Baby Mama kotikatsomo

Kun mikään ei riitä -yhteiskunnankin mittapuilla kohdunvuokrauksessa ja keinohedelmöitettyjen sijaisäitien käyttämisessä on jotain perin kammottavaa. Länsimaissa lapsitehtailusta on siinnyt sairas teollisuudenhaara, jossa yleensä hyvin köyhät ja huonoista oloista tulevat naiset kantavat rikkaiden lapsettomien naisten puolesta lapsia rahasta.

Suomessa sijaissynnyttäjien käyttö ja erityisesti palkkioiden maksaminen on onneksi kokonaan kiellettyä uuden hedelmöityshoitolain perusteella, mutta varsinkin Yhdysvalloissa lastenhankintabisnes ja penikkatehtailu kukoistaa. Jos rikkailla sinkkunaisilla ei ole halua tai kykyä omien lapsien hankkimiseen tai miehet eivät kiinnosta, niin koko homman voi aina ulkoistaa ja ostaa itselleen synnytyskoneen.

Tämä on myös Baby Maman alkuasetelma. Elämänsä bisnekselle omistanut takakireä sinkkunainen Kate (Tina Fey) päättää hankkia itselleen lapsen, joka toisi mukavaa lisäarvoa elämään – siitä huolimatta, että statussymbolimukula siirrettäisiin syntymän jälkeen välittömästi lastenhoitajan hoteisiin, jotta äitikulta pääsisi takaisin rahaa takomaan. Kate saa kuitenkin kuulla olevansa lähes hedelmätön.

Adoptio ei onnistu käden käänteessä ja välittömästi, mikä on hektiselle nykysinkkunaiselle kauhistus. Amerikan ihmemaassa rahalla saa onneksi kuitenkin kaikkea, myös köyhän ja kouluttamattoman valkoisen roskaväen edustajan Angien (Amy Poehler), joka elää avomiehensä kanssa niin köyhissä oloissa, että on valmis myymään kehonsa ja kantamaan rikkaalle liikenaiselle geneettisesti tarkoin valikoidun äpärän.

Koska kyseessä on romanttinen komedia ja kahden naisen ystävyys- ja kasvukertomus, ei elokuvalta sovi odottaakaan liian kriittistä otetta tai suuria yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Ihmistaimien tarhausbisnekseen kohdistetaan kuitenkin muutama sarkastinen piikki, ja teoksessa annetaan myös ymmärtää kohdunvuokrauspalvelua tarjoavan naisen voivan kiintyä sisällään kasvavaan vuokralapseen, varsinkin kun lapsen geneettinen omistussuhde on epäselvä.

Baby Maman kantavana voimana ovat oivalliset pääosanäyttelijät, joiden keskinäinen kemia ja komiikka toimii mainiosti, ja auttaa kantamaan elokuvaa pahimpien juonellisten rotkojen ja sovinnaisen höttöiseen pumpuliin käärityn sikiöbisneksen yli. Myös sivurooleissa esiintyvät Steve Martin pseudospirituaalisena bisneshaina ja Sigourney Weaver yltiöhedelmällisenä kohdunvuokrausfirman johtajana tekevät hyvät komedialliset suoritukset.

Jos Baby Mama olisi keskittynyt pelkästään kahden naisen ystävyyssuhteeseen, se olisi toiminut paljon nykyistä paremmin ilman väkisin mukaan ympättyä satumaista romanssia. Pientä indie-hedelmäjuomabaaria pitävä ja itsekin varsin hedelmällinen ex-huippulakimies, filmitähden näköinen könsikäs Rob (Greg Kinnear) nimittäin ihastuu Kateen. Varsin ennalta arvattava kuvio takaa sokerisen unelmalopun kummallekin naiselle.

Erinomaisten päänäyttelijöiden, hetkittäin nauruhermoja kutkuttavan tilannekomiikan sekä napakan, turhista rönsyistä vapaan keston pyöristäessä Baby Maman kahteen tähteen on kuitenkin syytä kysyä, onko äitiys keinolla millä hyvänsä jokaisen naisen automaattinen oikeus olosuhteista, lapsen parhaasta tai miesten vastaavien oikeuksien totaalisesta puuttumisesta piittaamatta?