The Dressmaker valkokangas

Jocelyn Moorhousen The Dressmaker asettuu vaivattomasti keskelle australialaista epookkielokuvaperinnettä. Taustalla vaikuttavat vahvat naisohjaajat, kuten Jane Campion ja Gillian Armstrong, joiden elokuvissa toistuu useasti naisten asema ja sen rakentaminen vaatetuksen kautta.

Campionin Bright Starin (2009) Fanny kirjailee itselleen yhteiskunnallista näkyvyyttä ompelutaidoillaan ja Armstrongin Loistava urani (1978) painottaa vaatteiden ja ulkonäön mahtia kunnon avioliiton solmimisen perusteena. Ulkonäkö esitetään laajempien yhteiskunnallisten rakenteiden heijastumana ja tähän perinteeseen liittyy myös The Dressmaker.

Vuosia Euroopassa huippumuotitalojen opeissa viettänyt Tilly Dunnage (Kate Winslet) palaa kotikaupunkiinsa, jossa vastaanotto on kylmäävä. Tillya vaivaa hämärä muistikuva kaupungissa tapahtuneesta pikkupojan kuolemasta, johon hän uskoo sotkeutuneensa. Asiasta ei kaupungissa puhuta, eikä hänen sekava äitinsä (Judy Davis) pysty auttamaan häntä palasten paikalleen laittamisessa.

Tillyn taidot ihmisten muuntamisessa käveleviksi muotinukeiksi tuovat hänelle uutta arvostusta, mutta se ei hiljennä juorujen voimaa. Tukena vanhoihin kaavoihin kangistuneen yhteisön seassa navigoimiseen antavat naapurin Teddy (Liam Hemsworth) sekä poliisipäällikkö Farrat (Hugo Weaving).

Jocelyn Moorhousen elokuva on genresekoitus kostowesterniä, murhamysteeriä sekä naistenelokuvaa. Kaikki genret punotaan yhteen mustan huumorin avulla. Tarina vanhojen arpien auki repimisestä on yhtä armoton kuin Australian aavikko, jonka keskellä Tillyn kotikaupunki sijaitsee. Huumori pysyy mustana, eikä hempeille tunteille jätetä paljoakaan tilaa kukoistaa. Menneisyytensä aaveita kohtaamaan palaava Tilly on kuin westernien sankari, jolla aseen sijasta on ompelukone, ja taito paljastaa ihmisten heikkoudet.

Moorhouse on löytänyt The Dressmakeriin loisteliaan kaartin näyttelijöitä, jotka ottavat kaiken irti herkullisista rooleista. Winsletin ja Davisin kemiat pelaavat mainiosti yhteen nokkelasti sanaillen, mutta unohtamatta rikkoutuneen perheen menneisyyttä. Erityisesti revittelemään pääsee Hugo Weavingin, jonka höyheniä ja silkkiä rakastava poliisipäällikkö tuo myös elokuvaan pienen oopperamusiikin säestämän kunnianosoituksen Priscilla, aavikon kuningattarelle (1994).

Vienolla väripaletilla alkava elokuva saa uusia sävyjä, kun Tillyn muotiluomukset ottavat vallan pölyisestä kaupungista ja tekevät siitä muodin keitaan. Pukujen suunnittelusta on vastannut myös Neiti Fisherin etsivätoimiston 1920-luvun tyylinluoja Marion Boyce. Moulin Rougen! (2001) kuvannut Donald McAlpine tavoittaa kuvauksellaan hienosti kankaiden tekstuurin ja niiden pinnalla kiiltävän valon.

The Dressmaker on näyttävä ja hauska elokuva, joka kärsii kuitenkin liiallisista juonikuvioista. Sen rikas henkilögalleria ja moninaiset metaforat vaativat paljon huomiota. Suureellinen tyyli olisi vaatinut vierelleen kevennetyn tarinan. Vaikka elokuva pystyy sujuvasti sukkuloimaan läpi tiheiden juonikuvioiden, tulee useiden tarinoiden päättämisestä raskas vaikutelma, ja loppu vaikuttaa kiirehdityltä. Moorhouse pystyy kuitenkin pitämään kurissa isot henkilöhahmot sekä elokuvan jännitteen, vaikka keskivaiheilla hieman horjutaankin.