Barbara kotikatsomo

Saksan nimekkäimpiin nykyohjaajiin lukeutuvan Christian Petzoldin Barbara (2012) sai Suomen ensi-iltansa viime elokuussa. Täkäläinen kriitikkokaarti ei puhjennut ylistyssanoihin. Muutamat kiittelivät Petzoldin taidokkuutta, mutta vähintään yhtä moni piti elokuvaa hitaana ja pitkäveteisenä. Osittain tästä syystä jätin elokuvalipun ostamatta ja päätin odottaa dvd-julkaisua.

Ei olisi kannattanut. Barbara kuuluu viime vuonna ensi-iltansa saaneiden elokuvien parhaimmistoon ja on lisäksi visuaalisesti niin kiinnostava, että se olisi pitänyt nähdä isolta kankaalta. Petzoldin ja hänen luottokuvaajansa Hans Frommin sommittelukyky ja värisilmä tuottavat mieleenpainuvia kuvia, joiden tehoa televisioruudun pienuus epäilemättä syö.

Mutta toimii Barbara toki dvd:ltäkin katsottuna. Vuoteen 1980 sijoittuva elokuva kertoo Barbara-nimisestä lääkäristä (Nina Hoss), joka työskentelee vaatimattomassa sairaalassa DDR:n maaseudulla. Sinne hänet on siirretty Berliinin arvostetusta Charité-sairaalasta. Siirto on rangaistus, sillä Barbara on anonut muuttolupaa länteen. Stasi tarkkailee silmätikuksi ottamaansa naista jatkuvasti ja tekee myös kotikäyntejä nöyryyttävine ruumiintarkastuksineen.

Sairaalassa Barbaran lähin lääkärikollega on avulias André (Ronald Zehrfeld), jonka vilpittömyydestä nainen ei kuitenkaan voi olla varma. Eikä hän sitä paitsi kaipaa uusia ystäviä. Barbara aikoo loikata länteen, missä häntä odottaa miesystävä (Mark Waschke).

DDR:n kansalaisten arkea on usein kuvattu ankeutta ja näköalattomuutta korostavasta näkökulmasta. Petzoldin elokuvakin näyttää aluksi asettuvan tähän jatkumoon. Kyttäävä ilmapiiri ja Barbaran itsemääräämisoikeuden toistuvat loukkaukset ovat ahdistavia. Päähenkilö vaikuttaa pitkään apaattiselta ja elämänhalunsa menettäneeltä. Miesystävälleen hän sanoo, ettei DDR:ssä voi olla onnellinen. Yksi sairaalan potilaista, työleiriltä karannut Stella (Jasna Fritzi Bauer), on järjestelmän uhri vielä paljon järkyttävämmissä määrin kuin Barbara.

Kaikesta tästä huolimatta Petzoldin ote paljastuukin hieman toisenlaiseksi. Hienovaraisesti ja liioittelematta hän tekee näkyviksi myös niitä arjen ja ihmisyyden osasia, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista systeemistä riippumatta. Erityisesti tämä tulee esiin Barbaran työssä lääkärinä sekä kohtaamisissa Andrén ja Stellan kanssa. Symbolisesti tärkeässä kohtauksessa Barbara näkee Andrén laittavan ruokaa itse kasvattamistaan yrteistä. Tukalista olosuhteista huolimatta mies on rakentanut itselleen kodin ja elämän.

Petzoldin DDR ei ole yksistään ankea paikka myöskään visuaalisesti. Maaseudulla tapahtuvassa elokuvassa ei nähdä harmaita betonikolosseja, vaan kuvauksellisten mäntyjen paaluttamia kangasmetsiä ja murretuissa väreissä hehkuvia talovanhuksia. Yöaikaan kuvatut ulkokohtaukset ovat vuoroin punaisen, vuoroin sinisen valon hienosti sävyttämiä.

Barbara palkittiin Berliinin viimevuotisilla elokuvajuhlilla parhaasta ohjauksesta. Christian Petzoldin ohella kunnia elokuvan onnistumisesta kuuluu Nina Hossille, joka näyttelee pääroolia vähäeleisen ilmeikkäästi. Barbaran sulkeutuneisuudesta huolimatta Hoss saa tulkintaan runsaasti sävyjä. Ronald Zehrfeld onnistuu erityisesti viimeisessä kohtauksessa, jossa kaikki olennainen tapahtuu näyttelijöiden kasvoilla.