Isän tarina

Kanadalaisohjaaja Atom Egoyan on tehnyt omannäköisiä elokuvia koko yli 40-vuotisen uransa. Egoyanin elokuvat ovat kiertäneet kansainvälisiä festivaaleja 1980-luvulta lähtien ja vuoden 1994 Exoticalla hän nousi myös laajempaan tietoisuuteen. Sitä seurannut Suloinen ikuisuus (1997) lienee Egoyanin kiitellyimpiä töitä ja uusintafilmatisointi Chloe (2011) on kaupallisesti menestynein. Suurta kaupallista läpimurtoa Egoyan ei ole kuitenkaan tehnyt, osin siksi, ettei koskaan ole lähtenyt suuryhtiöiden kelkkaan vaan pitäytynyt riippumattomana ohjaajana.

Guest of HonourEgoyanin viimeisimmän elokuvan, Kunniavieraan, tunnistaa jo lähtötunnelmistaan ohjaajansa työksi käsikirjoitusta myöten. Kehystarina on rakennettu nuorehkon naisen (Laysla De Oliveira) ja papin (Luke Wilson) ympärille. Papin tehtävänä on siunata naisen menehtynyt isä (David Thewlis), mitä varten papin pitäisi tietää, millainen ihminen isä on ollut.

Tarina on hyvin egoyamainen. Ihmissuhteista kehittyy vähitellen jännärinomainen kertomus, jossa palaset hiljalleen löytävät paikkansa ja ihmisistä piirtyy hyvin moninainen kuva ilman perinteistä hyvän ja pahan asetelmaa. Ihmiset ovat ristiriitaisia ja heidän toimillaan on lähes aina jokin motiivi, jonka ymmärtäminen voi edellyttää asioiden katsomista toisesta näkökulmasta.

Guest of HonourIsän ja tyttären suhteeseen pureutuvan Kunniavieraan vahvuus on sen sisällöllisessä rikkaudessa ja erilaisten teemojen yhteensovittamisessa. Elokuvallisesti tunnelma on seesteinen ja kerronta rauhallista. Tarinallisen palapelin kokoaminen kysyy kärsivällisyyttä, mutta palkitsee lopussa. Elokuva vaatii toimiakseen uppoutumista tarinamaailmaansa, jotta hienovaraisella huumorilla on mahdollisuus syventyä draamaksi.

Niin taiten tehty kuin Kunniavieras onkin, osiensa summaa suuremmaksi teokseksi se ei kasva. Siinäkin on jotain hyvin egoyamaista. Hänen elokuvansa eivät useinkaan tunnu tavoittavan niitä emootion tasoja, joilla voimakas vaikuttuminen tapahtuu. Akateemisesti ollaan hyvän elokuvan äärellä mutta lopputuloksesta uupuu se kuuluisa jokin. Ja se jokin on hankalasti määriteltävissä oleva tunne, joka vaikuttavimmissa taideteoksissa kätkeytyy hienoiseen epätäydellisyyteen, jota tavataan kutsua inhimilliseksi kosketukseksi.

* * *
Arvostelukäytännöt