Brothers kotikatsomo

Kuolla elävänä, sillä on puolensa
Herätä hulluna, silläkin on puolensa
Kun silmän säteellä ei muuta kuin kuolemaa
Totuus voi paljastaa ankarat kasvonsa
(Mana Mana: Kuolla elävänä, 1991)

Sota jättää jälkensä, ja monien sodasta selvinneiden kohdalla taistelut eivät pääty ennen kuin kuolema ottaa omansa. Vaikka fyysisiltä vammoilta välttyisi, henkisiltä ei. Traumojen ja mielenhäiriöiden kohdalla pahin tilanne on sellainen, jossa sotaveteraani on ympäristönsä ainoa sodasta palannut.

Jos ympärillä on kosolti kohtalotovereita, joilla on sama tausta, ongelmat eivät katoa, mutta ne voivat lievittyä. Suomenkin viimekertaisissa sodissa koko kansakunta taisteli, ja kun sota taukosi, lähes joka miehellä oli kokemusta sodasta. Mutta minkälainen on sellainen sota, jossa taistelut ovat jatkuneet maailmalla vuosia, mutta omassa maassa eletään kuin ennenkin, eikä sota kosketa arkea millään lailla?

Sellainen on esimerkiksi Afganistanin sota, jonka vaikutuksista kotirintamaan ja yksittäiseen perheeseen tanskalainen Susanne Bier ohjasi elokuvan Brödre (2004). Nyt aiheeseen on tarttunut Jim Sheridan, joka ohjaa aiheesta uusintaversion.

Uusintaversiot ovat usein varsin tarpeettomia, ja on alati hämmentävää, että yhdysvaltalaiset eivät kykene katsomaan ulkomaalaisia elokuvia vaan vaativat omia versioitaan. Näistä lähtökohdista huolimatta Sheridanin Brothers paitsi seisoo omilla jaloillaan, myös kohoaa alkuasetelmansa yläpuolelle erinomaisena sota-aiheisena draamaelokuvana. Ohjaaja Sheridan ei paisuttele tai alleviivaa ylimääräisillä tehokeinoilla vaan antaa näyttelijöille aikaa ja tilaa.

Tobey Maguiren vaikuttavasti esittämä kapteeni Sam Cahill katoaa operaatiossa Afganistanin vuoristossa. Häntä jäävät suremaan kaksi pientä tytärtä sekä lohduton leski Grace (Natalie Portman). Gracen auttaa romahduspisteen yli Samin veli, vankilasta vapautunut hulttio Tommy (Jake Gyllenhaal) joka oppii kantamaan vastuuta veljensä perheestä.

Elämä jatkuu mutta odottamatta Sam palaakin kotiin kuin nykyajan Odysseus harharetkiltään. Kotiinpaluuta on odotettu, mutta koti itse ei ole enää sama. Synkkää salaisuutta kantava ja henkisesti pahoin vaurioitunut Sam yrittää parhaansa mutta ei pysty sopeutumaan sellaiseen arkeen, jossa sodan todellisuus on häivytetty tykkänään.

Maguiren luonnenäyttelijän kyvyt pääsevät oikeuksiinsa, kun Samin ”tuhannen jaardin katse” muuttuu yhä tuskaisemmaksi. Pienillä eleillä ja kehonkielellä toteutettu, vääjäämätön romahdus muistuttaa eräästä toisesta sota-aiheisesta draamasta, jossa Vietnamin sota runteli sinne lähtijät ja jossa tietyn pisteen jälkeen ei ollut enää paluuta. Tämän elokuvan nimi oli Kauriinmetsästäjä.

Afganistanin sodasta on riittänyt ammennettavaa sekä Tanskassa että Yhdysvalloissa. Elokuvan loputtua tulee väkisinkin mieleen, ettei Suomi jää pekkaa pahemmaksi. Vaikka virallinen propaganda sanoisi mitä ja pepsodent-hymyiset ihmisen irvikuvat ministeriöissään kuinka hymisisivät ”rauhanturvaamisesta”, niin todellisuudessa myös Suomi osallistuu aktiivisiin sotatoimiin Afganistanissa, kuten ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak totesi jo vuosi sitten. Tuskin menee montakaan vuotta siihen, että Brothers voidaan uudelleenfilmatisoida uudelleen suomalaisin voimin ja suomalaisiin sotatraumoihin perustuen.