalla olleen ja edelleen riesana olevan dogmaattisen ajattelun mukaan ruumiin ulkopuoliset voimat ovat aina ajattelulle negatiivisia. Ne estävät ihmisen pääsyn totuuteen. Bukowskilainen ihminen on kuitenkin eturintamassa tällaista ajattelua vastaan. Bukowskille ihmisen luovan potentiaalin aktualisoiminen tapahtuu ruumiin ulkopuolisella stimuloinnilla äärikeinoin. Tästä syystä Henry Chinaski käyttää liikaa alkoholia, rakastaa vääriä naisia ja ajautuu tappeluihin. Kyse ei kuitenkaan ole puhtaasti renttumaisen elämän glorifioinnista, kuten usein nähdään väitettävän, vaan Chinaskin kyseenalaisista ja hieman yksisilmäisistä metodeista käsitellä ympäristön tuottamaa painetta ja kirjoittaa siitä.

Tätä kautta elokuva sivuaa temaattisesti nietzscheläistä pyrkimystä ajattelun aktiivisuuteen sitä tukahduttavia reaktiivisia voimia vastaan. Käytännössä kyse on siitä, että yhteiskunta pyrkii asettamaan ihmisen tietynlaiseen muottiin ja tällä tavoin typistämään ihmisen kykyjä ja mahdollisuuksia. Ihminen ei voi paeta yhteiskunnan ikeen alta, mutta tilanne ei ole täysin lohduton, sillä ihminen voi ryhtyä vastarintaan yhteiskunnan antamilla aseilla.

Chinaskin on satunnaisesti tehtävä töitä ja toimittava yhteiskunnan jäsenenä, jotta hän kykenee taas antamaan aikaa uudelle ajattelulle. Samalla hänellä on mahdollisuus tutkia ihmisiä ja elämää – saada sitä materiaalia, josta tekstit kertovat. Bukowski ja hänen alter egonsa Chinaski ovatkin 1900-luvun jälkipuoliskon ulkopuolisia tarkkailijoita, jotka toimivat osana yhteiskuntaa voidakseen tarkkailla sitä ja kirjoittaa siitä – ruotia ympäröivää maailmaa sisäpuolelta ulkopuolisen viiltävällä tarkkaavaisuudella.

runot kelluvat virrassa/ valaisevat yön/ kuten hyvien sanojen/ kuuluukin.

Niin elokuvassa kuin Bukowskin teksteissäkin kaiken tylyyden ja rujouden taustalta on löydettävissä syvempi olemus, luomisen lakkaamaton virta. Factotumissa Bent Hamerin ohjaus, John Christian Rosenlundin kuvaus ja Kristin Asbjørnsenin musiikki kaikessa pelkistettävyydessään tavoittaa ympäröivän maailman karuuden takaa tämän piilevän kauneuden. Eikä kyse ole pelkästään siitä, mitä kuvissa näkyy vaan myös siitä, miten ne kytkeytyvät leikkauksen avulla toisiinsa muodostaen rakenteen, joka saa ajattelun ajattelemaan. Hamer rikkoo toistuvasti kohtauksien jatkuvuuden leikkauksilla ja antaa näissä tyhjissä hetkissä tilaa ajan muuttavalle voimalle.

Factotum, kaikessa yksinkertaisuudessaan niin sisällöltään kuin muodoltaankin, on elokuva luomisen ja muutoksen prosessista. Tämä on kaiken liikkeessä pitävä prosessi. Se, joka saa ihmisen yön jälkeen avaamaan silmänsä ja kaikesta huolimatta ajattelemaan: "Aurinko nousee. Se on hyvä asia."