Tiikeri ja lumi valkokangas

Suomessa italialainen ohjaaja-näyttelijä Roberto Benigni tunnetaan lähinnä Jim Jarmuschin elokuvista sekä Oscar-palkitusta keskitysleirikuvauksesta Kaunis elämä (1997). Kotimaassaan Benigni nauttii kuitenkin valtaisaa arvostusta ja onpa Fellini aikoinaan tituleerannut miestä jopa neroksi. Benignin suosio selittää koomikon uusimman ohjauksen Tiikeri ja lumi suuren budjetin, mutta vaikka värikäs elokuva fellinimäisiin tunnelmiin paikoin tähtääkin, nerokuvaa se ei tue.

Tiikeri ja lumi kertoo sympaattisesta, hieman pöllämystyneestä runoilijasta Attilio de Giovannista (Benigni). Attilio on eronnut runoilijavaimostaan Vittoriasta (Nicoletta Braschi), mutta haikailee edelleen tämän perään. Nainen häipyy irakilaisen runoilijan Fuadin (Jean Reno) kanssa Bagdadiin viimeistelemään kirjaansa ja haavoittuu pommi-iskussa. Järkyttynyt Attilio lähtee kustannuksista ja hengestään piittaamatta Lähi-itään pelastamaan rakastettuaan.

Benigni tekee pääosassa tyypillisen roolinsa. Hän puhuu ja heiluu paljon. On kai makuasia pitääkö Benignin vouhkaamisesta, mutta Tiikerissä ja lumessa sitä on liikaa. Juoni ja Benigni pomppivat eteenpäin sellaisella vauhdilla, että henkilöt jäävät motiiveiltaan ja taustoiltaan ohuiksi, jopa latteiksi. Esimerkiksi Vittorian tehtävänä on olla ainoastaan Attilion rakkauden sängyssä makaava tai ohi kävelevä kohde. Jean Reno onnistuu sentään saamaan Fuadiinsa hieman arvokasta, traagista syvyyttä.

Tietokoneanimoiduista linnuista ja muusta ylenpalttisuudestaan huolimatta Benignin maailma on yksityiskohtainen ja kaunis, välillä vaikuttavakin. Erityisesti kohtaus jossa Fuad ja Attilio keskustelevat ja erkanevat Bagdadin palavan yötaivaan alla on mieleenpainuva. Irakissa koetaan myös elokuvan hauskimmat hetket, kun Attilion välittömyys ja hyväntahtoisuus kohtaavat kulttuurierot sekä sodan järjettömyyden. Syntyvistä koomisista tilanteista voi aistia häivähdyksiä hävityksen keskeltä pilkistävästä toivosta.

Chaplinin tavoin Benigniltä onnistuu aiheen kuin aiheen lähestyminen elämänläheisellä huumorilla. Valitettavasti Tiikeri ja lumi yltää tähän harvemmin kuin asetelma antaisi myöten. Irakin sodan käsittely jää lopulta pintapuoliseksi ja viitteelliseksi. Lisäksi kirjallisuutta ei yrityksistä huolimatta hyödynnetä elokuvassa liki lainkaan. Attilion runous on ylitunteellista sanamagiaa, Fuad lausuu muutamia sitaatteja ja se siitä. Lähimmäksi runoutta elokuvassa osuu Tom Waitsin esittämä tarttuva teemakappale You Can Never Hold Back Spring.