Daniel Isn't Real kotikatsomo

Luke kasvoi yhdessä vakavista mielenterveysongelmista kärsivän äitinsä kanssa. Lapsena Lukella oli mielikuvitusystävä Daniel. Luken lähdettyä opiskelemaan äiti jää yksin asuntoonsa ja hänen henkinen tilansa alkaa heikentyä. Äiti yrittää itsemurhaa ja hän päätyy laitoshoitoon. Daniel ilmestyy takaisin Luken elämän ja auttaa häntä pärjäämään elämässään.

Daniel Isn’t Real alkaa Luken sairaskertomuksena. Elokuva etenee hitaasti kuvaamalla Luken ja Danielin välistä suhdetta. Elokuvan vahvuus on, että se siirtyy kauhuun hitaasti. Monissa tämän kaltaisissa elokuvissa rytmiä rikotaan pakollisilla säikyttelykohtauksilla, mutta Daniel Isn’t Real keskittyy elokuvan alkupuolella olemaan draamaa sairautensa kanssa elävästä nuoresta miehestä.

Arkiseen opiskelijaelämään keskittyminen hyödyntää elokuvaa, sillä Daniel Isn’t Realin budjetti lienee ollut hyvin rajallinen. Elokuva pyrkii ottamaan kaiken mahdollisimman irti rajoituksista säästämällä erikoistehosteet vain välttämättömiin kohtauksiin ja keksimällä keinoja ilmaista mielikuvituksellisia asioita mahdollisimman yksinkertaisesti.

Tarinan mysteeri vetää katsojan mukaansa. Uusintakatselulla huomaa yksityiskohtia, jotka aikaisemmin jäivät näkemättä. Elokuvissa, jotka kyseenalaistavat todellisuutta, katsoja joutuu aina olemaan tarkkana. Elokuvan keskittyessä henkilökuvaukseen keskusteluissa ja henkilöiden välisissä kanssakäymisissä yksityiskohdat ovat pääasiassa katseita ja yksittäisiä sanoja. Tarina keskittyy vain muutamaan Luken ystävään, mikä tuo tarinalle intiimiä tunnelmaa.

Daniel Isn’t Real on sellainen elokuva, jolle katsoja haluaa antaa anteeksi sen heikkoudet. Siinä on kunnianhimoa ja hyviä ideoita. Se yrittää nousta taloudellisten ja teknisten rajoitustensa yläpuolelle ja sen tekemisessä on ollut riittävästi osaamista päämääränsä saavuttamiseen. Sellaista pitää kunnioittaa. Daniel Isn’t Real on miellyttävä löytö.