American Honey kotikatsomo

En ole ikinä käynyt Amerikassa, joten joskus pohdin, kuinka hyvin Amerikkaa kuvaavat elokuvat oikeasti kuvaavat valtavan kokoista yhteiskuntaa, jonka ihmiset elävät hyvin erilaisissa todellisuuksissa. Elokuvan ei tietenkään tarvitse kuvata todellisuutta, ja lienee perusteltua sanoa, että ainakin Hollywood on onnistunut luomaan aivan oman Amerikkansa, joka on monille nojatuolituristeille tutumpi kuin se, josta näemme pienen vilauksen Helsingin Sanomien ulkomaansivuilla.

Biografinen tulkinta avaa suurten vaarojen loukon, mutta en silti voinut olla miettimättä, kuinka hyvin brittiläinen Humisevan harjun (2011) ohjannut Andrea Arnold on onnistunut kuvaamaan aitoa Amerikkaa. Kenties se ei ole perusteltu huoli, mutta lukuisia amerikkalaisia nuorisokuvauksia katsoneena tuntuu siltä, että tämäkin todellisuus on jo nähty.

Teini-ikäinen Star (Sasha Lane) jättää entisen elämänsä lähteäkseen kiertämään Amerikkaa lehtiä myyvän nuorisojoukon kanssa. Ryhmää johtavat Krystal (Riley Keough) ja Jake (Shia LaBeouf), joista jälkimmäiseen Star kehittää haparoivan suhteenpoikasen.

American Honey alkaa julmasti, kun Star hylkää hoivissaan olleet kaksi lasta heidän äitinsä huostaan, joka ei halua ottaa heitä vastaan. Se, mistä olisi voinut kehittyä koko elokuvan koossa pitävä konflikti, jää kuitenkin taka-alalle näennäisesti kevyemmän matkanteon kustannuksella. Kunhan lapsista on päästy eroon, voi hauskanpito alkaa.

Ratkaisu on kaikessa julmuudessaan ja satiirisuudessaan kuitenkin onnistunut. On niin paljon elokuvia, jotka enemmän tai vähemmän mässäilevät kurjuudella ja manipuloivat katsojansa tuntemaan tunteita, joita hän ei haluaisi tuntea. Tämä takia on virkistävää nähdä kerrankin tarina nuorista, joiden taustalta ei paljastu mitään järkyttäviä lapsuusmuistoja. Jos jotain on tapahtunut, se jää piiloon, kuten oikeassakin elämässä, ja tämän muurin kuvaaminen antaa taideteokselle usein enemmän arvoa kuin kurjuuden naamaa vasten työntäminen.

Tämä on elokuvan suurin ansio kliseiden purkamisen saralla. Muilta osin se luottaa valitettavan paljon vakiintuneisiin tapoihin kuvata erilaisia todellisuuksia. Köyhät slumminuoret ajelevat pikkubussilla, juovat ja vetävät huumeita, kun taas rikkaat mummot ja öljypohatat paistattelevat päivää vehreillä asuinalueillaan. Erityisesti kohtaus, jossa Jake ja Star tunkeutuvat uskovaisen perheenäidin kotiin, on kaikessa viehättävyydessäänkin melkoisen alleviivaava, vaikka toisaalta se myös syventää Starin hahmoa ja osoittaa hänen Jakea kohtaan kohdistamansa moralisoinnin tekopyhyyden.

Suhde henkilöhahmoihinkin on kaksijakoinen. He tuntuvat kiistämättä aidoilta nuorilta, jotka haluavat vain kokea, pitää hauskaa ja olla välittämättä ikävästä maailmasta, eivätkä niinkään pahaa oloaan väkivaltaisilla teoillaan ulos huutavilta aikapommeilta. Toisaalta he kuitenkin tuntuvat olevan elokuvalle vain pakollista täytettä, jotain, jolla yritetään luoda kehystä Starin loppua kohden puuduttavaksi muuttuvalle hapuilulle.

American Honey tuntuu jäävän kahden maailman väliin niin tarinan, tematiikan kuin muodonkin tasolla. Se tuntuu liian pitkältä, mutta sen päätyttyä tuntuu kuin mikään ei olisi alkanutkaan. Sen kuvaama Amerikka tuntuu kuvitteelliselta Amerikalta, liian keinotekoiselta, mutta kuitenkin jollain tapaa niin tutulta. Aivan kuin olisin nähnyt sen jossain aiemmin.