Chloe kotikatsomo

Armenialaistaustaisen mutta lähes koko ikänsä Kanadassa asuneen Atom Egoyanin ohjaama ja käsikirjoittama Suloinen ikuisuus (1997) oli yksi 1990-luvun vaikuttavimmista kanadalaiselokuvista. Insestiteemaa sivunnut, tunnelmaltaan kuulas ja melankolinen elokuva julkaistiin vihdoin Suomessakin dvd:llä viime vuonna. Egoyan on tehnyt myös muita kiinnostavia elokuvia, kuten Armeniassa kuvatun Calendarin (1993) ja armenialaisten kansanmurhaa käsitelleen Araratin (2002).

Nyt Egoyan on ohjannut uusintaversion ranskalaisen Anne Fontainen Nathalie… -elokuvasta (2003). Tavoistaan poiketen Egoyan ei ole osallistunut elokuvan käsikirjoittamiseen. Kenties siitä syystä Chloe ei yllä lähellekään ohjaajan parhaiden elokuvien tasoa.

Chloen päähenkilö on torontolainen gynekologi Catherine (Julianne Moore), joka epäilee professorimiehensä Davidin (Liam Neeson) olevan uskoton. Saadakseen vahvistuksen epäilyilleen Catherine palkkaa sattumalta tapaamansa Chloen (Amanda Seyfried) viettelemään Davidin. Prostituutiota harjoittavan Chloen on määrä raportoida Catherinelle miehen reaktioista ja mahdollisen suhteen etenemisestä yksityiskohtia säästelemättä.

Lisa Chodolenkon mainiossa The Kids Are All Right -elokuvassa (2010) Julianne Moore esitti varattua lesbonaista, joka hairahtui merkityksettömään syrjähyppyyn heteromiehen kanssa. Chloessa Moore näyttelee varattua heteronaista, joka antautuu eroottiseen kokeiluun toisen naisen kanssa. Catherinen syrjähyppy ei ole merkityksetön, mutta ei liioin tee hänestä lesboa.

Näyttelijöinä Moore ja Chloea esittävä Amanda Seyfried ovat epäsuhtainen pari. Mooren vivahteikkuuden rinnalla Seyfriedin suoritus tuo mieleen amerikkalaiset nuorisosarjat. Kesken kuvausten leskeksi jäänyt Liam Neeson tekee roolinsa rutiinilla. Davidin ja Catherinen parikymppistä Michael-poikaa esittävä Max Thieriot on hyvä, vaikka käsikirjoitus jättää hänen roolihahmonsa irralliseksi.

Trillerimäinen juoni kannattelee psykologisesti epäuskottavaa elokuvaa, jonka ymmärrys erityisesti ikääntyvän naisen tunne-elämästä tuntuu tuskastuttavan vanhanaikaiselta. Myös prostituutiota romantisoidaan kunnon kurtisaanityyliin. Catherinen masokistiseen fantasiointiin on vaikea samastua, ja elokuvan eroottinen lataus ei yksinkertaisesti toimi.

Atom Egoyan on ohjannut elokuvan viileän harkitusti, ellei peräti kliinisesti. Hetkittäin tyyli tuo mieleen toisen kanadalaisohjaajan, David Cronenbergin, mutta vähintään yhtä helposti ajatukset karkaavat ranskalaiseen ylemmän keskiluokan ihmissuhdedraamaan, joka pyörii usein seksin ja uskottomuuden ympärillä.