Thor: The Dark World valkokangas

Marvel-yhtiöiden elokuvallisen universumin niin sanottu kakkosvaihe polkaistiin käyntiin Rautamiehen eli Iron Manin kolmannella seikkailulla. Nyt vuorossa on ukkosenjumala Thorin toinen oma elokuva. Thor: The Dark World on lähtöasetelmiltaan jatkoa sekä aiemmalle Thor-elokuvalle että Kostajien omalle seikkailulle eli Avengersille.

Asgardilaisten elämä on ollut yhtä kamppailua sen jälkeen, kun Thorin (Chris Hemsworth) velipuoli Loki (Tom Hiddleston) aiheutti sekasortoa sekä Asgardissa että maapallolla. Loki on pistetty tyrmään tekosiaan miettimään, mutta uusi uhka nousee muinaisuuden hämäristä. Synkeiden mustien haltioiden maan Svartalfheimin hallitsija Malekith (Christopher Eccleston ) tavoittelee mystistä Aether-ainetta, joka uhkaa koko universumin kohtaloa.

Puitteet ovat suurelliset, mutta Thor: The Dark World onnistuu silti olemaan letkeän notkea suuren budjetin seikkailuelokuvaksi. Game Of Thrones -sarjan ohjaajana tunnettu Alan Taylor saa pidettyä tarinan elementit hyvin tasapainossa ajoittaisista onttouksista huolimatta.

Visuaalisesti teos on kelpo yhdistelmä sekä tieteismiljöötä avaruusaluksineen että viikinkimäistä jumalfantasiaa vasaroineen, miekkamiehineen ja lähitaisteluineen. Taylorin tyyli on astetta rosoisempi kuin Thor-edeltäjänsä Kenneth Branaghin eikä aivan niin värikylläinen, mikä sopii elokuvan astetta tummasävyisempään tarinaan. Kontrastina kosmisiin maisemiin ovat puitteet Lontoossa, jotka tuttuine maamerkkeineen ja ihmispaljouksineen eroavat edellisen Thorin autiosta New Mexicosta.

Mustien haltioiden hyökkäys on juonen lähtökohta, mutta tarinan keskiössä ovat ensisijaisesti perhesiteet ja ihmisten väliset suhteet. Thorin kimurantti suhde veljeensä on elokuvan tärkeimpiä elementtejä, ja se korostuu erityisesti elokuvan toisella puoliskolla. Tom Hiddleston varastaa kohtauksia minkä ehtii, mikä tietysti veijarimaisen Lokin rooliin sopiikin. Myös kaikki-isä Odinia näyttelevä Anthony Hopkins selvästi nauttii saadessaan pauhata painotetuin lausein ja paatoksellisin elein. Syvällistä metodinäyttelemistä ei ole tarjolla, mutta eipä sitä tässä yhteydessä tarvitakaan.

Väkivahva Thor saa taisteluissa aikaan lähes yhtä paljon aineellisia oheisvahinkoja kuin tänä kesänä valkokankaalle palannut Teräsmies. Mutta siinä missä Teriksen uudet seikkailut olivat puisevaa ja ylipitkää rymistelyä onnistuu Thor: The Dark World pitämään mäiskinnät tarinan renkeinä eikä isäntinä. Silläkin on varmasti vaikutuksensa, että Thorin tarina on täydet puoli tuntia lyhyempi.

Thor ei ole voimistaan huolimatta mikään vaivoin peitelty Messias-allegoria, joka pyyteettömänä sovittaisi ihmiskunnan syntejä kuten kryptonilainen virkaveljensä. Thor taistelee intohimoisemmista motiiveista naisensa, perheensä ja yhteisönsä puolesta ja asettuu siten lähemmäs skandinaavista kontekstiaan tavallisen kansan kiivasluontoisena suojelijana. Tieteis-Shakespeare kohtaa Pohjolan jumalat Marvel-tyyliin.

Liian pompöösi ote vältetään sopivalla pilkkeellä silmäkulmassa, Paikoin tunnelma muistuttaa Errol Flynnin aikojen Robin Hoodin poikamaisia seikkailuja. Tarinassa on draaman kaaren kannalta tärkeää traagisuutta, mutta väkinäinen synkistelyrealismi sekä modernin ajan sarjakuvafilmatisoinneille tyypillinen yliampuva angsti loistavat poissaolollaan. Teokseen on ripoteltu sopivina annoksina myös ilkikurista komiikkaa. Luottonäyttelijä Stellan Skarskård kantaa tyylillä narrin roolinsa. Narrihahmothan ovat klassisesti jumalan hulluja, ja tohtori Selvig on ollut sitä kirjaimellisesti aiemmassa Kostajat-elokuvassa, jossa hän oli Lokin riivaamana.

Viihdyttävä ja hyvähenkinen elokuva ei keksi pyörää uudestaan ja sortuu hetkittäisiin kaavamaisuuksiin, mutta se jatkaa kunnialla Marvelin nykyistä dominanssia sarjakuvafilmatisointien saralla. Teoksessa on ajatonta seikkailutarinoiden henkeä sekä ripaus huumorilla höystettyä arkkityyppistä sankarmytologiaa, josta riittää varmasti ammennettavaa vielä tulevaisuudessakin.

Elokuvateatterista ei kannata tälläkään kertaa sännätä tiehensä, sillä lopputekstien aikana nähdään peräti kaksi lisäkohtausta. Toinen antaa vihjeitä tulevista Marvel-elokuvista ja toinen täydentää varsinaisen elokuvan tarinaa.