xXx: Return of Xander Cage valkokangas

xXx: Return of Xander Cage on toimintaelokuva, joka tuntuu niin hyvässä kuin pahassa paluulta 1980-luvulle, jolloin Schwarzenegger ja Stallone tekivät kilvan yhtä geneerisiä kertakäyttöleffoja. Se on jatko-osa, joka toimii huomattavasti paremmin kuin kumpikaan edeltäjistään, joiden ilmestymisestä on ehtinyt kulua jo yli kymmenen vuotta.

Alkuperäisessä xXx-elokuvassa (2002) Fast and Furious -tähti Vin Diesel näytteli extreme-urheilija Xander Cagea, joka värvätään salaiseksi agentiksi. Rob Cohenin ohjaama tyhmä elokuva ratsasti aikakauden X-games buumilla ja näyttää nykypäivänä pahasti päivettyneeltä tribali-tatskoineen ja industrial metal -soundtrackeineen.

Vin Dieselillä oli vielä uransa alkupuolella tapana kieltäytyä jatko-osista, joten elokuvassa xXx: State of the Union (2005) Xander Cage ilmoitettiin kuolleeksi ja paikan uutena tripla-X:nä otti räppäri-näyttelijä Ice Cube.

Uusimmassa elokuvassa tämä selitetään niin, että hahmo lavasti kuolemansa voidakseen elää vapaana yhteiskunnan kahleista ja sen säännöistä. Asiat muuttuvat, kun Cage löydetään ja värvätään uuteen palvelukseen.

Laite, jota USA:n valtio käyttää kaikkien maailman ihmisten valvomiseen, on varastettu. Käy ilmi, että tätä niin kutsuttua Pandoran lipasta voidaan käyttää myös kaikkien maata kiertävien satelliittien tiputtamiseen radaltaan, jolloin niitä voidaan käyttää terrori-iskujen toteuttamiseen. Xander Cagen pitää koota ympärilleen luotettava tiimi ja palauttaa laite takaisin valtiolle.

xXx:n uusi tuleminen on hiukan yllättävää, mutta ei täysin odottamatonta. Vin Diesel on taas kuuma nimi toimintaelokuvamarkkinoilla uusimpien Fast & Furious -elokuvien menestyksen vuoksi ja toimintaelokuvan nimenä xXx on helposti erottuva ja mieleenpainuva. Lukemani mukaan alkuperäisen elokuvan nimi ja edelleen käytössä oleva logo kehitettiin ennen kuin käsikirjoitusta tai synopsista oli edes ideoitu, mikä taas vahvistaa käsitystä siitä, että xXx on aina ollut enemmän brändi kuin elokuva. Se näkyy myös käsikirjoituksen tasossa.

Uudessa elokuvassa on selvää yritystä muotoilla xXx-sarja uudelleen Dieselin toisen menestyssarjan Fast and Furiousin muottiin. Tiimin kokoaminen on tästä suurin merkki, mutta sen jäsenet jäävät äärimmäisen ohuiksi. Kaikki ovat Cagen kaltaisia tatuoituja kapinallisia ja adrenaliininarkkareita, jotka haluavat elää elämäänsä kuten haluavat, mikä synnyttää jännitettä extreme-agenttien ja heitä työllistävän valtion välille.

Vin Dieselin Xander Cage on miehinen voimafantasia, vaarallisten tilanteiden mies ja vaivaton naistenkaataja, joka suhtautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen pelottoman rennosti. Samalla hän edustaa myös varhaista 2000-lukua olemalla nuorekas, auktoriteetteja vastustava kapinallinen, joka haluaa vain nauttia elämästä hyppimällä pilvenpiirtäjistä, skeittaamalla autoteillä tai tekemällä jotain muuta ”radikaalia” tai ”ekstreemiä”.

On tavallaan sääli, ettei uusi elokuva tunnu missään vaiheessa tiedostavan sitä, miten ajastaan irrallinen Xander Cage 2010-luvulla oikeastaan on. Siitä olisi voinut irrota monia itseironisia mahdollisuuksia, jotka olisivat helpottaneet tällaisen viihdetuotteen nielemisessä. Sen sijaan elokuvantekijät ovat valinneet tylsemmän ratkaisun ja päättäneet asettaa Cagen osaksi maailmaa, joka on hänen näköisensä, kyseenalaistamatta sitä, mitä hän edustaa. Ilman minkäänlaista itseironiaa elokuva tuntuu toimintaleffan parodialta, jollaiseksi sitä ei varmasti ole tarkoitettu.

On kuitenkin myönnettävä, ettei tämä tahattoman parodinen elementti riitä kuitenkaan hautaamaan elokuvaa.

Viimeisellä kolmanneksellaan uusi xXx löytää omimman osaamisalueensa ja keskittyy hyvännäköisen ja energisen toiminnan kuvaukseen. Elokuva korvaa järjen ja logiikan silkalla visuaalisella toimintailottelulla, ja päivittää syystäkin 2000-luvun alkupuoliskolle jätetyn elokuvasarjan harvinaisen tyydyttävällä tavalla nykypäivään.

Juonen voisi yhtä hyvin heittää romukoppaan, koska se tuntuu palvelevan vain kahta tarkoitusta: se saa hahmot liikkeelle ja se asettaa hahmot keskelle mitä villimpiä toimintakohtauksia. Nautin jälkimmäisestä enemmän kuin ensimmäisestä, koska tapahtumat ennen toiminnan eskaloitumista silkaksi hurjasteluksi eivät varsinaisesti tempaise mukaansa.

Viime vuonna Mad Max: Fury Road osoitti, ettei hyvän toimintaelokuvan tekeminen vielä 2010-luvullakaan vaadi älykkään juonen ja taiteellisen kunnianhimon sivuuttamista, ja siihen verrattuna uusin xXx tuntuu asenneilmapiirinsä vuoksi yhtä vanhanaikaiselta kuin tripla-X:llä tatuoitu sankarinsa.

Puhtaana kertakäyttöviihteenä xXx: Return of Xander Cage on kuitenkin suositeltavissa. Se on häpeilemättömän tyhmä ja geneerinen, mutta myös erittäin viihdyttävä elokuva, jonka vauhdikkaat toimintajaksot ylittävät viimeisimmän Mission: Impossiblen tarjoamat vähäiset riemut. Sääli, ettei tekijöiden kunnianhimo ole riittänyt tätä pidemmälle.