Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen valkokangas

Kesä on otollista aikaa puolirääveille komedioille, jotka repivät huumoria navanalusjutuista. Viime kesäinen neljän miehen polttarireissu Las Vegasiin, Kauhea kankkunen, oli lajissaan virkistävä kesäkomedia, jossa porukalta karkasi mopo totaalisesti käsistä. Samantapaista örvellystä on tarjolla tällekin kesälle, kun neljän miehen kaveriporukka tupsahtaa aikakoneena toimivalla poreammeella takaisin 1980-luvulle. Kasarikankkusen alkuasetelma on todellakin näin typerä, mutta samalla myös riittävän pöljä, jotta elokuvan lutvima latu on katsojalle selvä jo alkuminuuteista lähtien. Tosikkojen on turha vaivautua.

Keski-ikää kohti koliseva mies on otollisen osuva naurun ja irvailun aihe. Nuoruuden uhot ja haaveet ovat vaihtuneet tylsään keskivertoelämään. Elämän saavutuksissaan nollakerhoa edustaville urpoille löytyy mukavasti vastakaikua todellisuudesta. Terveellä itsekritiikillä varustetulla kasarinuorella ei liene vaikeuksia samaistua elokuvan luusereihin. Nuoremmat voivat taas pahaa aavistamattomasti nauraa räkättää törpöille, jotka toimivat varoittavina esimerkkeinä hukatusta tulevaisuudesta. Elokuvassa tulevaisuuden voi kuitenkin laittaa uusiksi menneisyydessä. Vähät perhosvaikutuksesta ja aika-avaruuden vääristämisestä.

Kasarikankkusessa on kaikki ainekset kunnon räävittömyyteen. Nuoruuteensa palaavissa aikamiehissä olisi potentiaalia pistää ranttaliksi ja samalla nauraa kasariajan kamaluuksille. Lopputulos on kuitenkin turhan ponneton, kiltti ja sovinnainen, vaikka härskiä puhetta ja tissejä piisaakin. Dialogi ei ole erityisen kekseliästä saati sujuvaa, joten joka kerta kun hahmot aloittavat pidemmän sananvaihdon, elokuva jää polkemaan paikoilleen. Kasarikankkusen peruskonseptissa on ideaa, mutta yksityiskohtia ei ole käsikirjoituksessa osattu jalostaa huumorin kukkamereksi.

Komediallisen nokkeluuden hapuilua olisi voinut paikata viemällä homman reilusti hyvän maun rajojen tuolle puolen, mutta tähän ei amerikkalaiskomedioissa rohjeta. Teinikehoissa omassa nuoruudessaan kekkaloivat aikamiehet ovat tekemisissään ihmeen kesyjä. Kaveriporukan dynamiikka on myös pliisua verrattuna Kauheaan kankkuseen. Kun kukaan pääosahahmoista ei ole riittävän kummallinen erottuakseen muista, on hahmojen vastakkainasettelu tekemällä tehtyä, mikä osaltaan latistaa kokonaisuutta.

Puutteistaan huolimatta Kasarikankkunen pesee lievässä asennevammassaan monen muun tusinakomedian ja toimii miehisempänä – ja ennen kaikkea tunnin lyhyempänä – kesäkomediavaihtoehtona Sinkkuelämälle.