V niin kuin verikosto valkokangas

V niin kuin verikosto sijoittuu lähitulevaisuuden Lontooseen, jossa virkavalta, tiedotusvälineet ja koko yhteiskuntajärjestys alistuvat totalitaristisen vallan alle. Tilannetta vastustaa salaperäinen viittamies V (Hugo Weaving), joka aikoo räjäyttää Englannin parlamenttitalon. V yrittää avata ihmisten silmät ja innostaa heidät taistelemaan oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Kätyrikseen hän koulii viehättävän Evyn (Natalie Portman).

Lähtökohta ei ole huono. Alan Mooren sarjakuva-albumissa on hyvinkin aineksia laadukkaaseen kokoillan elokuvaan. Matrixin luoneet Wachowskin veljekset kynäilivät valkokangasversiointiin käsikirjoituksen jo ennen suurmenestystään ja ovat olleet mukana myös elokuvan tuottamisessa. Kohtalaisen toimiva käsikirjoitus ei kuitenkaan yksin riitä tätä tuotosta pelastamaan. V niin kuin verikosto on levoton, toiminnalla ryyditetty jännäri, joka pyrkii olemaan samanaikaisesti sekä hyväntuulinen että vakava. Elokuva ei paljasta todellista luonnettaan missään vaiheessa, vaan jää kokonaisuutena perin häilyväksi.

Sinänsä kiinnostavan filmatisoinnin keskeinen ongelma on sen päähenkilö. Solidaarisuuteen pyrkivä siimatukka siteeraa Shakespearea ja valmistaa aamiaista kukkakuvioisessa esiliinassa. Sama se valitseeko hän lempikappaleitaan jukeboksistaan vai katkooko vihollistensa kauloja – V:stä ei löydy piirun vertaa uskottavuutta. Kuminaamainen, ristiriitojen repimä supersankari lienee oiva ajatus sarjakuvassa, mutta valkokankaalle siirrettynä hahmo on sanalla sanoen naurettava. Muut roolisuoritukset eivät nekään erotu edukseen. Veteraaninäyttelijä John Hurtin osaaminen ja jo Leonissa vakuuttaneen Natalie Portmanin karisma menevät tässä elokuvassa hukkaan.

Verikostoon on sullottu liian paljon ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti kiistanalaisia elementtejä. Terrorismia ja uskonasioita sivutaan, mutta teemojen käsittelystä puuttuu terävyys. Vallan väärinkäytön, tasa-arvokysymysten ja ihmiskokeiden käsittelemiset jäävät nekin pelkiksi pintaraapaisuiksi. Yhteiskunnalliset aiheet toimivat lähinnä polttoaineena toiminnalliselle viihteelle. Harmi vain, ettei toiminnallinen viihdekään ole kovin onnistunutta. Lopputulos ei vakuuta.

Elokuva ei sorru liialliseen verenvuodatukseen, eikä ole onneksi ärsyttävyyteen asti maailmoja syleileväkään. Toisaalta, näitä osatekijöitä lisäämällä elokuvasta olisi ehkä saanut riemastuttavaa parodiaa. Sääli, etteivät tekijät nähneet suurempaa vaivaa rakentaessaan henkilöhahmoja tai pohtiessaan tarinan tematiikkaa. Tällaisella toteutuksella V niin kuin verikosto on vain sekava kokonaisuus hyviä ideoita ja tahatonta komiikkaa.