Twilight – Houkutus valkokangas

Bram Stokerin romaani Dracula ilmestyi ensi kerran vuonna 1897, eikä tähän päivään mennessä painos ole ollut lopussa kertaakaan. Stokerin arkkityyppisen tulkinnan mukaan vampyyri edusti eurooppalaisen kulttuurin rappiota, ja synkkää viittamiestä hahmoteltiin Max Nordaun kuuluisasti lanseeraaman degeneraation käsitteen kautta. Sittemmin vampyyrin kuolemattomuudessa ja verenjanossa on nähty romanttisia piirteitä, ja tämän romantisointisuuntauksen tähänastinen huipennus on eittämättä saavutettu Stephenie Meyersin kirjasarjassa, jonka ensimmäisen osan elokuva-adaptaatio, Twilight – Houkutus on nyt käsillä. Kalmanhaju on kaukana Meyersin yhteiskuntaan hyvin sopeutuneista opiskelijavampyyreistä, joiden omalaatuista olemassaoloa lähestytään lukioromanssin kautta.

Elokuva on suoraviivainen rakkaustarina, jossa sankaritar Bella Swan (Kristen Stewart) muuttaa eronneen sheriffi-isänsä uneliaaseen kotikaupunkiin, Forksiin, ja joutuu sopeutumaan pikkulukion sosiaaliseen ympäristöön. Heilaksi ei valikoidu kukaan ystävyyttään tarjoavista nörteistä vaan vampyyri Edward (Robert Pattinson), joka samanhenkisine perheineen on onnistunut poimimaan rusinat vampyyrikakusta: jatkuva verenjano on pelkkä pikkuhaitta, kun vampyyriperheelle siunaantuneet ihmevoimat antavat mahdollisuuden pelata hyvässä hengessä erikoistehostein ryyditettyä superpesistä. Kuolemattomuus taas mahdollistaa teini-ikäisiksi jääneille vampyyreille loputtoman lukionkäynnin. Tämä ei ehkä kuulosta kovin mukavalta, mutta eipä säyseiden vampyyriteinien kuulla kohtalostaan valittavan.

Elokuva ei oikeastaan sisällä vampirismin kannalta mitään, mitä ei olisi käsitelty Anne Ricen Veren vankien merkittävässä filmatisoinnissa (1994). Kuten Twilight, myös Veren vangit käytti hyväkseen ihmisen ja vampyyrin väliseen suhteeseen ja verenjuonnin rituaaliin sisältyviä romanttisia ja seksuaalisia aineksia, mutta tätä "ihastumisvaihetta" seurasivat Veren vangeissa niin ikään allegorisesti ilmaistut nalkutuksen, tympääntymisen, pettämisen ja vaimonhakkaamisen vaiheet, joissa vampirismin pimeä ja stokerilainen puoli pääsi oikeuksiinsa. Twilight keskittyy hyväluontoiseen heilasteluun, ja jotakin olennaisesti vampyyreihin liittyvää jää puuttumaan. Kannattaako vampyyrejä käyttää rakkaustarinan sähköistäjänä, jos lähes kaikki vampirismiin perinteisesti kuuluneet vaaran ja dekadenssin teemat on minimoitu?

Twilight-elokuvan narratiiviset konfliktit ovat vähissä, mutta aivan loppumetreillä hyvisten hirviöperhe kohtaa eräänlaisen ilkeämmän version omasta yhteisöstään; tosin tämäkin yhteentörmäys on ilmiselvästi Veren vankien Théâtre des vampires -rappiojoukon inspiroima. Mukaan on myös ympätty viimeaikaisissa Hollywoodin vampyyrirypistyksissä esiintynyt idea verenimijöiden ja (ihmis)susien muinaisesta vihanpidosta. Alueella reservaatissaan asustavat intiaanit ovat legendan mukaan polveutuneet susista, ja vampyyreiltä on jonkinlaisella herrasmiessopimuksella kielletty pääsy intiaanimaille. Konflikti vaikutti lupaavalta, mutta mulkoilua ja verbaalista uhittelua lukuun ottamatta tämän vihan hedelmät kypsyvät vasta mahdollisissa jatko-osissa.

Lukija on varmasti kuullut tämän jo muualtakin, mutta parhaillaan elokuvateattereissa pyörivä, huomattavia temaattisia samankaltaisuuksia sisältävä ruotsalainen vampyyritarina Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008) muodostaa erittäin mielenkiintoisen ja synkemmillä väreillä maalatun vertailukohdan Twilight-elokuvalle.