Maailma loppuu mutta entäs sitten?

Nyt se on viimein tehty. Nimittäin varsin onnistunut filmatisointi edesmenneen Douglas Adamsin kulttiteoksesta Linnunradan käsikirja liftareille (1979). Elokuvan ensi-ilta on enemmän kuin tervetullut Steven Spielbergin tosikkomaisen rypistelyn Maailmojen sodan (2005) jälkeen. Molemmissa tarinoissahan on lopulta sama lähtökohta. Maan ulkoinen uhka pakottaa päähenkilöt tilanteeseen, josta he eivät olisi voineet edes uneksia katastrofia edeltäneessä elämässään. Maapallo on tuhoutumassa ja se on pelastettava. Linnunradan käsikirja liftareille lähestyy aihetta anarkistisen ja kaiken kyseenalaistavan huumorin keinoin, Maailmojen sota sen sijaan ottaa asenteekseen ilmestyskirjamaisen profetoinnin.

Laurie Sparham - © Touchstone PicturesKun Adamsin monumentaalisesta teoksesta on alettu puuhata toimivaa kaksituntista elokuvaa, on ratkaistavissa ollut varmastikin muutamia perustavanlaatuisia ongelmia. Adams kirjoitti teoksensa alun perin sarjaksi kuunnelmia. Jokainen kuunnelman jakso oli täynnä jäljittelemätöntä huumoria, joka toimi adamsmaisen absurdin logiikan mukaan. Kuuntelijan täytyi todellakin keskittyä kuuntelemaansa, jotta pysyi samoilla kosmisilla aalloilla päähenkilöiden Arthur Dentin ja Ford Prefectin kanssa. Sama intensiteetti ja tekstin tiiviys toimivat myös kuunnelman pohjalta kirjoitetuissa kirjoissa. Lukija saattaa lukea haluamaansa tahtiin ja kerrata herkullisimpia ja nopeimpia juonen käänteitä.

Samaa ei voi tehdä elokuvassa loputtomiin. Elokuvan leikkaus määrää rytmin ja katsojan on vain sopeuduttava siihen. Linnunradan käsikirja liftareille onkin elokuva, joka on kerta kaikkiaan hengästyttävä hyvässä ja huonossa. Hyvässä siinä mielessä, että kun Arthur Dent saa kuulla parhaalta ystävältään Ford Prefectiltä Maapallon pyyhkäistävän pois vogonien moottoritien tieltä, kaikki tapahtuu sillä nopeudella ja logiikalla mikä Adamsin tekstistäkin löytyy. Arthur joutuu tahtomattaan mukaan seikkailuun, johon hänellä ei olisi mielenkiintoa eikä valmiuksia ilman Fordia ja Linnunradan käsikirjaa. Käsikirja on teos, johon on kirjattu kaikki tarpeellinen tieto, mikä tarvitaan selviytymiseen kosmoksessa. Siis jonkinlainen Unlonely Planet -opaskirja, jonka toimittaja Ford on. Kaverukset liftaavat puskutraktorien tieltä avaruuteen ja törmäävät yhteiseen vanhaan tuttuun, kirjaimellisesti kaksinaamaiseen presidentti Zaphod Beeblebroxiin. Zaphodilla on mukanaan myös Arthurin entinen ihastus Trillian. Arthur ja Ford lähtevät heidän matkaan etsimään elämäntarkoitusta, joka itse asiassa sitten löytyykin. Mutta samalla Arthurille ja kumppaneille selviää paljon muutakin elämästä ja koko maailmasta.

Laurie Sparham - © Touchstone PicturesKäsikirjan ympärille rakentuu niin Adamsin kirjoissa kuin myös elokuvassa paljon. Se antaa absurdeille ja osin käsittämättömille tapahtumille ymmärrettävän taustan. Linnunradan käsikirjassa liftareille kirjan antama informaatio on toteutettu kekseliäillä animaatioilla, jotka rauhoittavat hieman elokuvan tempoilua. Ne eivät kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, ettei kaksituntiseen elokuvaan mitenkään saa mahdutettua kaikkea sitä hienon vinoa maailmanselitystä mitä Adams tarjoili kuunnelmissaan ja myöhemmin kirjoissaan.

Nopeatempoisuus on myös kaventanut elokuvan henkilöhahmoja. Arthurin ja Trillianin keskinäinen suhde on nostettu turhan keskeiseen osaan osin Marvin-robotin ja Eddie-tietokoneen kustannuksella. Myös Arthurin ja Prefectin henkilöhahmot jäävät tapahtumien jalkoihin. Prefect on jotenkin vaisu ja Arthur ei vakuuta antisankarina. Trillian on pelkästään ärsyttävä. Ainoastaan maailmankaikkeuden presidentissä Zaphodissa on jäljellä jotain hänen alkuperäisestä sekopäisyydestään. Ohjaaja Jennings ja toinen käsikirjoittaja Karey Kirkpatrick ovatkin korostaneet Adamsin itsensä työstäneen käsikirjoitusta varsin pitkälle. Heidän mukaansa nimenomaan Arthurin ja Trillianin suhde oli kirjailijan idea, kuten myös Zaphodin henkilöhahmon korostaminen.

Laurie Sparham - © Touchstone PicturesElokuvasta ei voi olla kuitenkaan pitämättä. Linnunradan käsikirja liftareille tavoittaa kaikista median vaihdoksesta johtuvista kompromisseista huolimatta adamsmaisen keveyden ja vakavuuden tasapainon. Se kuvittaa maailmankaikkeuden ikuisesti käymistilassa olevaksi paikaksi, joka ei ole täydellinen ja joka rakentuu yhä koko ajan. Elokuvassa on esteettisesti aivan hykerryttäviä kohtauksia, kuten esimerkiksi delfiinien hyvästit ja maailman luominen. Kaikki absurdeimmatkin tapahtumat selittyvät tietyllä lempeällä ja optimistisella kohtalonuskolla. Kosmoksessa kaikki liittyy kaikkeen ja järjestyy jotenkin. Ja jos ei sittenkään, ei ole syytä paniikkiin. Pyyhe vain mukaan ja peukalo pystyyn. Kun kaikki loppuu aikanaan, on aika häipyä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,4 /7 henkilöä