Täysihoito valkokangas

Suklaasilmäinen Audrey Tautou teki kansainvälisen läpimurron suomalaiskatsojiakin hurmanneessa romanttisessa komediassa Amélie (2001). Sittemmin ranskatar on ihastuttanut monessa muussa samantyyppisessä kepeässä ihmissuhdekuvauksessa. Tähti teki yhteistyötä nyt nähtävän Täysihoito-uutuuden ohjanneen ja käsikirjoittaneen Pierre Salvadorin kanssa jo aiemmin Hinnasta viis -elokuvassa (2006).

Tällä kertaa Tautou on Emilie, eteläranskalaisen kauneushoitolan pitäjä, joka saa nimettömän rakkauskirjeen. Piristääkseen eron masentamaa Maddy-äitiään (Nathalie Baye) hän päättää alkaa kirjoittaa tälle samanlaisia viestejä saamaansa kirjettä kopioiden. Mutta Emilien salainen ihailija onkin Jean (Sami Bouajila), salongissa työskentelevä korkeakoulutettu sähköasentaja. Kun Emilien äiti näkee Jeanin toimittavan yhden Emilien kirjeistä, luulee hän Jeanin olevan rakastunut itseensä. Emilie taas ei tiedä saamansa kirjeen kirjoittajan henkilöllisyyttä, mistä seuraa ”hauskojen” väärinkäsitysten sarja.

Tai ainakin pitäisi seurata – komedia ei nimittäin yrityksistä huolimatta oikein koskaan lähde kunnolla lentoon. Tähän lienee syynä sisältököyhä käsikirjoitus: kolmiodraaman ratkaisua on venytetty henkilöiden välisiä yhteenottoja vuorottelemalla monin verroin pitempään kuin mihin siinä olisi aineksia. Paitsi turhan simppeli, on kuvio lisäksi loppuratkaisuaan myöten mahdollisimman epäuskottava. Koko kirjeille perustuva juoni tuntuu muutenkin auttamattoman vanhanaikaiselta.

Tilanne saattaisi olla pelastettavissa, mikäli teoksen huumori toimisi. Sen sisältämä tilannekomiikka on kuitenkin yleisesti ottaen melko väsähtänyttä, ja herkullisen farssin ainekset hukataan pitämällä vitsit tahallisen kesyinä. Lisäksi Tautou, jonka karismaan elokuvan viehätys pitkälti perustuu, ei vakuuta aiempien söpöilyrooliensa tavoin; vodkaa ryyppäävä ja äidilleen tiuskiva tuittupää-Emilie on henkilöhahmona varsin ristiriitainen ilmestys.

Yhtä kaikki amerikkalaisia vastineitaan siedettävämmän Täysihoidon mahdollinen menestys maamme lippuluukuilla perustunee sen sisältämiin aurinkoisiin Välimeren-kuviin, jotka näin talven keskellä näyttävät meikäläisittäin erityisen houkuttelevilta. Kauniista maisemista huolimatta toivoisi kuitenkin, että Ranskasta tuotaisiin Suomen valkokankaille mielenkiintoisempia teoksia tämän osaston tekeleiden sijaan.