Klassikon onnistunut päivitys
Kimberly Peirce on ottanut melkoisen riskin ohjatessaan uusintaversion jo klassikon aseman saavuttaneesta Brian De Palman elokuvasta Carrie (1976). Kuten tiedetään, suurin osa remake- ja reimagination -versioista on silkkaa rahan vuoksi tehtyä uusioroskaa. Varsinkin teineille suunnattujen kauhuelokuvien saralla jälki on ollut kammottavaa jo pidemmän aikaa. Poikkeuksi kuitenkin löytyy, ja onneksi Carrie (2013) on sellainen. Peirce on tunnetusti De Palman henkilökohtainen ystävä, joten ehkä idea uuteen versioon on tullut sitä kautta.
Niin alkuperäinen kuin uusi elokuvaversiokin perustuvat Stephen Kingin (lausutaan muuten Steven, älkää enää ärsyttäkö kirjakauppiaita) hienoon romaaniin vuodelta 1974. Ja aivan kuten Stephen King ei ole yksiselitteisesti – jos ollenkaan – kauhukirjailija (sanokoon kustantaja mitä tahansa), ei Carriekaan ole varsinaisesti kauhuelokuva, vaikka kauhuelokuvan elementtejä sisältääkin. Se on pikemminkin moraliteetti, jossa ihmisten pahuus tuhoaa kaiken hyvän ja saa aikaan vain lisää pahaa. King on aina ollut suvereenin luonteva nuorten maailman kuvaaja, ja sama realismin tuntu on saatu siirtymään myös valkokankaalle.
Carrie White, jota esittää uskomattoman hienosti ja herkästi Chloë Grace Moretz, on uskonnollisen fanaatikkoäitinsä (Julianne Moore) kasvattama nuori tyttö, joka on täysin tietämätön aikuisen elämän perusasioista. Kuukautisten alkaminen muodostaa Carrien elämässä traumaattisen käännekohdan. Carrie joutuu tyttöporukan hampaisiin ja koko koulun silmätikuksi. Samalla Carrie löytää itsessään piilevät telekineettiset kyvyt. Elokuvan tapahtumat etenevät vääjäämättömästi kohti suurta finaalia, prom night -tanssiaisia.
Carrien suloista ja puhdasta viattomuutta vasten peilautuu teinien maailman kovuus ja hierarkkisuus, ja toisaalta uskonnollisen fanatismin äärimmäinen henkinen pahoinvointi ja lapsiin kohdistuva väkivalta sekä yhteiskunnan välinpitämättömyys ja kyvyttömyys käsitellä näitä ilmiöitä. Carrie on koulukiusattu törkeällä tavalla, mutta rehtori ei pysty edes lausumaan sanaa kuukautiset. Ohjaaja on päivittänyt elokuvansa luontevasti tähän päivään tuomalla nettiin ladattavan videon osaksi Carrien ihmisarvon riistämistä.
Elokuvan henkilöhahmot on kirjoitettu kerrankin tarpeeksi monitahoisiksi ja uskottaviksi, ja upeat näyttelijäsuoritukset kautta linjan tukevat kerronnan uskottavuutta. Teinit eivät ole yksioikoisen pahoja tai hyviä, vaan paljolti omien rooliensa vankeja, ja kykeneväisiä myös epäitsekkääseen ja altruistiseen toimintaan, kuten pahat tekonsa sovittamaan pyrkivä Sue Snell (Gabriella Wilde). Pääpahis Chris (Portia Doubleday) on hyytävän uskottava huonon itsetunnon siivittämässä, typeryyden tukemassa ilkeydessään.
Elokuvan alkuun sijoitettu Carrien äidin synnytyskohtaus tuo lisää syvyyttä myös Margaret Whiten hahmoon vihjaamalla, että myös tämä on alunperin uhri. Samalla on kuitenkin todettava, että Piper Laurie teki paljon kylmemmän ja pelottavamman roolisuorituksen fanaattisena äitinä De Palman versiossa. Julianne Mooren äitihahmo on kuitenkin uskottavampi ja vähemmän kauhuelokuvan konventioiden suuntaan kallellaan.
Carrien teemoja ovat ulkopuolisuus, yhteisöstä eristäminen ja friikkiys. Peirce on aiemminkin osoittanut kiinnostuksensa ulkopuolisuutta kohtaan hienossa esikoispitkässään Boys Don't Cry (1999), jossa ohjaaja käsitteli tosielämän tragediaa, pojaksi tekeytyneen "Brandon" Teenan kohtaloa. Ohjaaja tuntuu valitsemillaan ohjaustöillä haluavan herättää kysymyksiä siitä, miksi pelkäämme niin kovin erilaisuutta, mikä on lopulta normaalia ja kuka sen määrittelee.
Kouluampumisten ja nettikiusaamisen aikakaudella Carrien tarina on ajankohtaisempi kuin koskaan, ja on hienoa, että Kimberly Peirce on halunnut tuoda ajatuksia herättävän elokuvaklassikon tähän päivään. Vertailtaessa alkuperäiseen vuoden 1976 versioon ei modernilla Carriella ole mitään hävettävää, vaikkei tarinaan mitään uusia elementtejä varsinaisesti tuodakaan. Ainoan miinusmerkin elokuva saa nykymuotoiselle elokuvakerronnalle tyypillisestä liian alleviivaavasta tehosteäänien käytöstä, jolla tuotetaan varmaan lisäarvoa elokuvan hyvyydelle. Moiset halvat kikkailut voisi jo unohtaa.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 3 henkilöä
Seuraava:
Don Jon
Pornoaddiktiota kypsästi käsittelevä romanttinen komedia on outolintu omalla kentällään.
Edellinen: Thor: The Dark World
Seikkailuhenkisen laadukas tieteisfantasia ukkosenjumala Thorin uusista seikkailuista.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta