Teenage Mutant Ninja Turtles 2: Mönjän salaisuus kotikatsomo

1990-luvun hitti-ilmiö eli teini-ikäiset ninjamutanttikilpikonnat siirtyivät vuonna 1990 valkokankaalle oman elokuvansa myötä. Ensimmäinen Turtles-elokuva oli ja on edelleen sarjan paras. Mikään varsinainen klassikko ei ensimmäinen Turtles-leffa ollut, mutta se tavoitti hyvin hahmojen olemuksen ja oli rakenteellisesti sujuva varhaisnuorten komediallinen toimintaseikkailu. Kilppareissa oli vielä vähän rosoa ja tekijöillä intoa. Sen jälkeen kilpparit ovat esiintyneet yhteensä neljässä samaan jatkumoon kuuluvassa elokuvassa, kunnes pakka pantiin uusiksi remake-versiolla vuonna 2014.

Ponneton remake on saamassa tuoreeltaan jatko-osan Out of the Shadows (2016). Trailerista päätellen se on ottanut vaikutteita alkuperäisestä jatko-osasta vuodelta 1991, mikä kertoo omaa säälittävää kieltään menneiden vuosien pahnanpohjimmaisten ideoiden uusiokäytöstä. Turtlesin jatko-osa eli Teenage Mutant Ninja Turtles 2: Mönjän salaisuus on nimittäin luokattoman huono. Se laskeutui jo ilmestyessään kertaheitolla syvälle viemäreihin eikä tullut sieltä ulos paitsi taloudellisesti. Dollareissa oli paskan haju, mutta raha ei haise, kuten niin monet tuottajat tietävät.

Alle vuoden sisällä teattereihin tullut jatko-osa vaihtoi kilppareiden ääninäyttelijöistä nimekkäimmät pois, samoin muut roolit menivät joko uusiksi tai tilalle tuli muita hahmoja. Jostain kuitenkin saatiin mukaan kokenut brittinäyttelijä, konkari David Warner tekemään vasemmalla kädellä tehdyn läpijuoksun mystistä mönjää tutkivana tiedemiehenä Jordan Perryna. Toisaalta mitäpä sitä Warneria syyttämään, kertoihan Michael Cainekin maksaneensa Tappajahai nelosen palkkioilla itselleen kesämökin.

Nykynäkökulmasta on hupaisaa ja säälittävää, että kömpelöissä kumipuvuissa heiluvien satuhahmojen tähdittämä teos kohtasi aikoinaan rajua sensuuria. Täysin käsittämättömän lainsäädännön takia briteissä teosta sensuroitiin, koska siinä esiintyi sikäläisessä lainsäädännössä kielletty ase eli nunchaku-lyömäase. Saksassa puolestaan taistelukohtauksiin lisättiin hassuja efektejä piirretyistä pehmentämään väkivaltaa. Tämäntapaiseen typeryyteen ei ole oikein mitään lisättävää.

Erittäin huterassa juonessa Silppuri palaa odotetusti takaisin samalla, kun hänen Jalka-ninjaklaaninsa on jatkanut operaatioitaan omin päin. Mystisen mönjän avulla Silppuri ja Perry luovat omat mutanttinsa Tokkan ja Rahzarin, jotka lähtevät mölisemään Nykin kaduille. Näiden hahmojen tilalla piti alun perin olla sarjakuvissa esiintyneet Bebop ja Rocksteady, mutta erinäisten esteiden takia hahmoja muutettiin toisennimisiksi. Mitään eroa tahattoman koomisten nukkehahmojen örinään tuskin olisi kuitenkaan ollut. Ninjakilpparien tehtäväksi jää seilata kömpelöstä taistelukohtauksesta toiseen, kunnes kaikki huipentuu taisteluun yökerhossa.

Vaikka Mönjän salaisuus on kaikilta osin onneton ja tuotantoarvoja vailla oleva nopea rahastus, niin mainittu yökerhokohtaus on kuitenkin ikimuistoinen ja antaa elokuvalle liki tarunhohtoisen maineen, tosin negatiivisessa mielessä mutta kumminkin. Eeppinen taistelu käydään samalla kun Vanilla Ice, tuo oman aikansa Cheek eli puhtoinen, dollarihymyinen ja koko perheen suosima kiiltokuvaräppäri esittää surullisenkuuluisan ninja-räppinsä. Rap-genren standardit ovat mitä sattuu ja musiikilliset arvot pääosin vain rahalla mitattavia arvoja, mutta Ninja Rap on jotain sellaista, josta H.P. Lovecraft olisi käyttänyt nimitystä sanoinkuvaamaton kauhu.