The Spirit valkokangas

Turha hukata aikaa ja palstatilaa korulauseisiin ja aasinsiltoihin: The Spirit on aivan surkea sarjakuva-adaptaatio ja äärimmäisen huono elokuva ilman vertailua alkuperäisteokseenkin. Frank Miller, sarjakuvakäsikirjoittaja ja -kuvittaja itsekin, on ohjannut ja kirjoittanut elokuvaversion Will Eisnerin tunnetusta Spirit-sarjakuvasta. Millerin sopimukseen kuului nähtävästi myös Eisnerin haudalle kuseminen, sillä tässä pökäleessä ei ole mitään tolkkua ja yhteydet sarjakuvaan ovat pinnallisia.

Alunperin 1940- ja 1950-luvuilla sanomalehdissä seikkaillut Spirit oli aikaansa edellä oleva kekseliäs sarjakuva. Seitsemänsivuiset ja viikottaiset tarinat antoivat Eisnerille mahdollisuuden jatkuvaan kokeiluun kerronnan ja tyylin kanssa. Jokamies-Spiritin pohjimmiltaan kepeät seikkailut ovat edelleen tutustumisen arvoisia, toisin kuin tämä Sin Cityä (2005) apinoiva synkistely.

Millerin omasta Sin City -sarjakuvasta tehty adaptaatio oli visuaalisesti kekseliäs ja toimiva sekä täynnä mielenkiintoisia hahmoja ja tarinalinjoja. Elokuvan jippo oli alkuperäisteoksen siirtäminen onnistuneesti lähes sellaisenaan liikkuvaan kuvaan. Spiritin jippo on runtata aivan erityylinen lähdemateriaali Millerin omia sarjakuvia ja Sin Cityä muistuttavaan mustavalkoiseen muottiin sekä tarjoilla pitkiä ja tylsiä kohtauksia, joilla ei ole mitään tarkoitusta.

Ohjaajana Miller ei ole kummoinenkaan vaikkapa Sin Cityn ohjanneeseen Roberto Rodrigueziin verrattuna. Elokuva on täynnä päämäärätöntä jaarittelua vailla mitään draamaa. Spirit on kuvattu kokonaan studiossa vihreää taustaa vasten, mikä mahdollistaa taustojen ja näyttelijöiden vapaan käsittelyn jälkituotannossa. Sin Cityssä se toimi, tässä ei. Kohtauksissa ei ole paljoakaan tilantuntua ja visuaalista jatkuvuutta, mikä alkaa tympiä hyvin pian. Spiritin höpinät kaupungista tuntuvat erityisen naurettavilta, koska kaupunkia ja sen asukkaita ei elokuvassa paljoakaan nähdä.

Koko elokuvassa on kenties muutaman minuutin verran visuaalisesti näyttävää materiaalia – ei Miller sentään sommittelutaitojaan ole tyystin hukannut. Tämä ei kuitenkaan elokuvaa pelasta millään tavoin. Vielä kun hahmot ovat hämmästyttävän karismavapaita ja juonessa ei ole mitään järkeä, on kokonaisuus häkellyttävä. Jos tämän elokuvan haluaa katsoa, kannattaa se jättää väliin teatterikierroksella ja katsoa se sivusilmällä kotioloissa, kavereiden ja kaljan kera. Silloin kökköydet voi kenties vielä ottaa huumorilla.