Ansassa kotikatsomo

Kolme amatööririkollista on keksinyt suunnitelman, jonka avulla saa rahaa ja hetkellistä valtaa. Kyseessä on kidnappausjuoni, jossa lapsen lisäksi siepataan myös molemmat vanhemmat, ja jokaista uhria pidetään vankina eri paikassa. Lopuksi roistoille maksetaan lunnaat, eikä kukaan uskalla kannella poliisille. Rötös on onnistunut elokuvan alkaessa jo kolmeen otteeseen, joten homma toimii.

Valtaa pompotellaan Trapped-elokuvan koko keston ajan osapuolelta toiselle. Milloin perheenäiti (Charlize Theron) heiluu kirurginveitsen kanssa, milloin sieppaaja (Kevin Bacon) läimäisee häntä kännykällä päin näköä. Samanaikaisesti toisessa polttopisteessä gangsterin heila (Courtney Love) osoittelee pyssyllä perheenisää (Stuart Townsend), joka taas seuraavassa hetkessä iskee naiseen inhottavan lääkepiikin. Toimintapätkiä tasapainotellaan rauhallisemmilla kohdilla, joissa nostetaan esiin roolihahmojen luonteenpiirteitä uhrin ja sieppaajan vuoropuhelujen avulla.

Pelolla voi olla elokuvassa monta eri tasoa ja muotoa. Tehokkaassa jännärissä tunnelmaa pidätellään ja hienosäädetään, kunnes se vähitellen hipoo sietämättömyyden rajoja. Jännityksellä voidaan myös pyrkiä jonkin teeman esiintuomiseen, aiheen kritisoimiseen tai ajatuksien herättämiseen. Trapped on hyvä esimerkki tällaisen elokuvan vastakohdasta: sen jännitys on yhtä tasaista piinaa alkuminuuteista lopun ryminähuipennukseen asti. Trappedin tunnelma on paksua puuroa, elokuvaa katsoessa koko jännääminen alkaa jo puolessa välissä tympimään.

Trappedilla ei edes ole mitään todellista sanottavaa. Tekijät ovat kehitelleet juonen lapsen kidnappauksen ympärille ja vetoavat halvasti ja läpinäkyvästi katsojan tunteisiin lapsen pelon kautta. Tarinan henkilöiden tekojen motiivit ja seuraukset tuntuvat isolla neulalla kokoon kursituilta, keinotekoisilta ja pahanmakuisilta. Rosvopariskunnallekin löytyy onneton menneisyys, joka on suorastaan pakottanut heidät pois turvallisilta raiteilta.

Näyttelijäsuorituksissa ei sinänsä ole mitään vikaa, jos ei toisaalta kyllä erityisesti kehumistakaan. Outoa, että Baconin tai Loven kaltaiset luonteikkaat tähtöset ovat suostuneet esittämään näin puisevia rooleja. Se onkin ainoa asia, joka minua jäi mietityttämään elokuvan jälkeen.

Leffan mainostekstissä hehkutetaan menestyksekästä ryöstösuunnitelmaa, joka toimii täydellisesti, kunnes uhri käy vastarintaan. Masentavinta on, että tapaus olisi sujunut paljon paremmin myös siepatun perheen kannalta, jos se ei olisi heittäytynyt tottelemattomaksi. Miksi kaikki väkivalta, muutamat ruumiit ja se inhottava jännääminen? Katsojaa yritetään kaikin keinoin puijata tuskailemaan perheen puolesta, mutta koko juttu on niin keinotekoinen pläjäys, että myötäeläminen on kertakaikkiaan mahdotonta.