Be Cool kotikatsomo

Be Cool on ja ei ole Get Shortyn (1995) jatko-osa. Päähenkilönä heiluu edelleen John Travoltan esittämä – tai poseeraama – Chili Palmer ja Danny DeVitokin vilahtaa rainassa. Toisaalta, bisnes on nyt vaihtunut elokuvasta musiikkiin ja rinnalle tarinan naiseksi on saatu kuumaa kamaa oleva Uma Thurman Rene Russon sijaan. Kytkös Pulp Fictionin virittämään kihinään Travoltan ja Thurmanin välille on ilmeinen alleviivaavaa tanssinumeroa myöten.

Rahaa Chili yrittää tehdä laulajattarella nimeltä Linda Moon (Christina Milan), jonka Chili väen vängällä haalii suojatikseen, vaikka edellistä kiskurisopimustakin on neidolla jäljellä. Entinen manageri (Harvey Keitel) suuttuu syystä ja mukana sotkevat myös kuolleiden ex-aviomiesten viholliset (Cedric the Entertainer, André "3000" Benjamin) ynnä muut hankalaksi luonnehditun musabisneksen lieveilmiöt.

Arvata saattaa, että tässä vaiheessa näyttelijänimilistaa on dvd:n tapittajalta menneet jo umat, harveyt ja andret sekaisin. Ohjaaja ei pahemmin näytä piittaavan siitä, että on tekemässä pitkää ja yhtenäistä elokuvaa. Tärkeää on vain saada mahdollisimman paljon irti jännittävistä vieraista, kuten Aerosmithin Steven Tylerista tai oikeasti coolista James Woodsista.

Itseensä kiertyvä ja viittaava komedia voisi olla nokkelalla tavalla hauskakin, mutta Be Cool ei ole edes sitä. Sen vitsit alkavat, mutta eivät koskaan pääse kunnolliseen huippukohtaan. Mukavaa, mutta ennalta arvattavaa on katsoa André Benjaminin teenjuontia ja mukautumista design-tuoleihin. Ajoittain huomaa kaipaavansa edes rehellistä musiikkivideota tai kunnollista toimintakohtausta.

Be Cool on teflon-elokuva, jossa ei ole minkäänlaista tarttumapintaa. Samaten se unohtuu nopeasti enimmäkseen harmittomana tapauksena, jonka olisi voinut jättää myös tekemättä. Eniten Be Coolia katsoessa kylmää se, että tuotantotiimi on katsonut olevansa liian cool jopa katsojalle. Keskenään on varmasti ollut kivaa, mutta kotikatsomossa ei henkilöitä pahemmin tee mieli ihailla. Selitys löytyy vilkaisemalla ohjaaja F. Gary Grayn (The Italian Job, The Negotiator) ansioluetteloa: toimintapätkien välissä Gray on tehtaillut erittäin ahkerasti rap- ja hiphop-artistien musiikkivideoita.

Toiselle dvd-levylle asetellut lisämateriaalit eivät tuo elokuvaan mitään sanottavaa lisäarvoa. Hauskinta on nähdä The Rockin keikistelevän kirkkaanpunaisessa lehmipojan asussa ja esittämässä naisen laulettavaksi tarkoitettua kantrilaulua. Muuten ekstrat vesittävät sen vähänkin, mitä elokuvasta on mahdollisesti saanut irti. Tekijöiltä on unohtunut, että ihminen joka on cool, ei koskaan paljasta tajuavansa sitä itse.