Shopping Tour valkokangas

Mikhail Brashinskin Shopping Tour on found footage -genreä edustava kauhuelokuva. Lajityypin popularisoi Blair Witch Project, joka oli kuvattu halvalla videokameralla. Genre on viime vuosina laajentanut repertuaariaan, sillä esimerkiksi Barry Levinsonin The Bay hyödynsi myös valvontakameroita ja muita saatavilla olevia videotallentimia tarinansa kertomiseen. Shopping Tourissa tallentimena käytetään älypuhelinta, mikä ei jostain syystä vaikuta yhtä uskottavalta kuin halpa videokamera.

Tyylivalinnasta johtuen puhelinta ei missään vaiheessa näytetä, mutta laadukas sen on pakko olla, sillä jatkuvasta videokuvaamisesta huolimatta akku kestää hienosti pari vuorokautta videokuvan käydessä lähes katkoitta. Pitkittyessään kuvauksesta tulee myös tahattoman koominen tyylikeino, sillä kuvaajana toimiva teinipoika pitää puhelintaan päällä. Muutamassa kohtauksessa katsojien keskuudesta kuului spontaaneja tuhahduksia: ”Vieläkö se kuvaa!”

Shopping Tour kertoo venäläisestä äidistä ja hänen teini-ikäisestä pojastaan, jotka lähtevät bussilla Suomeen ostosreissulle. Poika dokumentoi tapahtumia upouudella älypuhelimellaan. Matkakuvaus muuttuu kuitenkin painajaiseksi, kun täkäläisen Gigantin työntekijät hyökkäävät juhannusyönä venäläisten bussimatkailijoiden kimppuun. Jollain ihmeen keinolla äiti ja poika ainoina selviävät verilöylystä, vaikka suomizombit esitetäänkin aluksi melko nopeina ja tehokkaina tappajina.

Pian käy ilmi, että kaikki suomalaiset muuttuvat juhannuksen ajaksi kannibaaleiksi, joille kelpaavat ravinnoksi vain ulkomaalaiset. B-juuret ovat kuitenkin niin syvällä, että maahanmuuttosatiiria tai muuta älykästä kannanottoa on kuitenkin turha odottaa. Suomalaisiksi tarkoitetut hahmot laukovat vahvalla venäjän aksentilla sellaisia repliikkejä kuin ”mmm, voissa paistettua ryssää”.

Shopping Tour on otettu teatterilevitykseen Suomessa ilmeisesti siksi, että aiheen oletetaan kiinnostavan suomalaisia katsojia. Ilmeisesti levitysyhtiössä on järkeilty, että kaikkia suomalaisia kiinnostaa, mitä venäläiset ajattelevat meistä. Shopping Tourin aikana kuullaankin monta imartelevaa faktaa maamme korkeista itsemurhaluvuista, alastomuuden luonnollisuudesta ja tietenkin siitä, miten Suomi on tutkimusten mukaan maailman paras maa elää. Ja sitten on tietenkin se kannibaalijuhannus, joka kuulostaa enemmän kotimaisen indie-tekijän vitsiltä kuin venäläisen kauhuelokuvan lähtökohdalta.

Ilmeisesti elokuva on tarkoitettu hauskaksi. Ainakin Finnkinon nettisivut nimeävät Shopping Tourin genreksi kauhun ja jännityksen lisäksi komedian, mutta en ole ihan varma, mille tässä pitäisi premissin absurdiuden lisäksi nauraa. Suomalaishahmojen aksentille ainakin naurettiin, mutta se ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista.

Koska kyseessä on leimallisesti b-leffa, tekijät olettavat katsojien hyväksyvän tietyn määrän älyttömyyksiä. Katsojatkin ovat valmiita antamaan älyttömyydet anteeksi, jos elokuva on viihdyttävä tai kiinnostava, mutta tapa, jolla Shopping Tour on tehty, on niin iloton, ettei sitä voi suositella edes b-kauhun ystäville.