Red Sparrow valkokangas

Entinen Bolshoi-teatterin ballerina (Jennifer Lawrence) joutuu lopettamaan uransa loukkaantumisen takia ja päätyy setänsä (Matthias Schoenaerts) innostamana tiedusteluhommiin. Nuoresta naisesta koulutetaan varpunen, viettelijä, jonka tehtävänä on selvittää kohteidensa synkimmät halut ja manipuloida heidät toteuttamaan tahtonsa. Samaan aikaan yhdysvaltalaisagentti (Joel Edgerton) yrittää korjata katkenneen kontaktinsa Venäjän hallintoon soluttautuneeseen myyrään, ja loppuelokuva vietetään tiedustelusalaisuuksilla juonitellessa.

Red Sparrow on sukupolvensa kenties suurimman elokuvatähden eli Jennifer Lawrencen ympärille rakennettu viihde-elokuva. Sen ohjaajaksi on värvätty Francis Lawrence, joka on aiemmin ohjannut Jenniferia kolmessa Nälkäpeli-elokuvassa.

Nuorille aikuisille suunnatut Nälkäpelit tekivät Lawrencesta tähden, mutta tätä tähteyttä hyödyntävä Red Sparrow on periaatteessa suunnattu aikuisemmalle yleisölle. Periaatteessa, koska verenvuodatuksesta, seksuaalisesta väkivallasta ja muista ”aikuiselementeistä” huolimatta elokuva tuntuu melkoiselta hömpältä englantia aksentin kanssa höpöttävine venäläisineen ja varpuskouluineen.

Hiukan yllättäen elokuva kuitenkin perustuu entisen CIA-agentti Jason Matthewsin kirjoittamaan samannimiseen kirjaan. Kirja on luonnollisesti arvostelijalla lukematta, mutta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun julkaisemassa arviossa sitä on pidetty todenmukaisena tiedustelutoiminnan kuvauksena.

Ehkä tässä on ongelmien juuri. Francis Lawrence on päättänyt ottaa hiukan etäisyyttä elokuvan kuvaamiin ajankohtaisiin teemoihin korostetulla tyylillään, ja on hukuttanut uudelleen kohonneista idän ja lännen välisistä jännitteistä kumpuavan tarinansa näkemykseen, joka tuo mieleen Paul Verhoevenin ja Brian De Palman kaltaisten tyylin mestarien työt.

Elementit – tarina ja tapa, jolla se on kerrottu – sotivat jatkuvasti toisiaan vastaan. Kuvitelkaa sivujuonilla kyllästetty, yksityiskohtia tihkuva Bourne-leffan tiedustelujuoni, mutta kerrottuna De Palman Mission: Impossiblen tyylillä, ja olette nähneet Red Sparrow’n.

Tästä perustavalaatuisesta dissonanssista huolimatta Red Sparrow on viihdyttävä ja tarjoaa varmasti jotain viihdykettä myös niille katsojille, jotka janoavat jonkinlaista irtiottoa tutuista ja turvallisista Hollywood-franchiseista. Sen kuviin on helppo unohtua ja siitä pystyy nauttimaan, vaikka juonen pointti sattuisikin jatkuvasti unohtumaan. Haukuissa on enemmänkin kyse pettymyksestä kuin täystyrmäyksestä.

On sääli, ettei henkisen väkivallan, manipuloinnin ja viettelemisen tai seksuaalisten tabujen maailmaan sukelleta syvemmälle, koska ne ovat elokuvan ainoita hetkiä, jolloin tyyli ja tarina ovat keskenään synkassa. Ohjaaja-Lawrence vaikuttaa selvästi kiinnostuneemmalta näistä tarinan ulottuvuuksista kuin tiedustelusalaisuuksista ja hallintoon soluttautuneista myyristä. Olisi vain antanut mennä.