Vihreä maili valkokangas

Frank Darabont on tehnyt vasta kolme elokuvaa, niistäkin vain kaksi valkokankaalle, ja silti useimmat tietävät minkä tasoisesta kyvystä on kysymys. Darabontin viime ohjaus Shawshank Redemption kertoi vankilaan tuomitusta syyttömästä miehestä ja hänen paostaan. Tämä Stephen Kingin novelli sai Darabontin käsittelyssä niin kylmää kyytiä, että oli suoranainen rikos, ettei yksikään sen vuoden Oscareista tipahtanut elokuvalle. Darabontin uusin työ The Green Mile on siinä määrin samannäköinen elokuva kuin Shawshank Redemption, että välillä kylmää. Molemmat sijoittuvat vankilaan ja nimenomaan menneisyyteen, molemmissa on syytön mies ja molemmat perustuvat Stephen Kingin tarinoihin.

The Green Mile on kuolemaantuomittujen miesten vankiosasto, pitkä vaellus kohti vääjäämätöntä loppua ja sähkötuolia. Tällä osasto E:llä johtomiehenä on Paul Edgecomb (Tom Hanks), rauhallinen ja rehellinen mies, joka osaa myös antaa arvoa vankien rauhalle ennen kuolemaa. Osastolle tuodaan valtava musta mies, John Coffey (Michael Clarke Duncan), joka on tuomittu kahden pikkutytön raiskauksesta ja murhasta. Tämän ison mutta yksinkertaisen miehen vilpittömyys ja rauhallisuus antaa kuitenkin syytä epäillä tuomion oikeutusta.

Pala kerrallaan

The Green Mile perustuu Stephen Kingin sarjaromaaniin, siis sellaiseen, jota julkaistaan pieni osa kerrallaan. Yhdysvalloissa ei moista oltu yritetty vuosikymmeniin, mutta Kingille siitä tuli valtaisa taloudellinen menestys. Jännityskirjailijalle on tietenkin hyväksi, että kirja julkaistaan paloina: silloinhan kaikkien pitää odottaa tietoa kirjan lopusta, kunnes viimeinenkin osa on julkaistu. Kingin romaani(e)n megalomaanisuus onkin Darabontin elokuvan ainoa heikkous. Siinä kun Shawshank Redemption perustui kohtuulliseen lyhyeen tarinaan ja pysyi hyvin kasassa, on sarjaromaanin filmatisointi ollut huomattavasti vaikeampaa.

Yli kolmituntinen kesto on elokuvalle melkoinen haaste. Miten säilyttää elokuvan kiinnostavuus loppuun asti? The Green Mile onnistuu kyllä tässä. Elokuva säilyttää Kingille tyypillisen unenomaisuuden koko ajan, mutta jotenkin elokuvan fantastiset elementit tuntuvat turhan arkisesti esiin tuoduilta, ja ne ainakin mielestäni hieman latistavat tunnelmaa. Tämä perusongelma tuntuu koskevan nimenomaan Stephen Kingin tuotantoa ja oli esillä jo Stanley Kubrickin ohjatessa Hohtoa, eikä siitä ole vieläkään kunnolla päästy.

Taattua laatua

Tom Hanks, joka on kyllä kehittynyt näyttelijänä sitten Polttareiden, esittää tässä elokuvassa eräänlaista jokamiestä, kovin särmätöntä Paul Edgecombia. Hanks tekee kyllä hyvää työtä, mutta elokuvan todellisiksi tähdiksi nousevat aina hyvä David Morse Hanksin lähimpänä apurina, ja erityisesti Michael Clarke Duncan, joka John Coffeynä pääsee pistämään itsensä likoon oikein kunnolla. Duncanin kaksimetrinen ja atleettinen olemus ja aikaisemmat roolit eivät varmaankaan ole olleet avuksi etsiessä sellaista roolia, joka antaisi mahdollisuuden kunnon roolisuoritukselle. Tämän elokuvan myötä hän nostaa itseään esille ja kunnolla.

Kaiken kaikkiaan The Green Mile on hyvin ohjattu, näytelty, käsikirjoitettu ja tuotettu elokuva. Valitettavasti elokuvaan ei ole jäänyt montakaan särmää eikä se onnistu kovasta yrityksestä huolimatta nousemaan paljoa keskinkertaisuuden yläpuolelle. Kuitenkin voin lämpimästi suositella tätä elokuvaa kaikille, joilla ei eilinen lounas nouse esiin heti Tom Hanksin ilmestyttyä valkokankaalle. Muistakaa vain ottaa nenäliinat mukaan - niitä tarvitaan.