Dick Tracy kotikatsomo

Nykyisen sarjakuvaelokuvien korkeasuhdanteen nousukiidossa on hyvä välillä suunnata katse lähihistoriaan. Valkokankaalla sarjakuvasankareiden esiinmarssin välivaiheena voi mainita varsinkin Batman-elokuvien tulo 1980- ja 90-luvun taitteessa. Niiden rinnalla nähtiin myös muitakin menestyneitä sarjakuvaelokuvia, joista muistetuimpia lienee vuonna 1990 julkaistu Warren Beattyn ohjaama Dick Tracy. Etsivähahmon luoja yhdysvaltalainen Chester Gould piirsi ensimmäiset Dick Tracy -sarjakuvat 1930-luvun lamakaudella. Sarjakuvan hieman kuluneen tuntuisena kulmakivenä oli sankarietsivän jatkuva taistelu järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Dick Tracy erottui muista sarjakuvista muun muassa suorasukaisten ja yksityiskohtaisten väkivaltakohtaisten ansiosta. Dick Tracyn kultakausi ajoittui 1930- ja 1950-luvulle, mutta sitä julkaistaan edelleen maailmanlaajuisesti.

Dick Tracyn perusjuonen kulku voidaan tiivistää muutamaan virkkeeseen. Vakiintunutta elämää toivova Tracy joutuu uusien haasteiden eteen, kun kaupungin alamaailman isopomo Big Boy Caprise (Al Pacino) alkaa tavoitella rikollisliigojen yksinvaltiutta. Tulilinjalle ajautuva Tracy joutuu äkkiä selvittämään myös ihmissuhdeongelmiaan, joiden tärkein aiheuttaja on yökerhossa gangstereiden kanssa seurusteleva Breathless Mahoney (Madonna). Taustatuekseen Tracy saa ovelan katujen kasvattaman pojan Kidin (Charlie Korsmo), joka pelastaakin hänet yllättävän monelta gangstereiden juonelta.

Elokuva on uskollinen alkuperäisen sarjakuvan ideoille ja ulkonäölle. Poissa ovat huimat erikoistehosteet ja hidastetut toimintakohtaukset. Lavasteet ovat staattisen jähmeitä ja kaksiulotteisia, minkä vuoksi katsoja voi hyvin kuvitella katsovansa liikkuvaa sarjakuvaa. Sarjakuvasta lainatut kuusi perusväriä loistavat neonhehkuisina ja alleviivaavat elokuvan hieman nelikulmaista yleisilmettä. Henkilöhahmot ovat mustavalkoisia niin kuin pitääkin ja turhat filosofiset löpinät puuttuvat täydellisesti. Dick Tracyn todellisuudessa pahat ovat pahoja ja hyvät hyviä. Hassulla tavalla jopa sankarietsivän naiivit parisuhdekiemurat tuntuvat oudon sympaattisilta. Elokuvassa käytetty Madonnan musiikki on ammattitaitoista ja toimivaa, joskin paikoin hieman siirappista.

Toteutuksen yksinkertaisuudesta johtuen Dick Tracy tarjoaa täysin mukiin menevää, mutta melko pinnalliseksi jäävää viihdettä, jota syntyaikaansa nähden kiinnostavan korea ulkoasu ei paranna kuin muutaman sentin. Yllättävintä on, että markkinoille tulleesta dvd:sta puuttuvat ekstrat täydellisesti. Mukaan ei ole laitettu edes lähes pakolliseksi muodostunutta traileria. Luultavasti tämäkin levy päätyy verrattain nopeasti kauppojen alelaariin, josta sen voi tarpeen tullen poimia parempaan talteen varsinkin jos sattuu olemaan Batman-elokuvien ystävä.