Koko potti valkokangas

Kun Chicagon alamaailman palkkamurhaaja joutuu muuttamaan Kanadaan, on selvää, että silloin hänellä menee huonosti. Tätäkin heikommin tahtoo kuitenkin pyyhkiä murhamiehen naapureilla, joiden talojen arvo laskee samassa tahdissa heidän mielialojensa kanssa. Asialle on pakko tehdä jotain ja mainion brittiohjaajan Jonathan Lynnin (Kyllä, herra ministeri ja Kyllä, herra pääministeri) kynsissä tällainen aiheasettelu kyllä toimii.

Koko potti on lyhyen ajan sisällä jo kolmas mukava komediallinen mafiaelokuva. Kumppaniensa Terapian tarpeessa (1999) ja Sinisilmä-Mickeyn (1999) tavoin tämä USA:n alkuvuoden suurhitti osoittaa, miten näennäisen heppoisista aineksista (toisessa pääosassa Frendien Matthew Perry) on kasattu toimiva kokonaisuus.

Perry esittää persaukista hammaslääkäriä Nicholas Oseranskya, joka on saanut vaimoksi todellisen ämmän (Rosanna Arquette) ja taakakseen vielä tämän isän velat. Kun naapuriin muuttaa paariaksi joutunut mafian palkkatappaja "Tulppaani" Tudeski (Bruce Willis), jonka päästä on luvattu palkkio, suostuttelee vaimo Oseranskyn ilmiantamaan naapurinsa. Lopulta kaikki huijaavat kaikkia ja katsojalla on hauskaa. Koko potti on ilman muuta elokuvakesän piristävimpiä tapauksia.

Kaikkien em. elokuvien ongelma on tietysti se, että ne glorifioivat mafioson ammattia. Ihmisiä tapetaan kuin tyhjää vain. Kun kuitenkin kyse on komediasta, tällainen epäkorrektius on hyväksyttävissä, vaikka Koko potissa meno hiukan loppua kohti raaistuukin. Mikäs mafiaelokuva se semmoinen on, jos kukaan ei kuole?

Matthew Perry on käytännössä mukana joka kohtauksessa ja hyvä onkin, mutta myös Bruce Willis nauttii ilmiselvästi päästessään jälleen tekemään komediaa, kuten televisiossa 1980-luvulla. Rintakarvat vain ovat jo harmaat.