Springfieldin keltainen vaara

Simpsonien kellertävä ydinperhe on viettänyt aikaansa tv-ruuduissa jo kahdeksantoista kauden ajan, ja loppua ei näy. Yksi tv-historian pitkäikäisimmistä ja oivaltavimmista perhekomedioista on jo pidempään ollut matkalla kohti valkokangasta, mutta projektista tuli vuosien soutamisen ja huopaamisen jälkeen totta vasta nyt.

Simpsonien sarjamainen ja lähes aina nollapisteeseen palaava muoto on antanut sekä tilaa käsitellä eri aiheita mitä absurdeimmilla tavoilla että mahdollistanut perheenjäsenten, Springfieldin kaupungin asukkaiden ja erilaisten sivuhahmojen luonteenpiirteiden vakiinnuttamisen. Sarjan luojat Matt Groening ja James L Brooks eivät olekaan elokuvaa tehdessä haaskanneet aikaa hahmojen ja miljöön esittelemiseen uudestaan. Simpsonit ovat jo ikonisia.

Ikonisuus on kuitenkin sekä siunaus että kirous, ja kahdeksantoista kauden jaksot ovat johtaneet sekä ajoittaiseen tv-sarjan tason laskuun että siihen ongelmaan, että uusia ideoita ja skenaarioita on päivä päivältä vaikeampi luoda sortumatta jo tuttuihin maneereihin. Suurimpana huolena ennen elokuvaa olikin, että The Simpsons Movie olisi vain tavallista pidempi tv-sarjan episodi eikä valkokankaan ansaitseva elokuvallinen kokonaisuus.

Aivan täysin ei tv-sarjamaisuudesta päästä, mutta Groening ja kumppanit ovat kuitenkin onnistuneet lataamaan Simpsonien perheen edesottamukset sellaisella energialla, jota ei ole viime vuosina tv-sarjan jaksoissa nähty. Tekijät jakelevat risuja ja ruusuja niin ilmastonmuutoksen, uskonnon kuin perhearvojenkin suuntaan, spontaania anarkistisuutta unohtamatta.

Katastrofin ainekset ovat käsillä, kun Homer dumppaa jo aiemmin saastuneeseen järveen siilollisen mutaatioita aiheuttavaa sianlantaa. Ympäristötuhojen laajennettua Yhdysvaltain presidentti Arnold Schwarzenegger määrää Springfieldin karanteeniin ja lopulta tuhottavaksi. Raivostuneet kaupunkilaiset yrittävät lynkata Homerin, ja perhe pakenee Alaskaan, jossa Homerin tehtäväksi jää pelastaa kotikaupunkinsa ja suhteensa sekä vaimoonsa että lapsiinsa.

Simpsonit ovat aina olleet parhaimmillaan silloin, kun huomio keskittyy perheen aikuisiin, sillä perheen lapsista varsinkin Bart on aina ollut varsin yksiulotteinen maanvaiva. Bart pääsee sooloilemaan hetken verran nakunakin, ja keltaisen piirroshahmon parin sekunnin alastomuus nostikin Yhdysvalloissa elokuvan ikärajan PG13-luokitukseen. On se hienoa, että maailman mahtavin ydinasevalta osaa asettaa prioriteettinsa järjestykseen ja suojella kansalaistensa siveyttä.

Lisa Simpson on älykkäänä idealistina Bartia antoisampi kohde. Vaikka elokuva nostaakin ympäristönsuojelun teemoja esille, Lisan kautta piikitellään myös kolikon toista puolta, eli ympäristösuojeluhysteriaa ja sen varjolla tapahtuvaa poliittista valtapeliä. Ei olekaan ihme, että Lisan kouluprojektin nimi on Ärsyttävä totuus (Irritating Truth).

Simpsonien herkullisimmat sivuhahmot kuten Apu, herra Burns ja kumppanit jäävät valitettavasti ydinperheen varjoon, ja elokuvan pahiksena toimiva EPA-agentti Cargill jää hieman valjuksi. Elokuvan dynaaminen ja raikas kerronta saavat kuitenkin toivomaan, ettei seuraavaa Simpsons-elokuvaa tarvitse odottaa yhtä kauan kuin ensimmäistä.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 7 henkilöä