Vieras mies saapuu sirkukseen

Sirkukseen on aina liitetty spektaakkelinomaisia piirteitä. Väriloisto, jännitys ja suuret tunteet ovat luoneet siitä kiehtovan tapahtumapaikan elokuville. Erilaisten ihmisten ja eksoottisten eläinten kirjo toimi ainakin viisikymmentäluvulla houkuttimena elokuvissa kävijöille ja juuri samalta ajalta onkin kenties lajityypin kuuluisin elokuva, Suuri maailmansirkus (1952). Vettä elefanteille jatkaa samaa perinnettä tuoden kuitenkin sen tarinaan moderneja näkökulmia.

Vettä elefanteilleKolmiodraama on perinteisesti kuulunut sirkuselokuvien lajityyppiin eikä Vettä elefanteille ole siitä poikkeus. Nuoren eläinlääkäriksi opiskelleen Jacobin (Robert Pattinson) saapuessa sirkukseen hän saa oitis työpaikan sen eläinlääkärinä. Rautaisella kädellä sirkustaan hallitseva tirehtööri August (Christoph Waltz) uskoo Jacobin haltuun nuoren vaimonsa (Reese Witherspoon) uuden ohjelmanumeron rakentamisen ja pian tunteet vievät nuorenparin mennessään. Tarinan perustana toimii vanha kaava, mutta tuoreet näkökulmat sirkuselämään tuovat vanhan lajityypin uudelle vuosituhannelle.

Selkeä ero vanhempiin genren edustajiin on elokuvan keskittyminen eläimiin. Trapetsin (1956) tai Suuren maailmansirkuksen tavoin ihmiset ovat olleet aiemmissa elokuvissa suurin vetonaula ja eläimet vain lavasteita. Vettä elefanteille haluaa nostaa sirkuseläinten kohtelun elokuvan keskiöön ja osallistuu näin uuden sirkuksen eettiseen keskusteluun eläinten oikeuksista. Ymmärryksen ja luottamuksen kautta suhdetta eläimin rakentava Jacob voittaa pikku hiljaa eläinten ja työntekijöiden arvostuksen. Eläinten kohtelusta tulee tärkeä mittari ihmisten oikean luonteen arvioimiseen ja Augustin eläimiin kohdistuva julmuus heijasteleekin miehen suhdetta alaisiinsa.

Vettä elefanteilleElokuva sijoittuu saumattomasti vanhaan lajityypin perinteeseen ja sen tekemiseen on selkeästi panostettu tuotannollisesti. Varman päälle pelatussa draamassa yhdistellään 1930-luvun pukuloistoa, hieman burleskia sekä taianhohtoista spektaakkelia. Tyylipuhdas melodraama pitää kuitenkin tarinan kaiken keskellä yksinkertaisena ja toimivana. Näyttelijäkaartissa on huomioitu eri ikäryhmät. Nuorten teini-idoli Pattisonilla houkutellaan elokuviin laajempaa ikäjakaumaa, mutta toisaalta pukuelokuvalle tarvittavaa prestiisiä on haettu Oscar-voittajien Witherspoonin ja Waltzin avulla.

Vettä elefanteille on lähtenyt tavoittelemaan 1950-luvun sirkuselokuvan spektaakkelimaista maailmaa, ja siinä se onnistuu samalla sekä sopeutumaan että uudistamaan genreä. Tyylillisesti sen pohjalla olevat elokuvat ovat kuitenkin tunnettuja juuri näyttävyydestään ja koskettavimmat sirkuselokuvat löytyvätkin mykkäelokuvan kaudelta, sellaiset kuten esimerkiksi Chaplinin Sirkus (1928) tai Hän joka saa korvapuustit (1924). Vettä elefanteille jää vaille juuri tätä tunteisiin vetoavaa elementtiä, joka vanhoista mykkäelokuvista välittyy. Näin eläinten charmi nousee rakastavaisten tarinaa kiinnostavammaksi ja tunteet jäävät valkokankaalle.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,4 / 5 henkilöä