Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem valkokangas

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat eli Turtlesit esiintyivät alun perin sarjakuvissa, mutta 1980-luvun animaatiosarjan myötä syntyi Turtles-ilmiö. Turtlesit valtasivat lähes joka mediaformaatin, myös valkokankaan. Kilpparielokuvia on tehty vuodesta 1990 alkaen yhteensä seitsemän, joista nyt saa ensi-iltansa uusin eli animaatioelokuva Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutant Mayhem.

Turtles-elokuvia on tehty niin näyteltyinä kuin animoituna, niin vakavissaan kuin täysin läskiksi lyöden. Jälkimmäisen kategorian osalta terveisiä Vanilla Icelle elokuvassa Teenage Mutant Ninja Turtles 2: Mönjän salaisuus (1991). Mutant Mayhem kokeilee jotain uutta, ja onnistuu siinä vallan mainiosti. Se on tähänastisista Turtles-elokuvista koherentein ja temaattisesti kiinnostavin.

Pelkän mutanttininjailun sijasta sen keskiössä on teini-ikäisyys. Kilppariveljesten ja heidän ottoisänsä Tikun välinen perheside on lämminhenkinen ja siinä on aitoutta. Turtlesit ovat toissijaisesti sankariksi haluavia ninjoja ja ensisijaisesti nuoria miehenalkuja, jotka haluavat kokea samaa kuin muutkin ikäisensä 15-vuotiaat pojat. Seikkailuja ei silti puutu, kun sekä häikäilemätön korporaatio että ryöstelevät eläinmutantit aiheuttavat ongelmia.

Teoksen tarinakaari on suoraviivainen ja yksinkertainen, mutta yksinkertainen ei tarkoita yksioikoista tai katsojaa aliarvioivaa juonta. Se tarkoittaa tässä tapauksessa tarinaa, joka keskittyy omiin vahvuuksiinsa ja jossa pääjuonta ei kuormiteta ylimääräisillä rönsyillä. Tästä syystä tarina on myös pituudeltaan kompakti. Mammuttimaisten franchise-möhkäleiden aikakaudella on suoranainen ilo nähdä teos, jossa kaikki olennainen on mahdutettu sujuvasti reiluun puoleentoista tuntiin.

Myös kilpparien ihmisystävä, tähtireportteri April O’Neil on kokenut päivityksen. Mutant Mayhemin April ei ole Megan Foxin muotoinen kurvikas ässätoimittaja vaan esiintymistä jännittävä yläkoulun oppilas, joka haluaisi toimittajaksi. Aprilin hahmosta avautuu uusia ulottuvuuksia, kun hänet on nuorennettu kilpparien ikätoveriksi. Aiemmin April on ollut lähinnä vertauskuvallinen isosisko tai jopa ottoäiti. Nyt vähän kömpelö mutta nokkela ja päättäväinen April on samalla viivalla kilpparien kanssa ja jopa söötin ihastumisen kohde.

Mutant Mayhemin animaatiojälki on rouheaa ja rosoista, paikoin lähes luonnosmaista. Tyyli on linjakas ja dynaaminen, ja tukee tarinaa tunnetasolla. Ero on huomattava verrattuna liiallisesti siloteltuun ja kiiltokuvamaiseen perusanimaatiojälkeen, jota näkee erityisesti euroanimaatioissa. Animaatio kerrankin animoi, elävöittää.

Elokuvassa on perhekeskeisestä teemasta huolimatta reippaanpuoleisesti toimintaa, joka on hetkittäisesti varsin brutaalia. Roistojen hampaita isketään hidastuksessa irti samalla, kun konnia mätkähtelee sinne tänne. Vahva visuaalisuus voimistaa myös elokuvan kauhusävyjä. Pääpahis Superfly on kärpäshumanoidi, joka näyttää kuin David Cronenbergin Kärpäsestä (1986) putkahtaneelta. Lopussa nähdään lähes lovecraftilainen jättihirviö, jonka lonkerot ja mutaatiot voivat saada perheen pienimmät laskemaan alleen. Perheen pienimmät nimittäin pääsevät vanhempiensa kanssa jo neljävuotiaana teatteriin. Suomeksi dubatun teoksen ikärajaksi on laitettu K7.

Ikärajan lasku näin alas ei ole perusteltavissa sisällön puolesta. K12 olisi ollut luonteva, sillä sen ikäiset kuuluvat muutenkin Turtlesien ydinkohderyhmään. Samalla olisi pitänyt jättää dubbaus tekemättä siitä huolimatta, että se tuntuu olevan Turtles-elokuvissa jo kiusallinen perinne täysin riippumatta soveltuvuudesta pienemmille katsojille. Jopa TMNT (2007) dubattiin, vaikka sen ikäraja oli silloinen K11. Ninjakilpparit vetoavat muutenkin ikäryhmään, joka varmasti osaa jo lukea tekstitykset.

Alkukielinenkin versio onneksi on joissain näytöksissä saatavilla. Mutant Mayhemin alkuperäiset ääninäyttelijät äänittivät dialogin porukassa, kuin ääniteatterina, mikä mahdollisti ryhmäytymisen ja improvisaation. Jälkimmäinen on erityisesti elokuvan tuottajan Seth Rogenin heiniä. Rogen roolitti kilppareiksi oikeasti teini-ikäisiä nuoria miehiä, eikä kokeneita Hollywood-jyriä. Vastaavan metodin soisi yleistyvän muutenkin.